top of page

Hervannan itseoppinut taiteilija

Meresmaa pitää ateljeetaan Venlantuvalla.

– Kun alan maalata, muu ympäriltäni häviää. Olen omassa maailmassani, ja etsin ja olen kuin tutkimusmatkailija menossa kohti tuntematonta. Toivon, että se mitä löydän ja maalauksissani esitän, tuo iloa myös muille. Olen onnellinen, kun voin tehdä mitä haluan, sanoo “ite-taiteilijaksi” itseään kutsuva itseoppinut Timo Meresmaa, joka pitää ateljeetaan Hervannan Venlantuvalla jo viidettä vuotta. Tällä hetkellä Meresmaalla on Venlantuvalla myös taidenäyttely.

Milla Zuev

13.3.2024

Meresmaa kertoo harrastaneensa piirtämistä ja maalaamista lapsesta saakka. Erityisesti hänen isänsä ja setänsä piirustus- ja maalaustyö inspiroi häntäkin taiteen maailmaan.

– Setäni maalasi jo 1930-luvulla. Hänen piti isäni kanssa perustaa mainostoimisto Tampereelle, mutta sota tuli väliin ja hän kuoli sodan aikana. Isä selvisi, mutta kuoli jatkosodassa. Minulla on ateljeessani isäni maalauksia esimerkiksi juoksuhaudoista, Meresmaa kertoo.

Taiteellisuus on myös siirtynyt Meresmaan omille lapsille: hänen pojallaan on ollut oma mainostoimisto ja hänen tyttärensä on nuortenkirjailija J. S. Meresmaa.

Työväenakatemia opetti

Meresmaa osallistui Sampolan työväenopiston maalaus- ja piirustuskursseille 1960- ja 1970-luvuilla. 2000-luvulla hän aloitti kuvanveiston ja muutamaa vuotta myöhemmin keramiikan tekemisen. Meresmaan mukaan lasten tultua maalaaminen joksikin aikaa jäi, mutta palo maalaamiseen palasi eläkeiässä. Hän on opiskellut maalaustekniikoita myös itse internetistä. Meresmaa kuuluu taideyhdistys Eloon, jossa hänellä on myös ollut näyttelyitä.

– Mökilläni Sastamalassa on ensimmäinen taulu, jonka olen tehnyt. Se on vuodelta 1967. Saan ideoita tauluihini omasta mielikuvituksestani, ja internet tarjoaa kaikenlaisia virikkeitä. Esimerkiksi YouTubesta olen oppinut monenlaisia kikkoja, Meresmaa kertoo.

Yksi Meresmaan oma suosikki töidensä joukossa on Emmi Mustosen muotokuvamaalauskurssilla tehty muotokuva Meresmaan tyttärestä.

– Maisemakuvista sanotaan usein, että ne ovat minun ominta alaani. Tykkään toki maalata kaikenlaista ja kokeilla kaikkea. Teen myös jonkin verran tilaustöitä, jos joku esimerkiksi haluaa maalauksen jostakin tietystä paikasta, Meresmaa sanoo.

Nyt oma taidekerho

Tällä hetkellä Meresmaa opettaa taidetta Venlantuvalla torstaisin puoli neljästä kuuteen. Välineet tuodaan pääsääntöisesti taidekerhoon itse, mutta mikäli esimerkiksi maalauspohjaa tai pensseliä ei löydy, on niitä Meresmaalla. Myös Venlantuvan tämänhetkinen näyttely on syntynyt taidekerhossa.

– Olemme maalanneet täällä joka viikko, ja itsekin olen maalannut siinä samalla lähinnä näitä maisemakuvia. Monilla aiheet tuntuvat olevan hankalia keksiä, niin tässä olen auttanut. Maalaamme ja kahvittelemme täällä, ja juttelemme siitä, mitä kenelläkin on sydämellään. Pääasiassa kerhossa käy ikäihmisiä, mutta olisi mukavaa saada nuorempaakin polvea paikalle, Meresmaa vinkkaa.

Meresmaa pitää myös verkossa ilmaista piirustuskoulua keskiviikkoisin.

bottom of page