Kun kotia ei ole
Väkipyöränkadulla Hervannassa sijaitseva Tampereen asumispäivystys ja asumisyksiköt on matalan kynnyksen paikka tulla silloin kun kotia ei ole.
Koti ei ole kaikille itsestäänselvyys. Monenlaiset elämän haasteet voivat johtaa tilanteeseen, jossa kotia ei syystä tai toisesta enää ole. Tällöin apu ja jatkoon ohjaus voi löytyä Hervannasta Tampereen asumispäivystyksestä ja asumisyksiköistä, TASTUsta.
Milla Zuev
15.11.2023
– Olisi hyvin tärkeää, että ihmiset tietäisivät, että tällainen palvelu on olemassa. Että jokainen, joka näkee mahdollisesti asunnottoman ihmisen Pirkanmaan hyvinvointialueella, voi reippaasti ohjata häntä tänne meille. Meillä ei tarvita ennakkoilmoittautumista tai lähetettä. Meille saa tulla ympäri vuorokauden niin selvinpäin kuin päihtyneenäkin, kertoo osastonhoitaja Sirpa.
Vastaava ohjaaja Minna kuvailee TASTUa matalan kynnyksen paikaksi.
– Täällä kaikki otetaan vastaan tilanteesta riippumatta yhtä sydämellisesti, Minna kertoo.
TASTUn asumispäivystys on tarkoitettu Pirkanmaan kuntalaisille. Asiakaspaikkoja on asumispäivystyksessä 35. Lisäksi TASTUssa annetaan lyhytaikaista päihdekuntoutusta Viisikossa asumispäivystyksen eteläsiivessä. Asumisyksiköitä on niin tuettuun, yhteisölliseen kuin ympärivuorokautiseen palveluasumiseenkin. TASTUn asunnot ovat valmiiksi kalustettuja.
Kaikki alkaa alusta
Kun ihminen tulee asumispäivystykseen, hänellä ei välttämättä ole mitään.
– Voi olla, että henkilöllä ei ole minkäänlaista sosiaalityökontaktia ja hän on täysin kaikkien palveluiden ulkopuolella. Heidän kanssaan lähdetään usein kokonaan alusta. Heidät täytyy saada sosiaalipalveluiden piiriin. Monelta puuttuvat henkilöllisyyspaperitkin. Lähetämme erilaisia hakemuksia ja lähdemme selvittämään tilannetta aivan alusta saakka, Minna selittää.
Sirpan mukaan myös terveyteen liittyvät asiat ovat monella asiakkaalla huonolla hoidolla.
– Jos ihmisellä on lääkityksiä vaativia sairauksia, yritämme motivoida hänet hoitamaan niitä tai muuten lähetämme hänet hoitoon.
Asumisyksikössä oleminen vaihtelee vuosista päiviin ja jopa tunteihin. Asumispäivystyksessä esimerkiksi ollaan kirjoilla vain se hetki, kun ollaan paikalla. Mikäli yön viettää poissa, tipahtaa kirjoilta. Sirpan mukaan monelle asiakkaalle tämä on seilaamista: asumispäivystyksessä ei välttämättä vietetä montaakaan päivää yhtäjaksoisesti.
Asiakkaita riittää
Kaupungin puolelta Sirpa ja Minna toivoisivat ennen kaikkea asuntoja – erilaisia tukiasuntoja ja erilaisia tukimuotoja tukemaan asumisen onnistumista.
– Monella meidän asiakkaallamme on ollut jo monia asuntoja ja myös monia asuntojen menetyksiä. Tarvitsisimme ratkaisuja näihin itse ongelmiin, miksi asunto lähtee alta. Tämän ongelman selättäminen on tärkeintä, Sirpa kuvailee.
– Meillä on ollut asiakkaita ylipaikoilla jo pidemmän aikaa, ja tämä jatkuu edelleen, Sirpa jatkaa.
Varhainen puuttuminen tärkeintä
Päihdehoidolta Sirpa ja Minna toivoisivat ennen kaikkea varhaista puuttumista. Heidän mukaansa on harvinaista, että asumisyksikköön hakeutuisi henkilö, jolla ei olisi päihde- ja mielenterveysongelmia.
– Huumeiden käyttö on nykyään niin helppoa ja lisääntynyt yhteiskunnassamme, että toivoisimme varhaista puuttumista. Resursseja tulisi kohdistaa nuoriin, jotka ovat vaarassa ajautua tälle tielle. Toki heitäkin täytyy auttaa, jotka jo ovat pitkälle edenneen päihdeongelman kourissa, mutta se ei ole yhtä helppoa.
