Hervanta Open Air palaa kesällä 2024
Mansesteri on tamperelainen hip hop-yhtye.
Hervanta Open Air palaa yhden välivuoden jälkeen promoottori Rowan Raffertyn mukaan “vahvempana kuin koskaan.” Luvassa on kaksi kesäkuista päivää 14.–15.6. musiikkia makuun kuin makuun – rockista poppiin ja räpistä tanssimusiikkiin.
Milla Zuev
20.12.2023
– Hervanta Open Air on jokamiehen ja -naisen festivaali, jossa panostamme hyviin bändeihin, laajaan anniskeluun ja hyvään ruokaan, painottaa Rafferty.
Kesäkuussa Kuusikkopuiston kentällä nähdään esimerkiksi Kolmas Nainen, Klamydia, Movetron, Pihlaja, Maustetytöt, Mansesteri ja Teflon Brothers.
Vuonna 2022 järjestetty festivaali veti jopa 4000 vierasta – tulevana vuonna Hervanta Open Air tavoittelee kävijäennätystä.
“Kaupunki kaupungissa” juhlii
– Haluamme luoda “kaupunkiin kaupungissa” oman festivaalin, joka vetäisi viihtymään myös ihmisiä Hervannan ulkopuolelta, Rafferty kertoo.
– Hervanta toki on meille olennaisin juttu. Idea festivaalin järjestämiseen syntyi muutama vuosi sitten, koska halusimme luoda Hervantaan oman festivaalin.
Hervanta Open Air on tähän mennessä järjestetty vain kerran – kasvupotentiaalia siis on valtavasti.
Tulevan kesän festivaali tarjoilee myös jotakin uutta, mitä ei ensimmäisen festivaalin aikana nähty.
– Juuri nyt myyntiin ovat tulossa kahden päivän liput. Aikaisemmin meillä ei ollut käytössä vip-lippuja, mutta nyt olemme laajentaneet niin, että priority-liput jäävät pois ja niiden tilalle tulee vip-lippuja. Vip-lippu sisältää esimerkiksi oman vip-alueen, vip-passin, buffer-ruokailun ja muita palveluita. Isommille ryhmille ja firmoille voimme myös räätälöidä erilaisia paketteja, Rafferty kuvailee.