Filharmonian syksyä hallitsevat teemat
Tampere Filharmonian kauden avauksessa syyskuun 1. päivä kuultiin Mahleria ja Tšaikovskia. Konsertin johti orkesterin pitkäaikainen ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali ja solistina vieraili pianisti-säveltäjä Conrad Tao. Kuva: Ville Hautakangas / Tampere Filharmonia
Tampere Filharmonian syksyssä kuullaan tällä kaudella muun muassa kiinnostavia teemallisia konsertteja.
– Parhaillaan menossa on pianofestivaali, jossa esiintyy neljä eri pianistia ja jossa esitetään neljä eri teosta. Luvassa on hyvin erilaisia pianokonserttoja, Tampere Filharmonian intendetti Eija Oravuo kertoo.
Yhtenä teemana syksyn konserteissa on luonto.
– Esitämme muun muassa Holstin Planeetat ja Sibeliuksen Aallottaret. Aallottaressa kuulee meren ja siinä voi ajatella Sibeliuksen kuvaavan veden aallottarien kepeää leikkiä.
Tällä kaudella kuullaan myös Amazon-konsertti, jossa esiintyy brasilialainen kapellimestari Simone Menezes.
– Se on ikään kuin taiteellinen kannanotto sademetsien tärkeyden ja kauneuden puolesta.
Itsenäisyyspäivän konsertissa 6. joulukuuta kuullaan Sibeliuksen Tapiola. Orkesteria johtaa Tarmo Peltokoski.
– Metsä on osa suomalaista sielunmaisemaa ja tässä on Sibeliuksen kuvaus siitä. Nimi Tapiola viittaa suomalaiseen mytologiaan. Luonto oli Sibeliukselle suuri innoittaja tässä teoksessa ja muutenkin.
Suvi Roselli
7.9.2022
Kaija Saariahon juhlavuosi
Ohjelmistossa näkyy tällä kaudella myös Kaija Saariahon 70-vuotisjuhlavuosi.
– Esitämme häneltä teoksen Vista. Se kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Tampereella. Kaija Saariaho on itse kuvaillut, kuinka hän ajoi Los Angelesista San Diegoon ja nautti näkymistä oikealla puolellaan. Myöhemmin hänelle selvisi, että useimpia näistä paikoista kutsutaan vistoiksi. Teos on saanut siitä nimensä.
Kaija Saariahon musiikkia esitetään myös Faunien iltapäivässä.
Joulukuussa Tampere Filharmonia soittaa Beethovenin Pastoraalisinfonian.
– Lisäksi kauden teemasäveltäjä on Richard Strauss. Häneltä esitämme kuusi teosta viidessä eri konsertissa syksyn ja kevään aikana, Oravuo sanoo.
– Luvassa on siis isoja klassikoita ja ison orkesterin sointia. Tällä kaudella mukana on peräti 16 uutta kapellimestaria ja solistia, jotka esiintyvät Tampereella ensimmäistä kertaa. Heidän joukossaan on niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Haluamme tuoda Tampereelle kuultavaksi teoksia, jotka ovat herättäneet muualla innostusta. Esimerkiksi Adésin pianokonsertto on menestynyt niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa.
Marraskuussa Tampere-talossa soi myös koko perheen konsertti Trash Recycled.
– Siinä on kantavana aiheena on kierrätysteema ja se on hyvin vauhdikas sekoitus teatteria ja klassista musiikkia. Siinä soitetaan muun muassa romuilla.
– Haluan myös nostaa vielä esiin Yonan ja Tampere Filharmonian yhteiskonsertin Uni johon herään, jossa soitamme Yonan omaa tuotantoa.