Päihdehoidossakin voidaan käydä useaan kertaan, ja usein tämä antaa vain hetken helpotuksen, ja entinen elämäntyyli jatkuu. Toki me tässä talossa näemme ihmisten kurjuuden kenties maksimoituna, joten emme voi puhua kaikkien päihdeongelmaisten puolesta. Siinä vaiheessa, kun asunto menee alta näiden ongelmien vuoksi, ongelmat ovat jo todella rajuja ja sellaisia, etteivät ne korjaannu hetkessä, Sirpa kuvailee.
– Ikuista keskustelua käydään siitäkin, kumpi on ensin, mielenterveysongelma vai päihdeongelma - sekä siitä, saako päihdeongelmainen apua mielenterveysongelmaan ja toisin päin. Hyvin pitkälle nämä ongelmat kuitenkin kulkevat käsi kädessä. Tuskin on paljoakaan pitkän linjan päihteidenkäyttäjiä, joilla ei olisi mielenterveyshaasteitakin, Minna muistuttaa.
Se, onnistuko avun antaminen, riippuu paljon myös asiakkaasta itsestään.
– Ihmisen pitäisi sitoutua jatkoasumisen suunnitelmiin ja sääntöihin. On suuri vaara, että ihminen vain jää asumispäivystykseen, jos suunnitelmallisuutta ei ole. Ihmisillä on kuitenkin myös suuria arjenhallinnan vaikeuksia, Sirpa kertoo.
Ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan avun vastaan, on myös helpompi auttaa.
– Siinä vaiheessa, kun ihminen on valmis ottamaan apua vastaan niin mielenterveyden- kuin muihinkin haasteisiin, onnistumme kyllä häntä auttamaan, Minna lisää.
Minnan ja Sirpan mukaan asumisyksiköistä tulee hyvin vähän niin sanotusti elokuvamaisia toipumistarinoita, mutta kyllä niitäkin on.
– Tällaisia henkilöitähän me emme tapaa enää sen jälkeen, kun he ovat täältä lähteneet ja heillä on alkanut sujua hyvin, Sirpa kertoo.
– Joistakin ihmisistä saatamme kuulla tai nähdä heidät jossakin ohimennen, mutta me emme näe sen elokuvan loppuhuipentumaa, Minna päättää.
Työkyvyttömyys vei Markun asunnottomaksi
Markku asuu tällä hetkellä TASTUn asumisyksikössä. Hänen tiensä asumisyksikön asiakkaaksi alkoi työkyvyttömäksi joutumisesta. Markku ei esiinny jutussa oikealla nimellään.
– Tein aikaisemmin fyysistä työtä, jota selkäni ei enää kestänyt. Jouduin työkyvyttömäksi. Tällä hetkellä odotan selkäleikkausta, mutta työkykyiseksi en tule enää kuntoutumaan. Rakastin työn tekemistä ja haluisin sitä totta kai jatkaa, pyörätuolilla liikkuva Markku kertoo.
Työkyvyttömyyden myötä Markku sairastui päihdeongelmaan, johon hän on saanut hoitoa. Hän asuu asumisyksikössä niin sanotulla kuivalla puolella, jossa alkoholia ei ole lupaa käyttää. Markku on asunut asumisyksikössä maaliskuusta saakka.
– Suunnitelmissa on, että asun täällä ensi vuoden maaliskuuhun saakka. Asumispäivystykseen tulin alun perin vammauduttuani sillä tavalla, että en pystynyt enää kävelemään. Koska olin asunnoton, minua ei voitu sairaalasta kotiuttaa muuallekaan.
Markku asuu asumisyksikössä vapaaehtoisesti, mutta haaveilee luonnollisesti omasta kodista. Hänen mukaansa TASTUn työntekijät ja sosiaalityö auttavat häntä saamaan oman asunnon kun se on ajankohtaista.
– Olen joka tapauksessa onnellinen ja tyytyväinen siihen, että minua on autettu. Moni haukkuu yhteiskuntaa siitä, ettei apua ole tarjolla, vaikka sitä kyllä on. Se vain harmittaa minua, että täällä asuu yhä nuorempia ja nuorempia ihmisiä. Nuorten ihmisten kuuluisi olla työelämässä eikä tällaisessa paikassa, Markku päättää.
