top of page

Avantouinti on nyt pop – Myös nuoret pulahtavat hyiseen veteen yhä useammin

Mio Niskanen ja Risto Leppänen nauttivat mandariinit avantouinnin ja saunan yhteydessä. Kuva: Pekka Ohtokangas

Tampereen kaupunki myönsi talviuintisaunoille yhteensä 93 000 euroa jotta asiakasmaksut pysyisivät kohtuullisina. Kaukajärven sauna on yksi Tampereen talviuintisaunoista, joille kaupunki myönsi tukia tänä talvena.

Pekka Ohtokangas

1.2.2023

Uinti Tampereen ylläpitämällä saunalla käykin vilinä: keskimäärin viikolla saunojia ja avantouimareita käy noin 250 päivässä, viikonloppuisin enemmän.
– Mukavan ruuhkaista on ollut. Nyt on vuoden kiireisimmät ajat, seuran toiminnanohjaaja Taavetti Nuto kertoo.
Saunaa remontoitiin viime vuoden puolella, joten kävijämäärät jäivät hieman alle odotetun. Paras vuosi tähän mennessä saunalle on ollut vuosi 2019, 58 000 kävijällään. Saunalle tehtiin suuri remontti vuonna 2020, mutta koronasulun takia remontilla ei ollut vaikutusta kävijämääriin.
– Tänä vuonna uskallan povata kävijämäärän nousevan 60 000–65 000, Nuto arvioi.

Kasvanut kysyntä

Kaupungin myöntämällä vuokra-avustuksella on kävijämääristä huolimatta suuri merkitys. Saunalta saadut tulot ovat varainhankintaa kilpauintiseuralle. Saunasta saadut tulot ovat seuralle loppuviimeinen pieni osa vuoden budjettia. Valtaosa tuloista tulee uimakoulutoiminnalla.
– Joka vuosi saadut avustukset ovat pienentyneet ja vuokrat nousevat, Nuto sanoo.
Vaikka seura on vuokralla, ovat he investoineet saunan perusparannuksiin.
– Uusimme viime vuonna pinnat, sähköt ja automatiikkaa.
Suurten kävijämäärien myötä seura on kääntänyt katseensa myös tulevaisuuden kapasiteettiin.
– Olemme esittäneet suunnitelmia siirrettävästä saunasta kaupungille, mutta se on pitkä prosessi.
– Täytyy vastata kasvaneeseen kysyntään. Avantouinti on nyt pop!

Perinnettä jatketaan

Saunalla suosion näkee. Kauniin kuulaana päivänä kirkasvetinen Kaukajärvi kylpee vuoden ajalle harvinaisessa auringonvalossa ja talviuimareita kulkee saunasta avantoon tasaisena nauhana.
– Normaalisti meillä ei tarvitse päivällä jonottaa, mutta nyt tuli Kalevan lukiolta 20 pojan ryhmä, saunan kioskivastaava Mari Suova kertoo.
Kävijöiden keski-ikä onkin pudonnut reippaasti. Nuoret käyvät avannossa ja saunassa siinä missä vanhempikin polvi.
– Hyvä vaan, niin on perinteen jatkajia, Suova sanoo.
Saunaan jonottaa myös Anna-Maija Seppälä. Viisitoista vuotta avantouintia harrastanut Seppälä käy avannossa kerran viikkoon.
– Tämä on hyvin rentouttavaa. Joka kerta tulee ylitettyä itsensä.
– Pienen lenkin pystyn vuosien harjoittelun jälkeen tekemään avannossa. En kuitenkaan minuutteja pysty täällä olemaan, Seppälä sanoo.

Rajoja rikkomassa

Avantouimari Mio Niskasella oli aikaisemmin omaperäinen, joskin epäterveellinen tekniikka avantoon totutteluun.
– Poltin avannossa tupakin loppuun asti, hän kertoo.
Niskaselle avantouinti on rajojen rikkomista ja sauna sosiaalinen kokemus.
– Täällä on kiva tunnelma. Riippuu aivan viikonpäivästä ketä täällä on ja minkälaiset jutut saadaan aikaiseksi.
Kaukajärven saunan avanto oli Niskasen ensimmäinen kokemus talviuinnista.
– Kaverini houkutteli aikoinaan. Olin vähän varautunut, mutta nyt minulla on kausikortti useampaan saunaan.

bottom of page