Ensimmäiset asukkaat muuttivat Hervantaan heinäkuussa 1973
Hervanta juhlii nyt viisikymppisiään.
Hervanta juhlii nyt viisikymppisiään. Tytärkaupungin perustamisvuodeksi on valittu 1973, jolloin ensimmäiset asukkaat muuttivat Hervantaan. Ensimmäinen asuintalo oli Mattisen-Niemelän rakentama vuokratalo osoitteessa Orivedenkatu 15.
Muutto alkoi perjantaina 27. heinäkuussa, jatkui lauantaina, ja seuraavan viikon alussa taloon muutti vielä 23 perhettä. Talon katutasossa aloitti myös Hervannan Huollon toimisto, josta alueen siivous- ja kiinteistönhuoltopalvelut organisoitiin muutaman vuoden ajan.
Samalla osoitteella valmistui hieman myöhemmin viereen B-rakennus, joka sijaitsee alempana notkossa.
Sirpa Koivu
2.8.2023
Palveluja vuodesta 1973
Vuoden loppuun mennessä valmistui kaikkiaan yhdeksän kerrostaloa Keinupuiston ympäristöön mukaan lukien Orivedenkadun talot. Haka rakensi VVO:n talon Opiskelijankatu 8:een. Vuoden loppuun mennessä päästiin muuttamaan Auttila Oy:n rakentamaan As Oy Satosalliin, Noppa Oy sai valmiiksi Kiinteistö Oy Rakentajan asunnot, Vuokratalosäätiön Tarjanteenkatu 11:n ja Kiinteistö Oy Satosirkan. Matikainen Oy teki As Oy Keinukallion l vaiheen ja Mattinen & Niemelä vielä Kiinteistö Oy Hervatron.
Tuotannon myymäläauto oli ensimmäinen palvelu Hervannassa. Auto teki ensimmäisen lenkkinsä 1.8.1973. Keinupuiston keskipisteeseen rakennetun lähipalvelukeskuksen avajaiset pidettiin 15.11.1973.
Keskelle rakennustyömaata
Pentti Heiskarin ottamissa valokuvissa näkyy, että Orivedenkatu 15 asuintalo oli keskellä valtavia rakennustyömaita. Ympäristö oli pelkkää rakennustyömaiden sekasotkua. Nimenomaan sotkua, pihat ja lähiympäristö olivat täynnä keskeneräisten työmaiden rakennustarvikkeita, rakennusjätteitä, lankkuja, betonimöhkäleitä, telineitä, raudoitusrautaa, kiven järkäleitä, viimeistelemättömiä louhikoita, mitä nyt vaan kuvitella saattaa.
– Pihassa oli melkein avoin suojaamaton kuoppa, kallioluolan pystykuilu siinä, mistä mennään nyt parkkiluolaan. Ympärillä oli vain vähäinen laudoitus. Ei siinä lapsia voinut päästää yksin pihalle, Heiskari kertoo.
– Sain hommattua siihen turvalliset aidat, koska olin tekemisissä luolaston rakentamisen kanssa.
Orivedenkadun 15 pihassa oli pitkään myymäläauton pysäkki. Linjan 23 bussipysäkki oli aluksi Opiskelijankadulla, suurin piirtein nyt koulun kohdalla olevan ajoluiskan kohdalla.
Tunnollista katujen hoitoa
Heiskari teki työuransa kaupungin katupuolella työjohtajana. Hän piti työstään ja oli siitä ylpeä.
– Kiertelin Hervantaa joka päivä, ja vaikka olen ollut 11 vuotta eläkkeellä, en ole vieläkään päässyt eroon kiinnostuksesta katutöihin. Seuraan kadunpitoa ja monta neuvoa olisi annettavana, Heiskari naurahtaa.
– Periaatteena minulla oli, että oma työporukka hoitaa työt mahdollisimman hyvin.
Tärkeää on aika, milloin mennään koneen kanssa auraamaan ja lakaisemaan.
– Jos tulee vesikeli, suojasää, heti on aurattava sohjo pois, jotta pohja on tasainen seuraavan lumisateen tullessa. Meillä oli tällä alueella jopa kaksitoista tiehöylää. Saatiin pidettyä pääkadut hyvässä kunnossa.
Jossain kohtaa Heiskari sai erikoisen ohjeen kaupungilta. Ensin piti aurata pyörätiet ja jalkakäytävät, sitten vasta ajotiet. Siitä seurasi se, että kun aura lopulta puhdisti katuja, se pukkasi lumet juuri auratuille jalkakäytäville.
Hervannassa on hyvä olla
rheilullinen Heiskari juossut, pyöräillyt ja rullaluistellut työmatkoja Nekalaan ja Santalahteen. Lentopalloa ja sulkapalloa pelaamassa kuluu vieläkin usea ilta.
