Hervannassa tuoksui basilika

Keittiömestari Arto Rastas suunnitteli grillausiltaan menun, joka vei kielen mennessään.

Hervannan Majarannassa vallitsi innostunut tunnelma, kun parikymmentä Hervannan Yrittäjien jäsentä kokoontui perinteiseen keittiömestari Arto Rastaan vetämään grillausiltaan. Sää suosi tapahtumaa ja ilmassa tuoksui basilika, kun toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset tekivät tuttavuutta keskenään ja valmistivat pienryhmissä ruokaa. Tasainen puheensorina katkesi aika ajoin vain iloiseen naurun remakkaan.
Illan menu koostui muun muassa suussa sulavasta teryakilohesta, raikkaasta tsatsikista sekä herkullisesta irakilaisesta kanavartaasta. Jälkiruuaksi valmistettiin kookosjäätelöä ja grillattuja mansikoita. Käytössä oli kaksi grilliä, hiilillä ja kaasulla toimiva. Pitkän uran ravintolala-alalla tehnyt Rastas kierteli ryhmissä katsomassa miten ruuanlaitto sujuu ja antamassa käytännöllisiä vinkkejä tekemiseen.

Suvi Roselli

18.5.2022

Kultturellia taidetta

Tamperelaiset tuntevat Rastaan parhaiten ravintola Periscopen omistajana. Sen lisäksi Rastas omistaa 11 muuta ravintolaa, joista suurin osa toimii Helsingissä. Vaikka ravintolat eroavatkin suuresti toisistaan muun muassa kooltaan ja laadultaan, niitä yhdistää Rastaan mukaan laadukkuus.
– Olen vaalinut koko 28-vuotisella urallani kokin ammattia, joka ei ole pelkästään purkkien avaamista ja ruuan lämmittämistä, vaan sitä että ruoka valmistetaan aidoista raaka-aineista. Se on parhaimmillaan kultturellia taidetta. Parhaat osaajat ovat tosi luovia ja kehittävät siinä koko ruokakulttuuria erilaisten makuyhdistelmien kautta, Rastas sanoo.
Hänen oma uransa lähti nousukiitoon vuonna 2005, kun hän voitti Bermudalla nuorten kokkien maailmanmestaruuden.
– Se oli hieno kokemus ja uralle merkittävä tekijä. Tärkein asia siinä oli kuitenkin se, että sitä kautta aloin itse uskoa omaan tekemiseeni ja sain itseluottamusta.
Rastas on esiintynyt myös televisiossa Yle TV2:n Kotikokit -ohjelmassa ja MTV3:n Linnan tähdet ohjelmassa. Häntä pyydetään edelleen joka vuosi mukaan johonkin tv-produktioon, mutta hän ei ole niihin tähän mennessä lähtenyt.
– Nyt minulla on kylläkin viritteillä muutamia juttuja. Jos vielä esiinnyn televisiossa, haluaisin tuotannon olevan enemmän opettamista ja tiedonjakoa kuin viihdettä, Rastas sanoo.

Hyvä tapa aloittaa kesä

Psykoterapiaa ja hypnoterapiaa tarjoava yrittäjä Lea Polso Leavoxista on ollut tapahtumassa mukana lähes joka kerta, kun se on järjestetty.
– Täällä on aina tarjolla mukavaa ja mutkatonta yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä, Polso sanoo.
Pirkanmaan Konepalvelu Oy:n Mila Tannermaa puolestaan osallistui grillausiltaan ensimmäistä kertaa tyttärensä Isabellan kanssa.
– Ykkösasia minulle tässä tapahtumassa on verkostoituminen, mutta rakastan myös ruuanlaittoa ja saan täältä samalla vinkkejä siihen. Ehkä voin hyödyntää niitä, kun meillä tulee Isabellan yliopplasjuhlat nyt parin viikon päästä.
Myös Tuotantoyhtiö Energia Oy:n Samuli Torssonen osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa.
– Ystäväni pyysi minut tänne mukaan. Minulla tapahtui hiljattain muutos, kun yritykseni vaihtui isosta pienyritykseksi. Lähdin avoimin mielin tässä uudessä tilanteessa tänne mukaan. Mikäs sen parempi tapa aloittaa kesä kuin grillailulla. Jos täällä vielä jotain oppii, niin se on pelkkää plussaa.