top of page

Hervannan rinteille suunnitellaan uutta käyttöä

Tampereen kaupunki on alkanut suunnitella uutta käyttöä Hervannan rinteille. Laskettelukeskus suljettiin vuonna 2019, kun Mustavuori Oy voitti rinnepalvelujen kilpailutuksen. Kaupunki halusi kustannussyistä keskittää palvelut yhteen keskukseen.
Hervannan rinteet oli avattu 1978 ja Tampereen Rinteet OY:n laskettelukeskus toimi siellä vuodet 1997-2019.
- Kaavoituksen ja maanomistajan edustajat kokoontuivat marraskuussa asian tiimoilta. On tunnistettu, että nykyisellään rinteet eivät palvele ketään. Toki asukkaat voivat ja käyttävät rinnettä, mutta paikan tarjoamat mahdollisuudet jäävät nyt hyödyntämättä, kaupunginpuutarhuri Timo Koski kertoo.
Rinteet kuuluvat virkistysaluekokonaisuuteen, ne ovat hiihtourheilualuetta eikä sinne suunnitella asuinrakentamista. Hyppyrit ovat edelleen käytössä. Liikuntapalvelut, joka vastaa niistä, korjasi hyppyreitä viimeksi vuosina 2018-2019.

Sirpa Koivu

11.1.2022

Asukkaat mukaan ideoimaan

Kaupunki teettää tämän vuoden aikana laskettelualueesta yleissuunnitelman eli siitä, mitä tehdään laskettelurinteelle ja sen alaosalle.

Työ käynnistyy tarvesuunnittelulla, johon liittyy asukkaiden ja käyttäjien osallistumista.

- Asukkaat, yhdistykset ja kolmas sektori otetaan mukaan ideoimaan ja kertomaan toiveitaan alueen käytöstä, mitä lajeja voisi olla, millaisia harrastuspaikkoja alueella tarvitaan. Jos korona sallii, järjestetään myös työpaja, Koski miettii.

- Kaupungin näkökulmasta suunnittelua hallitsee elinkaariajattelu eli kartoitetaan taloudelliset resurssit, kuka voisi investoida, kuka ylläpitää ja hoitaa alueelle tulevaa uutta käyttöä, kuka toimisi vastaavana. Pitää huolella miettiä, mikä on realistista, Koski sanoo.

Kaupungille on tullut jonkin verran ideoita ja kysymyksiä rinteiden sulkemisen jälkeen. Asukkaat ovat ehdottaneet muun muassa maastopyöräilyrataa, kuntoportaita ja erilaisille talvilajeille tilaa.

- Iso-Viluseen Kaukajärvellä tehtiin vastikään BMX-pyöräiljöille rata, Hervantajärvellä Heinurinmäkeen rakennetaan viheralue, jossa on muun muassa skeittipaikka ja BMX- rata. Sen työt alkavat jo tänä vuonna. Vastaavia ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa kovin lähelle. Lisäksi Mustavuoressa voi harrastaa alamäkipyöräilyä, Koski toteaa.

Lapsille ja nuorille tekemistä

Runsasluminen talvi on jälleen houkutellut mäen laskijoita Hervannan rinteille. Mäkeä tullaan alas pulkilla, minareilla ja lumilaudoillakin.

Pirkkalan Perestä lastensa kanssa mäkeä laskemaan tullut Perttu Mäkinen innostuu kuulleessaan suunnitelmista.

- Tämä on todella hyvä ja kiva paikka, hän kiittelee. - Itse harrastan muun muassa maastopyöräilyä. Rinteeseen voisi tehdä reittejä sähköavusteisiä pyöriä käyttäville, muttei mitään vaikeaa ja vaativaa. Ja tänne voisi kehittää nuorille ja lapsille matalankynnyksen tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia, hän ehdottaa.

- Meitä on varmaan muitakin, jotka tulisimme vaikka talkoisiin, jos aluetta aletaan muokata, Mäkinen lupaa.

bottom of page