top of page

Armeija on ainutkertainen kokemus ja hyvää koulutusta tulevaisuutta varten

Varusmiehet osaavat arvostaa armeijasta saamaansa koulutusta.

Satu Lepistö

17.3.2021

Tammikuussa armeijan harmaisiin astui jälleen uusi alokkaiden joukko. Eero Majuri ja Veeti Pohjalainen olivat heidän joukossaan. Pohjalaisen isä ja kummisetä kertoivat ennen armeijaa tarinoita ja muistoja omista armeija-ajoistaan, joten hänellä oli armeijaa kohtaan ihan mukavat odotukset. Eero Majuri oli ehtinyt kuvitella armeijan rankemmaksi kuin se lopulta osoittautui.
- Luulin, että armeija tulisi olemaan hirveän rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti, mutta se onkin ollut helpompaa kuin kuvittelin. Armeijassa on ollut hienoa huomata, miten kaikki tekevät asioita yhdessä hyvällä asenteella, Majuri sanoo.
Lentosotamies Pohjalaisen odotukset armeijasta ovat suurimmalta osin täyttyneet.
- Aikaisia aamuja, asentojen ja lepojen huutelua ja tiukkaa kuria käytöksen ja vaatetuksen suhteen, Pohjalainen kuvaa.
- Yllättävintä on ollut se, miten paljon vapaa-aikaa meillä on iltaisin. Olin olettanut ennen palveluksen aloittamista, että päivisin ryömisimme pihalla maassa ja söisimme välillä ja heti illasta menisimme nukkumaan ja tekisimme samat jutut uudestaan.
Pohjalainen kuvaa kouluttajia, ryhmänjohtajia ja alikersantteja mukaviksi ja rennoiksi.
- Paitsi jos emme ole olleet kunnolla, silloin suunta muuttuu heidän purjeissaan nopeasti, Pohjalainen hymyilee. – Eniten minua jännitti rynnäkkökivääreillä ampuminen, mutta onnekseni meillä oli hyvä kouluttaja, joka ohjasi meidät koulutuksen läpi.

Tavoitteena johtajakoulutus

Molemmat miehet ovat jo ennen armeijaa liikkuneet vapaa-aikanaan, joten armeijaan valmistautuminen on ollut enemmänkin joidenkin varusteiden hankkimista ja henkistä valmistautumista kuin kunnon kohotusta. Esimerkiksi rakkolaastareita, matkalaturi, hammasharja ja -tahna, otsalamppu ja puukko sekä hygieniatarvikkeet ovat sellaisia, jotka on pakattu kotoa mukaan. Vinkkejä mukaan pakattaviin on saatu muilta jo armeijan käyneiltä. Kovin paljon omia tavaroita varusmies ei tarvitse.
Sekä Majuri että Pohjalainen ovat kiinnostuneita johtajakoulutuksesta. Se tarkoittaa molemmille liki vuoden palvelusaikaa, mutta toisaalta johtajakoulutuksen hyödyt tunnustetaan työelämässä. Myös Majuri ja Pohjalainen pitävät armeijan tarjoamaa johtajakoulutusta arvokkaana.
- Koen armeijan tärkeäksi niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasollakin. Haluan käydä armeijan, koska koen sen hyödylliseksi sekä kokemukseksi, jota muistelee lämmöllä myöhemmin, Eero Majuri perustelee.
- Mielestäni armeija on ainutlaatuinen kerran elämässä -kokemus, joka kaikkien pitäisi suorittaa, pohtii Veeti Pohjalainen. – Haluan käydä armeijan siksi, että saisin uusia kavereita, taitoja ja kokemuksia, joita voin käyttää elämäni varrella myöhemminkin, hän lisää.
Molemmat uskovat, että armeija-aikana syntyy pysyviä ystävyyksiä. Satakunnan lennostossa armeijaansa käyvät nuoret miehet kuvaavat sitä ympäristönä hyvähenkiseksi. Tulevaisuuden alokkaille, esimerkiksi niille, jotka aloittavat armeijan ensi heinäkuussa, miehillä on kannustavia terveisiä.
- Käyt armeijan vain kerran elämässäsi. Ota mahdollisimman paljon irti siitä, sanoo Pohjalainen.
- Pitäkää asenne kunnossa ja tsempatkaa toisianne, lisää Majuri.

bottom of page