Asuinympäristö siistiksi

Tampereella vietetään koko kaupungin siisteystalkoita ensi lauantaina.

Satu Lepistö

5.5.2021

Tampereella vietetään Koko Kaupungin Siisteystalkoita ensi lauantaina 8.5. Koko tapahtuman pääjärjestäjä Tampereella on Ekokumppanit Oy ja esimerkiksi Vuoreksessa järjestäjänä on Vuoreksen Asukasyhdistys ry.
- Olemme laittaneet Facebookiin tapahtumasta kutsun ja mukaan pääsevät kaikki liikkeellä olijat ja halukkaat, kertoo Vuoreksen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Tuija Rautsiala. – Uskon, että ympäristön siisteys on monelle tärkeä asia.
Vuoreksessa roskia kerätään kello 10-13. Tapahtuma ei ole ensimmäinen lajiaan, mutta viime vuosi jäi väliin koronarajoitusten vuoksi.
- Tänäkin vuonna noudatamme koronaohjeistusta ja pidämme huolta turvaväleistä. Roskia poimitaan käsineet kädessä tai poiminta-apurilla ja tapahtumaan voi osallistua vain terveenä, Rautsiala sanoo.
Vuoreksen asukasyhdistys osallistuu Vuoresta koskevaan suunnitteluun, tekee selvityksiä ja aloitteita ja antaa lausuntoja. Yhdistys järjestää kokouksia, kursseja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä sekä auttaa asukkaita harrastustoiminnan järjestämisessä. Tällä hetkellä kerhot ovat tauolla koronatilanteen vuoksi.
- Yhdistyksessä edistämme Vuoreksen asukkaiden yhteistyötä ja toimimme ekologisen, viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön puolesta. Kehitämme myös Vuoreksen omaa kulttuuria ja meidän kaikkien vuoreslaisten viihtyvyyttä, Rautsiala summaa. – Asukasyhdistykseen pääsee mukaan Vuoreksessa asuva henkilö. Yhdistys on järjestänyt useita talkoita, muun muassa useita polkuhankkeita yhdessä Ekokumppanit Oy:n kanssa.
Rautsiala arvostaa Vuoreksessa luontoa ja lukuisia lenkkipolkuja, mutta myös hyvää ilmapiiriä ja yhteisöllisyyttä. Hän on asunut Vuoreksessa reilut kolme vuotta. Hän toivottaa uudet ihmiset mukaan yhdistystoimintaan, mikäli sellainen kiinnostaa.
- Vuorekseen on kehittynyt hyvä yhteisöllinen pöhinä, Rautsiala sanoo.

Tapahtumia ympäri Tamperetta

Lauantaina siivotaan ympäri Tamperetta ja esimerkiksi Kaukajärvellä ja Hervannassa on omat tapahtumansa. Kaukajärvellä klo 10 alkavan tapahtuman järjestää Kaukäjärven Lions Club, kokoontuminen vapaa-aikatalolla. Tapahtumassa siivotaan ainakin Kaukajärven koulun, Haiharan, Tammipuiston ja Isolammen ympäristöä.
Hervannassa tapahtumia ja järjestäjiä on useita. Katso oman alueesi tapahtumat osoitteesta https://ekokumppanit.fi/siisteys/.