top of page

Hervannan kirkko menee perusteelliseen remonttiin

Vuonna 1979 valmistunut punatiilinen kirkkorakennus on lähes alkuperäisessä asussaan. Kuva: Suvi Roselli

Hervannan kirkko kokee vuoden päästä melkoisen myllerryksen, kun se menee perusteelliseen remonttiin. Arkkitehtipari Raili ja Reima Pietilän suunnittelema punatiilinen kirkkorakennus valmistui vuonna 1979, eikä sitä ole sen jälkeen isommin remontoitu.
– Kirkon remontti alkaa elokuussa 2023 ja remontissa käydään tilat läpi ja uusitaan kaikki niin sisäpuolella kuin ulkopuolellakin, eteläisen seurakunnan johtava kappalainen Kaija Karvala sanoo.
Osa kirkon tiloista kunnostetaan vuokrakäyttöön.
– Kirkon resurssit ovat viime vuosina pienentyneet emmekä halua pitää vain tyhjiä seiniä yllä. Siksi osa järvenpuoleisen sivun tiloista remontoidaan ulkopuolisten käyttöön.
Remontissa uudistetaan myös kirkon aula.
– Keittiötä laajennetaan siten, että yksi uusi linjasto tulee nykyisen seinän tilalle.

Suvi Roselli

24.8.2022

Kulkemista helpotetaan hissillä

Kirkossa kävijöiden kulkeminen helpottuu, kun sinne rakennetaan hissi.
– Toiseen kerrokseen on tähän mennessä päässyt vain ulkokautta. Rattaiden kanssa tai pyörätuolilla kulkeville reitti on ollut hankala. Hissi parantaa olennaisesti kulkua kerrosten välillä.
Myös kirkkosali kokee kasvojen kohotuksen.
– Penkit ovat melko kuluneet, joten ne uusitaan. Parhaillaan selvitetään, että voitaisiinko osa kirkkosalin kiinteistä penkeistä korvata irtotuoleilla, jolloin kirkkosalista tulisi toiminnallisempi ja toimintaa pystyttäisiin siten monipuolistamaan. Tarvittaessa irtotuolit voisi siirtää sivuun tai järjestää eri tavalla. Lisäksi kirkon takaosaan tehdään lasiseinällä erotettu tila, jota voidaan käyttää ryhmien tarpeisiin.
Yksittäisiä toimistohuoneita vähennetään.
– Toimistohuoneet eivät jatkossa ole enää korvamerkittyjä. Pikemminkin tarjolla on enemmän monikäyttötiloja, joissa kuka tahansa voi tarvittaessa työskennellä.
Parhaillaan suunnittelun alla on myös pihamaan kunnostus.
– Kirkolle kuuluu kaistale metsää Go Go:n suuntaan. Ajatuksena on, että se otettaisiin käyttöön ja sinne tehtäisiin muistelualue, johon kuka tahansa voisi tuoda kynttilöitä muualla kuolleille. On paljon ihmisiä, joiden läheinen on haudattu esimerkiksi toiseen osaan Tamperetta tai kokonaan eri paikkakunnalle ja kulkeminen sinne ei jostain syystä onnistu tai on hankalaa. Kyseessä ei ole hautausmaa, vaan nimenomaan muistelualue.

Hervannan kirkolla järjestettiin infotilaisuus

Kirkko suljetaan remontin ajaksi eli noin vuodeksi.
– Etsimme parhaillaan väistötiloja. Tarkoitus on, että pääsemme palaamaan kirkkoon syksyllä 2024. Näillä näkymin kirkon käyttöönottojuhla pidetään ensimmäisenä adventtina, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Seurakunta piti tiedotustilaisuuden remonttiin liittyen keskiviikkona 10. elokuuta. Kirkolle kokoontui parisenkymmentä ihmistä kuulemaan kirkon tulevasta remontista. He saivat nähdä alustavia pohjapiirroksia ja johtava kappalainen Kaija Karvala, rakennuttajakonsultti DI Ville Varjo ja arkkitehti Marko Suutala kertoivat heille uudistuksista.
Remontin perustavanlaatuisena ajatuksena on säilyttää uniikit arkkitehtoniset yksityiskohdat. Pääarkkitehti Marko Suutalan mukaan kaikesta suunnittelusta ja materiaalien valinnoista näkee, että kirkko on ollut tärkeä kohde Pietilöille ja sitä halutaan vaalia jatkossakin. Vaikka ehkä hervantalaisin silmin kirkko näyttäytyy arkisena rakennuksena, niin ulkopuolisille se on upea rakennus.

bottom of page