Heinurimäen ulkokuntosalin rakentaminen alkaa syksyllä

Heinurinmäen rinten juurelle rakennetaan syksyllä ulkokuntosali, josta löytyy kahdeksan erilaista kuntoiluvälinettä. Laajan kuntoilu- ja toimintapuiston toteuttamisesta linjattiin jo vuonna 2021. Kentän ja ulkokuntoilupaikan lisäksi alueelle on tulossa skeittipaikka sekä BMX-rata, ja niiden suunnittelu etenee tämän vuoden aikana.
Hervanta saa tänä vuonna toisen ulkokuntosalin, kun Heinurinmäen kuntoilu- ja toimintapuiston kehittämistä jatketaan. Yhdyskuntalautakunnan vuosisuunnitelmassa hankkeelle on varattu määräraha, jonka turvin alueelle rakennetaan uusi ulkokuntosali.
Niko Kettunen
24.2.2026
Heinurinmäki sijaitsee Lintuhytin ja Hervantajärven asuinalueiden tuntumassa. Alueella on jo tekonurmikenttä, ja tavoitteena on kehittää siitä laaja liikunnan ja vapaa-ajan keskus.
Ulkokuntosalin rakennustyöt alkavat syksyllä, ja sen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
– Tarkennamme vielä alueen suunnitelmia ja istutuksia, jotta saamme siitä mahdollisimman viihtyisän. Rakennamme käytettävissä olevalla budjetilla ja varmistamme, että kokonaisuudesta tulee järkevä, Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Anne Ravaska kertoo. Hervantaan on suunnitteilla uudenlainen ulkokuntosali, joka soveltuu monipuoliseen ja haastavaan harjoitteluun.
Tampereen Infra on tehnyt alueella pohjatöitä, jotka helpottavat rakentamisen aloittamista.
– Alueelta puuttuvat enää kantava kerros ja pintarakenteet, Ravaska täsmentää.
Alue haastavaa
Ravaskan mukaan Heinurinmäen liikuntapuisto on esteettömyyden kannalta haastava korkean sijaintinsa vuoksi.
– Alue on muuten esteetön, ja ulkokuntosali sijoittuu tasaiselle pohjalle. Haasteena voi kuitenkin olla esteetön kulku, kulkuväylä alueelle on kohtuu jyrkkä, Ravaska sanoo.
Turvallisuuteen on panostettu nyt aitaamalla jalkapallokenttä. Näin minimoidaan pallojen karkailu jalkapallokentältä. Ympäröivät vallit suojaavat sekä melulta että rajaavat aluetta.Tulevaisuudessa paikalle asennetaan myös puomi, joka estää ylimääräisen ajoneuvoliikenteen liikuntapuistossa. Ravaska pitää tärkeänä, että alue rauhoitetaan ilkivallan ehkäisemiseksi.
Rakentamista ohjaa myös alueen tausta, sillä Heinurinmäen alla sijaitsee entinen Ruskon maanvastaanottopaikka, mikä asettaa omat reunaehtonsa toteutukselle.
– Alueelle on tehty salaojitukset, ja ojiin on asennettu savikerros, jotta jätetäyttöön imeytyy mahdollisemman vähän vettä. Kiertotalouden näkökulmasta alue on oivallinen. Olemme hyödyntäneet betonimursketta rakenteissa, jotta rakentaminen pysyy kohtuuhintaisena, Ravaska kertoo. Toteutukseen ei vielä ole valittu urakoitsijaa. Kilpalailutus järjestetään sen jälkeen, kun suunnitelmia on täydennetty. Kunnossapidosta vastaa Tampereen Infra Oy.
Työmaan aikana tehdään, väliaikaisia järjestelyjä, joista tiedotetaan lähempänä ajankohtaa.
Matalan kynnyksen liikuntaa
Ulkokuntosalit ovat kasvattaneet suosiotaan Suomessa viime vuosina. Niiden vetovoima perustuu mahdollisuuteen yhdistää tehokas lihaskuntoharjoittelu ulkoilmaan ja helposti saavutettavaan liikuntaan. Ulkokuntosalit soveltuvat niin aloittelijoille kuin kokeneille kuntoilijoille.
Ulkokuntosali on julkinen ulkotila, joka on varustettu sääolosuhteita kestävillä harjoituslaitteilla. Laitteet valmistetaan tyypillisesti kestävistä materiaaleista, kuten teräksestä ja puusta, ja ne sijoitetaan usein puistoihin, lenkkipolkujen varrelle tai muille yhteisille alueille. Ulkokuntosalit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille iästä ja kuntotasosta riippumatta, mikä tekee niistä matalan kynnyksen liikuntapaikkoja ympäri vuoden.
Aluesuunnittelun näkökulmasta ulkokuntosalit ovat pitkäikäisiä ja kustannustehokkaita investointeja. Laadukkaasti rakennetut laitteet vaativat vain vähän huoltoa, ja niiden käyttöikä on pitkä. Lisäksi ne ovat käytettävissä ympäri vuoden ilman henkilökuntaa tai jäsenmaksuja, mikä madaltaa liikunnan aloittamisen kynnystä.
Ulkokuntosalien merkitys ulottuu myös kansanterveyteen. Maksuttomat ja helposti saavutettavat liikuntapaikat kannustavat ennaltaehkäisevään liikuntaan, mikä voi pitkällä aikavälillä vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Säännöllinen liikkuminen parantaa elämänlaatua ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Asuinalueiden suunnittelussa ulkokuntosalit tukevat kestävää ja ihmisläheistä kaupunkikehitystä. Ne lisäävät alueiden viihtyisyyttä, vahvistavat yhteisöllisyyttä sekä edistävät terveyttä ja turvallisuutta osana arkiympäristöä.
Suunnittelua ja kunnostusta
Ulkokuntosalin lisäksi puistoon on suunnitteilla skeittipaikka ja BMX-rata tai pumptrack, ja niiden suunnittelua jatketaan kuluvan vuoden aikana.
Alueen muotoilussa hyödynnetään täyttömaita. Skeittipuiston ja muiden toiminta-alueiden suunnitteluun osallistetaan lisäksi lajien asiantuntijoita, jotta ratkaisut palvelevat käyttäjiä mahdollisimman hyvin.
– Näiden toteutus riippuu rahoituksesta. Tärkeää on kustannustehokas rakentaminen eli jos löydämme sopivia materiaaleja, joita voidaan hyödyntää paikan päällä eikä mursketta tarvitse hankkia paljon ulkopuolelta, se helpottaa toteutusta, Ravaska sanoo.
Syksyllä hyppyrimäen takaa jatkuvaa latua levennetään Kaukajärvelle saakka. Elokuussa reitiltä kaadetaan puita, minkä jälkeen tehdään levennykset ja uusitaan valaistus.


