Hervanta Open Air suuntaa katseensa jo ensi vuoteen

Lauantain sateisesta säästä huolimatta väkeä riitti tapahtumassa 4000 ihmisen verran. Kuva: Suvi Roselli

Hervannassa Kuusikkopuiston kentällä järjestettiin viikonloppuna Hervanta Open Air -festari. Tapahtuma oli varsin onnistunut, sillä kävijätavoite lähes saavutettiin ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Kahden päivän aikana tapahtumassa kävi yhteensä 4000 ihmistä.
Hervanta Open Air aiotaan järjestää myös ensi vuonna samaan aikaan kuin nytkin. Myös tapahtuman konsepti ja sijainti tulevat olemaan samat.
– Joissain pienissä asioissa tehdään asiat ehkä vielä paremmin, kun on nyt opittu tästä tapahtumasta, Nem Agencyn toimitusjohtaja Rowan Rafferty sanoo.
Hervanta Open Air on Saarihelvetin jälkeen Nem Agencyn toiseksi suurin tapahtuma tänä kesänä.
– Tämä oli meille merkittävä juttu, sillä tämä oli nyt uusi tapahtuma uudessa paikassa. Toivottavasti hervantalaiset viihtyivät ja osallistuvat festariin myös ensi vuonna, Rafferty toivoo.
Hervanta Open Airin lavalla nähtiin melkoinen kattaus tunnettuja suomalaisia yhtyeitä. Perjantaina yleisöä viihdytti Sara Siipola, Miljoonasade, Brother Firetribe, Uniklubi sekä Pauli Hanhiniemi -soolo.
Lauantaina vipinää kinttuihin laittoi Portion Boys sekä legendaarinen Dingo. Samana iltana esiintyivät myös Petri Nygård, Jonne Aaron ja Klamydia.
Sää suosi tapahtuman ensimmäistä päivää, sillä aurinko porotti taivaalta iltaan saakka.
Lauantaina olikin sitten märempi keli, kun vettä satoi lähes taukoamatta. Se ei silti latistanut kävijöiden tunnelmaa. Suurin osa oli pukeutunut sään mukaisiin vaatteisiin eli sadetakkeihin tai sadeviittoihin.

22.6.2022

Kesän aloitusfestari

Hervantalainen Inka Ruoste osallistui tapahtumaan kavereidensa kanssa.
– Olemme melkein kaikki hervantalaisia ja tämä tapahtuma järjestettiin kotikulmilla, joten oli pakko tulla, hän sanoo.
Nonna Saariselle Hervanta Open Air toimi hyvänä kesän aloitusfestarina.
– Tästä lähtee kesä käyntiin, hän toteaa.
Elina Mäellä ja Pauliina Heldanilla oli aivan erityinen syy osallistua tapahtumaan.
– Elina täytti 40 vuotta. Tulimme tänne juhlimaan hänen nelikymppisiään. Samalla meillä on täällä firman tykypäivä, Pauliina kertoo.
Mäki ja Heldan tulivat kuuntelemaan ennen muuta Jonne Aaronia ja Petri Nygårdia.
– Jonne Aaron on niin ihana. Hän on minun nuoruudenystäväni, Mäki sanoo.
– Myös Petrin lavashow kiinnostaa, Heldan lisää.
Lauantain sade ei Mäkeä ja Heldania juurikaan hetkauttanut.
– Tätä on odotettu niin kauan. Ostimme liput jo aikoja sitten, Heldan toteaa.

Hyvää bilemusiikkia

Myös Kati Korkeamäki osallistui Hervanta Open Airiin kavereidensa kanssa.
– Tämä on uusi festari, joten lähdimme katsomaan, että millainen meininki täällä on nyt, kun ei pariin vuoteen ole voitu järjestää tapahtumia.
Mika Virranheimo ja Jenna Sävilahti tulivat kuuntelemaan erityisesti Petri Nygärdia ja Klamydiaa.
– Meinattiin ensin mennä Tuhdimpiin tahteihin, mutta kun kuultiin keitä täällä esiintyy, niin tultiinkin tänne, Sävilahti sanoo.
Molemmat ovat fanittaneet Klamydiaa jo pitkään.
– Se biisit sijoittuvat kaikki tähän päivään ja niissä on tietty sanoma, joka vetoaa minuun, Virranheimo sanoo.
Hannes Hämäläinen tuli kuuntelemaan festareille erityisesti Portion Boysia ja Klamydiaa.
– Porton Boys on hyvää bilemusiikkia ja Klamydia on vaan Klamydia.
– Siitä ei pääse mihinkään.