top of page

Duon autopesula sai uuden yrittäjän

Gasin mukaan autopesulassa halutaan korostaa erityisesti huolellista käsinpesua.

Kauppakeskus Duon autopesula on saanut uuden yrittäjän, kun Urim Gasi on ottanut toiminnan vastuulleen. Kosovosta alun perin kotoisin oleva Gasi on asunut Suomessa jo pidempään ja toiminut myös yrittäjänä. Hän näkee Hervannan vilkkaana alueena, jossa autopesupalvelulle on kysyntää.
– Olen ollut aina kiinnostunut autoista ja yrittäjyydestä. Minulle on yrittäjänä tärkeää, että asiakkaat saavat hyvää ja luotettavaa palvelua, Gasi kertoo.
Hervanta on Gasille entuudestaan tuttu alue. Hän tietää, että kaupunginosa on vilkas ja monikulttuurinen, ja siellä liikkuu paljon ihmisiä niin arjessa kuin viikonloppuisinkin.

Johanna Nordlund

17.3.2026

Kauppakeskuksen yhteydessä

Mahdollisuus ottaa autopesula vastuulle tuli Gasin mukaan sopivaan aikaan. Hän näki siinä tilaisuuden kehittää paikallista palvelua.
Kauppakeskus Duon sijainti on hänen mukaansa autopesulan toiminnalle merkittävä etu.
– Täällä käy paljon ihmisiä, ja auton pesun voi helposti yhdistää esimerkiksi kaupassa käyntiin, Gasi sanoo.
Ensimmäinen päivä uutena yrittäjänä oli hänen mukaansa sekä jännittävä että innostava.
– Oli hienoa aloittaa uusi vaihe yrittäjänä ja tavata asiakkaita.

Asiakaskokemus keskiössä

Ainakaan alkuvaiheessa suuria muutoksia ei ole luvassa. Gasin mukaan palvelut ja hinnat pysyvät toistaiseksi pääosin ennallaan.
– Tärkeintä on, että palvelu toimii sujuvasti ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Haluamme panostaa erityisesti hyvään asiakaskokemukseen.
Gasin mukaan autopesulassa halutaan korostaa erityisesti huolellista käsinpesua.
– Haluamme tarjota asiakkaille parasta mahdollista palvelua. Uskomme, että käsinpesu on laadukkain tapa pestä auto, koska silloin jokainen auto voidaan puhdistaa huolellisesti ja yksityiskohtaisesti, Gasi sanoo.
Käsinpesun etuna on hänen mukaansa se, että auton kaikki osat voidaan puhdistaa tarkasti ja auton kunto voidaan huomioida yksilöllisesti.
Paikalliset asiakkaat ovat autopesulan toiminnalle keskeisiä.
– He muodostavat toiminnan perustan. On tärkeää, että pystymme palvelemaan heitä mahdollisimman hyvin, Gasi sanoo.

Talven lika haastaa

Autopesuteknologia on kehittynyt viime vuosina, ja uudet menetelmät ovat entistä tehokkaampia. Samalla pyritään säästämään vettä ja käyttämään ympäristöystävällisiä pesuaineita.
Suomen talvi tuo kuitenkin autojen puhtaanapitoon omat haasteensa.
– Erityisesti auton alusta ja vanteet voivat olla vaikeita puhdistaa, kun niihin kertyy suolaa ja likaa, Gasi kertoo.
Gasi uskoo, että autopesulla on hyvät edellytykset toimia Hervannassa myös tulevaisuudessa. Alue kasvaa jatkuvasti ja autoilijoita on paljon.
Hän toivoo, että sekä nykyiset että uudet asiakkaat löytävät tiensä Duon autopesulaan.
– Haluamme tarjota asiakkaille hyvää palvelua ja pitää huolen siitä, että autot lähtevät pesusta puhtaina. Kaikki ovat tervetulleita, Gasi sanoo.

bottom of page