top of page

Hervanta 50 v

Pääjuhlan avaussanat 3.9.2023

Pormestari Kalervo Kummola

Onnittelut vielä kerran Hervannalle näistä upeista viidestäkymmenestä vuodesta!


Arvoisat juhlavieraat, hyvät hervantalaiset,

On ilo olla täällä kanssanne tänään, kun juhlimme Hervannan viisikymmenvuotista taivalta.
Hervanta on enemmän kuin vain kaupunginosa – se on tarina sitoutumisesta, yhteisöstä ja
kehityksestä.
Hervanta on saanut alkunsa 60-luvulla. Idea Hervannasta lähti siitä, kun valtio pyysi
Tampereenkaupunkia varaamaan alueen yliopistokampusta varten.

6.9.2023



Teknillinen korkeakoulu sijoittui Hervantaan, joka alkujaankin on toiminut esimerkillisesti
yritysten kehitys- ja työntekijätarpeita palvellen.
Hervannan kaupunginosa kyettiin rakentamaan toimivaksi kokonaisuudeksi edullisesti, sillä
rakentaminen tehtiin pääosin kaupungin maalle. 70-luvun alussa Hervannasta suunniteltiin
uuden maailman kaupunginosaa.

70- ja 80-luvuilla Hervanta edisti hienosti Tampereen vastaanottavaisuutta kasvulle ja
kehitykselle. Erityisen merkittävä vaihe oli Hermian yritysalueen perustaminen 80-luvun lopulla.

Hermian yritysalueelta on ponnistettu maailmanluokan menestykseen.
Tämän vuosituhannen puolella Hervannan kaupunginosa on uudistunut merkittävästi.
Esimerkiksi asuinpaikkojen ja työpaikkojen etäisyys on kaventunut, uusia alueita kaavoitetaan ja
ratikka saatiin palvelemaan alueen tarpeita. Hervannassa on monipuolisesti kulttuuria ja
yhteisöllisyyttä.

Tämä juhlaviikko onkin ollut hyvä tilaisuus juhlistaa näitä saavutuksia ja merkkipaaluja, jotka
ovat muovanneet Hervantaa jo vuosikymmenten ajan.

Hyvä juhlaväki



Hervannan merkitys Tampereelle on huomattava. Hervanta on yksi tunnetuimmista
asuinalueista Suomessa, kiittäen erityisesti vilkasta opiskelu- ja yrityskenttää.
Hervanta sai takavuosina paljon negatiivisia kommentteja, esimerkiksi mediassa, mutta tänä
päivänä asia on täysin toisin.
Hienoja saavutuksia ovat esimerkiksi seuraavat: Teknillinen yliopisto on kehityksen kärjessä,
VTT:n konttori on sijoittunut Hervantaan, Suomen ainoa Poliisiammattikorkeakoulu sijaitsee
alueella, aktiiviset asukkaat edistävät yhteisöllisyyttä, sekä maanalainen uima- ja jäähalli
edistävät viihtyvyyttä. Uutena liikuntapaikkana Hervantaan on tulossa suuri tekojäärata.

Viimeisimmän virallisen tilastotiedon mukaan Hervannassa on 25 231 asukasta, yliopiston
Hervannan kampuksella on vireä yli 8000 opiskelijan yhteisö ja POLAMKissa aloittaa
poliisiopiskelijoita 400 vuosittain.
Hervannassa on potentiaalia myös tulevaisuuden kehittämiselle.
Pohjoisakselin rakentuminen kävely- ja pyöräreitteineen sekä esimerkiksi Etelä-Hervannan
uuden koulutalon valmistuminen ovat hienoja, tulevaisuuteen katsovia, onnistuneita hankkeita.
Yhtenä osoituksena alueen merkityksestä, tulemme myös pitämään ensimmäisen pormestarin
asukasiltani Hervantaan syyskuun lopulla.

Hyvät ystävät,
Tänään Hervannan juhlaviikko huipentuu tähän pääjuhlaan.
Viikon aikana on ollut monipuolista ohjelmaa ja tekemistä vauvasta vaariin. Haluankin kiittää
kaikkia teitä, jotka olette työskennelleet ahkerasti juhlaviikon eteen. Yhteisö voi saavuttaa
suuria asioita yhdessä tekemällä.

Tänään juhlitaan menneitä saavutuksia samalla, kun katse on myös tulevaisuudessa.
Hervannan tarinaa on kirjoitettu vuosikymmenten ajan, mutta tarina on silti vasta alkamassa.
Uskon Hervannan potentiaaliin ja merkitykseen Tampereen kaupungille. Te hervantalaiset
voitte olla ylpeitä kaupunginosastanne.
Toivotan myös tulevalle 50 vuodelle onnea ja menestystä.

Näillä sanoilla,
Onnittelut vielä kerran Hervannalle näistä upeista viidestäkymmenestä vuodesta!

bottom of page