Harrastaa voi pienelläkin rahalla
Koovee suunnistus haluaa edullisella vuosimaksullaan tarjota kaikille mahdollisuuden harrastaa. Kuvassa Viljami Koivula, 7, ja Roope Koivula. Kuva: Petri Viitanen
Monen perheen talous on tiukilla, kun elinkustannukset ovat nousseet. Jo muutenkin kalliin peruselämisen päälle lasten harrastusten kausimaksut saattavat hipoa taivasta, ja lapsi saattaa siksi jäädä ilman mukavaa vapaa-ajan tekemistä. Jokaisella lapsella on kuitenkin oikeus harrastaa, joten tässä jutussa listaamme esimerkkejä jakelualueen täysin ilmaisista sekä edullisista tavoista harrastaa kesällä koko perheen voimin.
Taru Siirilä
31.5.2023
Tampereen kaupunki järjestää kesällä ilmaista, kaikille avointa liikuntatoimintaa perheille ja lapsille. Vuoreksessa ja Hervannassa järjestetään kesäkuussa viikottain leikkipuistobileitä ja pelataan pallopelejä. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Uimarannat. Muun muassa Kaukajärvi, Suolijärvi, Hervantajärvi ja Särkijärvi pitävät huolen siitä, että uimarannoista on varaa valita. Uikkareiden ja pyyhkeen lisäksi eväät ja piknik-viltti mukaan, niin rannalla viihtyy vaikka koko päivän! Kirjastosta voi hakea mukaan rantalukemista.
Rantalentopallo. Ilmaisia Beach volley -kenttiä on muun muassa Hervannassa, Kaukajärvellä ja Vehmaisissa. Jalat santaan ja lyöntejä harjoittelemaan!
Koripallo. Koreja löytää muun muassa koulujen pihoista, ympäri Tamperetta sijaitsevia katukoriskenttiä unohtamatta. Pallotella voi yksin, kaksin tai laittaa pelin pystyyn isommalla porukalla.
Vuoreksen liikuntapuiston pumptrack-radalle ovat tervetulleita pyöräilijät, skeittaajat ja skuuttaajat.
Frisbeegolf on viime vuosien hittiharrastus. Hervannan rata sopii kaikentasoisille fribaajille.
Tennis. Kaukajärven tenniskentälle pääsee pelaamaan ilmaiseksi.
Vuoreksessa Koukkujärven pitkospuureitti on lapselle sopivan lyhyt, vajaat kaksi kilometriä. Luontopoluilla kävellessä keho saa liikettä ja mieli rauhoittuu.
Ulkokuntosalit. Kaikille avoimilla kuntoilulaitteilla Hervannassa ja Kaukajärvellä pääsee treenaamaan lihaskuntoa raittiissa ilmassa. Kuntosaleille on monesti ikäraja, mutta ulkokuntoilulaitteille pääsevät kaikenikäiset jumppaajat.
Mäki- ja porrastreeniä voi harjoittaa oikeastaan missä vain, mistä itselle ja lapselle sopivan jyrkän mäen tai portaat löytää. Kuka eka mäen päällä?
Suunnistusta pääsee Kooveessa harrastamaan noin sadan euron vuosimaksulla. Merkittävimmät kilpailut sekä seuran lainapaidat kuuluvat maksuun. Toimintaa on ympäri vuoden ja treenejä järjestetään eri puolilla Tamperetta, jotta harrastamaan pääsevät myös ne, joilla ei ole autoa käytettävissä. Suunnistusta voi harrastaa koko perheen voimin.
Myös partio on edullinen koko perheen harrastus. Jakelualueella toimivia lippukuntia ovat Hervannassa Hervannan Hukat ja Tervaksentekijät, Kaukajärvellä Kaukapartio ja Vehmaisissa Niihaman Saukot. Partion kustannus jää alle sataan euroon vuodessa.
Kulttuurinkin pariin on mahdollista päästä ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Poliisimuseoon Hervannassa on vapaa pääsy.
Kokeilkaa myös viikoittaista pelirinkiä! Sopikaa viikoittainen ajankohta, jolloin kokoonnutte kaveriperheen- tai perheiden kanssa. Jokainen vuorollaan tuo mukanaan pelin, jota yhdessä pelataan. Säiden suosiessa kerääntyä voi vaikka puistoon viltin päälle. Pelejä voi lainata kirjastosta.
Ulkoilumahdollisuuksia ei kannata unohtaa. Metsäretki koko perheen voimin voi olla unohtumaton kokemus lapselle. Bongailkaa lintuja tai erilaisia kasveja. Eväät mukaan ja makkarat tulille Suolijärven nuotiopaikalla! Myös pyöräilyretket eväistaukoineen voivat olla lapselle elämyksiä, jotka muistaa vielä vanhempanakin.
Ilmaista tekemistä löytyy vaikka kuinka, kun pitää ulkona liikkuessaan silmät auki ja mielen avoimena! Yksittäisestä lajikokeilusta saa säännöllisen rutiinin merkkaamalla kalenteriin kerran pari viikkoon ajan lähteä lapsen kanssa harrastamaan.
Tarkempaa tietoa harrastusmahdollisuuksista löytää Tampereen kaupungin sekä Visit Tampereen nettisivuilta.