Hän oli nuorempana myös innokas shakin harrastaja. Naapuritalossa asui aluesäätöpankin konttorinjohtaja Jukka Salonen, jonka kanssa Heiskari perusti Hervannan shakin 1975. Shakkikisoja järjestettiin vuosittain Pohjois-Hervannan koulussa. Niissä kävi Heiskarin mukaan jopa toistasataa osallistujaa.
– Korttelipoliisinkin tein paljon yhteistyötä. Se oli aikanaan hieno palvelu. Markku Kuoppamäen työllä oli iso merkitys. Hän tiesi ja tunsi Hervannan ja osasi hoitaa asiat.
Heiskari muutti välillä pois Hervannasta, kiersi Tampereen kaupunginosia, mutta palasi takaisin, koska tarjolla oli sopivan hintaista asumista ja työpaikkakin oli käytännössä Hervannassa.
Hervannan hienot ulkoilumaastot saavat kiitosta. Suolijärveä Heiskari kiertää vaimonsa kanssa usein, ja Makkarajärven nuotiopaikalle hän on vienyt lastenlapsensakin.
– Täällähän on hirveän hyvä olla, Heiskari kiittelee.
Koulupojan seikkailuja
Mattisen-Niemelän rakentajilla oli ollut kiire Orivedenkatu 15:ssa. Jyri Jamalaisen muistikuvissa vuokra-asunto, johon hän muutti koulupoikana äitinsä kanssa, oli keskeneräinen. Esimerkiksi lattialistat eivät olleet paikoillaan, ne asennettiin myöhemmin. Rakentajat olivat jo siirtyneet seuraavaan taloon.
– Olihan se hieno asunto. Maali, liima ja lastulevy tuoksuivat. Suorastaan käsittämättömän upeaa oli hanasta tullut kuuma vesi. Oli meillä tosin Nekalassakin sisävessa ja juokseva kylmä vesi. Se juoksija olin minä, Jyri Jamalainen veistelee.
Jamalainen kävi Hervannasta koulua Nekalassa. Sieltä nurkilta oli hänellä runsaasti kavereita, mutta kyllä samanikäistä seuraa löytyi pian naapurista ja lähikulmilta.
Pojat seikkailivat rakennustyömailla, joita oli Keinupuiston ympärillä. Vilkkaat pojat uskaltautuivat vaarallisiinkin paikkoihin, kuten jyrkänteille ja louhikoihin. Työmailta löytynyttä styroxia tarvittiin lauttoihin, joilla sitten yritettiin seilata Ahvenisjärvessä tai louhintatyömaiden lammikoissa.
Kaverusten kanssa juostiin kolttosten jälkeen vanhempia pakoon talon nurkan ympäri, jyrkkää kalliota laskettiin Tarjanteenpolulle ja kohti Keinupuistoa.
Kerralla näkyi yli 40 nosturia
Rakentaminen Hervannassa oli massiivista.
– Parhaimmillaan näköpiirissä oli yli 40 nostokurkea. Valokuvakin siitä otettiin, mutta se katosi matkan varrella.
Ensimmäinen työpaikka 14-vuotialle Jamalaiselle löytyi Hervannasta. Lindforsinkadun ja Insinöörinkadun risteyksessä räjäytettiin kalliota rakentamisen tieltä. Jyri pääsi kavereineen työmaalle apupojiksi.
– Ensin porarit tekivät reiät kallioon, sitten me pojat puhdistimme niistä jätteet, seuraavaksi panostaja laittoi ammukset reikiin, ja lopuksi me kannoimme päälle hiekkaa täytteeksi. Sitten juostiin lujaa pois työmaamestarin käskystä, Jamalainen muistelee.
– Ei silloin ollut käytössä räjäytysmattoja, eli kyllä siinä kiviä ympärillä ropisi. Näin kerran, kun iso murikka lensi pysäköidyn auton ikkunasta sisään.
Mieli avoinna Hervantaan
Maailmaa, Suomea ja Tamperetta kiertänyt, hyvin erilaisissa paikoissa asunut ja lukemattomissa töissä kokemusta hankkinut Jamalainen on aina palannut Hervantaan.
– Kyse ei ole taloista eikä kaduista tai ympäristöstä, vaan Hervannan ilmapiiristä. Varmaan tänne jäisinkin matkan päätteeksi, jos Hervantaan saataisiin muistolehto, Jamalainen sanoo.
– Kolmenlaista asumisen vaihetta minulla on täällä ollut. Nuorena Hervanta oli tärkeä, koska täällä oli kaikki tutut. Lapsiperheen vaiheessa lähellä oli kaikki tärkeät palvelut eli päiväkodit, koulut ja kaupat. Nyt vanhempana Hervannassa on minulle kaikkea, voin kulkea, missä vaan.
Hervantaan kuuluu vahvasti myös monikulttuurisuus.
– Olen asunut hyvissä taloyhtiöissä, joissa on ollut monia maahanmuuttajia. Kaikkien kanssa oltiin kavereita. Hervantaan pitää tulla muualta ilman ennakkoluuloja, mieli avoinna, silloin pystyy näkemään oikean Hervannan, Jamalainen toteaa.
