Avainsanat

18.9.2013 Uutiset

Mysteeri ei jätä ketään kylmäksi

Jumalan ja ihmisen kuva – Torinon käärinliina -näyttelyn avajaisia vietettiin syyskuun ensimmäisenä päivänä. Avajaiset ja niiden yhteydessä yleisöseminaari kuuluivat Hervannan 40-vuotisjuhlaviikon ohjelmaan.
– Alun perin suunnitteilla oli myös tiedeseminaari, mutta seurakuntaneuvosto päätyi tähän ratkaisuun, joka oli resurssit huomioiden viisas päätös, toteaa Hervannan kirkkoherra Juhani Räsänen.
Näyttelymateriaali oli pääosin valmiina, sillä se on ollut esillä myös muualla Suomessa.

Näyttelyssä on esillä tarkka kopio Torinon käärinliinasta, tietoa sen historiasta ja esittely Jeesuksen kärsimyshistoriasta verrattuna liinan kuvaan. Lisäksi näyttelyyn on rakennettu Jeesuksen haudan malli, joka vastaa osapuilleen Jerusalemin Pyhän Haudan kirkon mittoja.
Näyttely on ehtinyt kerätä paljon kiitosta, mutta se on herättänyt myös kritiikkiä ja vastustusta. Keskustelua on käyty muun muassa Aamulehden mielipidepalstalla.
Vastustusta on herättänyt erityisesti se, että skeptikkojen ääni ei pääse näyttelyssä kuuluviin. Näyttelyaineisto esittelee vain todisteita käärinliinan aitouden puolesta, ei niille vasta-argumentteja.

Kiistelystä huolimatta Räsäsen mielestä näyttely puoltaa paikkansa.
– Käärinliina ilmaisee uskottavasti Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta riippumatta siitä, miten se on syntynyt, Räsänen toteaa.
– Monien uskoa käärinliina on vahvistanut ja se on myös inspiroinut ihmisiä Jeesuksen pariin. Koskettavin palaute näyttelystä tuli isoäidiltä, joka kertoi 13-vuotiaan tyttärentyttärensä vaikuttuneen käärinliina-näyttelystä niin, että sanoi: ”Nyt minä uskon, että Raamattu on tosi”.

Käärinliina havainnollistaa ja tekee konkreettiseksi evankeliumien kertomusta.
– Keskustelussa esillä ovat olleet vaihtoehdot, että se on joko aito tai väärennös. Eräs mahdollisuus olisi myös, että se on eräänlainen taideteos tai jäljitelmä, rekonstruktio – kuvaus Jeesuksen kärsimyksestä, Räsänen toteaa.

Muutamat aihetodisteet liittävät käärinliinan ajallisesti ja paikallisesti Jeesuksen elämän seuduille, esimerkiksi liinasta löydetyt siitepölyhiukkaset ja kankaassa käytetty kudontatekniikka. Skeptikot nojaavat kuitenkin vuonna 1988 tehtyyn hiiliajoitukseen, joka sijoitti käärinliinan synnyn keskiajalle.

Onko toivottavaa, että käärinliina voitaisiin pitävästi todistaa aidoksi?
– Se on hyvä kysymys. Paljon sellaisia asioita, joihin ihmiset kaipaavat varmoja vastauksia, on jätetty Raamatussakin auki. Jos käärinliinan aitous voitaisiin aukottomasti todistaa, siitä saattaisi tulla vääränlaisen palvonnan kohde. Toisaalta tieteelläkään ei ole lopullista tai absoluuttista totuutta halussaan, Räsänen pohtii.

Kuinka kuva on syntynyt on arvoitus niin skeptikoille kuin aitouden puoltajillekin.
– Eräs mielenkiintoinen teoria on annihilaatio. Kuva muistuttaa palojälkeä, ja tämän teorian mukaan se olisi syntynyt aineen muuttuessa energiatilaan. Samalla tavoin on selitetty Hiroshimassa seinille palaneita varjokuvia. Evankeliumeista ja Apostolien teoista voimme lukea, kuinka Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen käyttäytyi arkikokemuksemme mukaisten fysiikan lakien vastaisesti, Räsänen kertoo.

Tieteellinen mysteeri ei jätä ketään kylmäksi.
– Näyttely palvelee sekä seurakunnan tarpeita että myös ihmisiä, jotka ovat kaukana kirkosta, Räsänen toteaa.
Jumalan ja ihmisen kuva – Torinon käärinliina -näyttely on esillä Hervannan kirkossa 15.10. saakka. Se on auki maanantaista lauantaihin kello 12–18 sekä sunnuntaisin kello 13–18.
Näyttelyn ovat järjestäneet Hervannan seurakunta, Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ja Mandylion-tutkimusryhmä.

Kaisa Muhonen

Lue myös nämä:

Jakeluhairio