Esikoiskirjailija Aki Virtasella on juuret Hervannassa

Aki Virtanen on ollut vuosien varrella ensimmäisiä Hervantaan muuttaneita asukkaita, Hervannan kuuluisiksi tulleita punkkareita, graafinen suunnittelija, kahden aikuisen lapsen isä sekä aviomies. Nyt Virtanen on myös esikoiskirjailija, sillä Myllylahti-kustantamo julkaisi tänä keväänä Virtasen esikoiskirjan Merenneitomurhat.

Satu Lepistö

21.4.2021


Hervanta on vuonna 1974 metsää, suolammikoita ja rakennustyömaita. Kaiken keskellä kohoaa neljä asuttua kerrostaloa. Niiden liepeillä käy kauppa-auto, jossa asioidaan. Aki Virtanen on vasta toisluokkalainen, kun hän muuttaa Hervantaan, joka on suurimmaksi osaksi vasta piirustuksia kaupunginisien pöydillä.
Metsä vie leikkeihin. Ne ovat joskus vähän villejä ja kiellettyjäkin. Styroksilaivat uivat suolammikoissa ja pojat ampuvat ritsoilla ja seikkailevat rakennustyömaiden maisemissa.
Kolmasluokkalaisena Virtanen on niitä ensimmäisiä, jotka marssivat uuteen Ahvenisjärven koulutaloon. Samaa koulua Virtanen yhä käy perustaessaan ensimmäisen punkbändinsä. Eletään 70-luvun loppua ja punk on rantautunut Suomeenkin.
Teini-ikäinen Aki on omien sanojensa mukaan normaali sen ajan punkkari. Mitä se sitten tarkoittaa?
- Haluttiin muutoksia ja vaikutusvaltaa punk-skenen kautta, hän nauraa. – Oltiin lapsia ja uhmakkaita, hän lisää.
Virtanen kasvattaa punaisen pystytukan. Hervanta kasvaa samaa matkaa. Hervannan vapaa-aikakeskuksen nurkalla punkkaripojat saavat venäläisiltä turisteilta tupakkaa heistä otettuja valokuvia vastaan.
- Perustettiin toinenkin bändi, Virtanen muistelee. – Sen nimi oli Rash, jotkut vanhat hervantalaiset ehkä muistavat sen.
Virtanen käy lukion Hervannassa. Pian purettavasta lukiosta ja luokanvalvojasta, äidinkielenopettaja Juhani Lepistöstä jää hyviä muistoja. Virtasella ei lukioaikana ole haaveita kirjailijuudesta, mutta mielikuvitusta ja musiikkihommia riittää. Kolmaskin bändi perustetaan ja Virtanen muistelee myöhemmin lukiota kivana aikana.
- Tykkäsin kyllä äidinkielestä.
Parolassa vietetyn armeija-ajan jälkeen Virtanen palaa Hervantaan ja työskentelee kevätkauden tutulla lukiolla vahtimestarina.
- Opettajat oppi tuntemaan siinä ihan uudella tavalla.
Välivuosi venyy pitkäksi. Oma paikka löytyy mainos- ja markkinointimaailmasta.

Yrittäjä, puoliso ja isä

Virtanen on työskennellyt yrittäjänä omassa yrityksessään ja on muun muassa taittanut Hervannan Sanomia aiemmin. Nykyisin hän työskentelee palkkatyössä markkinointi- ja viestintäpäällikkönä. Takana on muun muassa kuusi Englannissa vietettyä vuotta, jonne koko perheen vei Virtasten lapselle Mikolle tarjoutunut mahdollisuus pelata Evertonin akatemiassa jalkapalloa. Nykyisin Miko pelaa Skotlannin valioliigaseurassa Aberdeenissa ammattilaisena ja toinen Virtasten poika Joni opiskelee sosiologiaa Turussa ja valmentaa TPS:ssä lapsia. Virtanen on ollut Elisa-vaimonsa kanssa naimisissa jo vuodesta 1993.

Yllätyskirjailija

Kirjoittaminen ja kirjailijaksi päätyminen tulivat eteen vähän yllättäen. Tuttu, joka tunsi Virtasen mielikuvituksen ja kirjoitti itsekin, kannusti Virtasta yrittämään kirjoittamista. Virtanen alkoi kirjoittaa pöytälaatikkoon jo vuosia sitten. Englannin vuodet antoivat aikaa ajatella ja sinä aikana muun muassa Merenneitomurhien idea syntyi. Käsikirjoituksen Virtanen kirjoitti Suomeen palattuaan ja uskaltautui lähettämään sen kustantajalle, joka yllättäen vastasi jo viikon odottamisen jälkeen.
- Luulin, että olin unohtanut liittää käsikirjoituksen sähköpostiin, kun sieltä soitettiin. Olin ihan puulla päähän lyöty, kun sain kuulla, että se halutaan kustantaa.
Maaliskuussa julkaistu Merenneitomurhat on nopeatempoinen polveileva dekkari, jossa tapahtuu paljon yllättäviäkin käänteitä. Virtanen kirjoittaa jo toista kirjaansa ja ideoi kolmatta, vaikka esikoinen tuli vasta markkinoille.
- En usko, että lakkaan kirjoittamasta, Virtanen sanoo. – Oman kirjan saaminen käteen oli hieno hetki.