Hervanta ennen Hervantaa – elämää Ahvenusjärven majalla
Raija Vesterinen kahvilatyössä.
Alkoiko Hervannan tarina vasta 50 vuotta sitten? Jo aikaisemminkin Hervannassa on asuttu, eletty, ja esimerkiksi pidetty Ahvenisjärven rannassa Ahvenusjärven majaa. Raija Vesterisen perhe yrittäjänä isä Vilho Vesterinen muutti majalle ja ryhtyi pitämään siellä ulkoilumajaa vuonna 1966.
Milla Zuev
30.8.2023
Kymmenen kilometrin päässä Keskustorilta sijaitsi virkistyspaikka, jossa kesäisin saattoi veneillä, uida, pelata lento- ja verkkopalloa. Niin talvisin kuin kesäisinkin majalla pääsi saunomaan. Alueella oli myös runsaasti telttapaikkoja. Kuitenkin ainakin vuoteen 1969 saakka, vierailijat löysivät majalle lähinnä talvisaikaan, sillä se sijaitsi sopivasti latureitin varrella. Tämä käy ilmi Matti Kurkon Aamulehdessä 8.6.1969 julkaisemasta artikkelista.
Ahvenusjärven maja oli ollut tukkikämppänä aikaisemmin, ja vuodesta 1966 saakka Tampereen kaupungin vapaa-aikalautakunnan hoidossa ja yleisessä käytössä. Kalustuksena oli pirttikalustus – noin kolmekymmentä henkeä mahtui majaan yhtä aikaa. Sen saattoi myös varata illaksi yksityiskäyttöön.
Vesterisen perheellä oli valvonta- ja kahvilanpitosopimuksen mukaan lupa asua majassa. Niin perhe tekikin: työskenteli ja asui majan muutaman neliön kokoisessa peräkammarissa. Millaista oli Ahvenusjärven majan toiminta?
Rakennusmiesten ja nuorison paikka
Raija Vesterinen kertoo majalla vierailleen paljon tuon aikaisia rakennusmiehiä. Tämä merkitsi sitä, että tupakka oli kahvilalle erittäin tärkeä myyntituote. Lisäksi maja oli tärkeä vapaa-ajanviettopaikka aikansa nuorisolle – sen lempinimi olikin Lärvätsalo.
– Isäni oli toisen maailmansodan veteraani ja taitava viettämään aikaa nuorison kanssa. Hänestä muokkautui vapaa-ajanohjaaja tuon ajan alle 20-vuotiaille nuorille, Vesterinen kertoo.
– Ei täällä tuohon aikaan ollut juuri muuta kuin tämä maja ja tila yliopiston paikalla. Elimme aivan omaa elämäämme täällä majalla silloinkin, kun Orivedenkadun ensimmäinen talo valmistui. Talo tuntui olevan todella kaukana, Vesterinen kuvailee.
Majalle kulki yksi yksityinen linja-auto: lähin Tampereen kaupungin bussipysäkki oli viiden kilometrin päässä.
Tuotteina kahvilassa myytiin kahvia, teetä, makkaraa, mehua, pullaa sekä tupakkaa. Kahvila toimi kokonaan ilman sähköä.
– Sinebrychoffin juomat tulivat kaikki lasipulloissa. Veden me pumppasimme porakaivosta. Meillä oli puulla toimiva hella, kaksilevyinen kaasuliesi. Lämmitys toimi osin öljykamiinalla – välillä oli kovia pakkasiakin. Peräkammarissa oli puhelin ja kamiina. Meillä oli puucee ja maakellari. Kaikki tämä oli aivan tavanomaista tuohon aikaan.
– Nuorison viihteeksi hankimme majalle levysoittimen sekä paljon vinyylilevyjä halvalla. Täällä soivat niin Irwin Goodman, Danny, Juha Vainio, Tapani Kansa, Katri Helena, Johnny, kuin Tom Joneskin.
Kaikki tuon ajan nuorison hittejä.
Valitettavasti Vesterisen isän terveys heikkeni, jolloin perheen äiti ryhtyi päivätyönsä ohella kahvilan yrittäjäksi.
– Kahvilassa kaikki tilaukset ja kirjanpito hoidettiin käsin: opiskelin taloushallintoa yliopistolla, joten tämä oli minun tehtäväni. Valmistumiseni jälkeen siirryin työelämään, ja majan toiminta päättyi vuonna 1973.
Juuri samana vuonna, kun ensimmäiset asukkaat muuttivat Orivedenkadulle.
