top of page

Huolla hautakivet oikein

Hautakivi ennen ja jälkeen puhdistuksen. Kuva: Keikyän Kivi Oy.

Marita Vierimaa Keikyän Kivi Oy:ltä suosittelee, että hautakivi pestään 1–2 kertaa kesän aikana.

Milla Zuev

12.6.2024

– Näin kivi pysyy helposti puhdistettavana. Kivelle riittää kevyt huuhtelu, jos sen pitää puhtaana koko ajan. Kivi kestää hankausta ja harjaamistakin, mutta kaiverrusten ja koristeiden kanssa tulee olla hellävaraisempi. Jos kultausta harjaa liian voimakkaasti, se saattaa irrota. Näitä kohtia hangataan pehmeällä sienellä tai harjalla hyvin kevyesti. Jos lika ei tunnu lähtevän, niin voi hieman voimakkaamminkin painaa, mutta hyvin varovasti, Vierimaa sanoo.

Pesuainetta hautakiven pesu ei välttämättä vaadi, vaan pelkkä vesi usein riittää. Kivi kestää hankaamista. Kuitenkin varovaisuutta kannattaa noudattaa ja pestä kivi sivulta päin.

– Jos kivi on päässyt kunnolla likaantumaan, niin järeämpiäkin keinoja on olemassa, kuten sammalpoistoaine. Luonnossa kun kuitenkin toimitaan, niin mitä vähemmän kemikaaleja on käytössä, sen parempi. Tuotantotiloihimme tuodut kivet pestään tehokkailla aineilla, jolloin kaikki pinttyneimmätkin liat saadaan poistettua.

Näin huollat erilaiset kivet

Kiillotettu kivi ei ime likaa syvälle itseensä. Jos likaa on tullut puista tai teollisuuden päästöistä, on se helppo poistaa vedellä tai miedolla pesuaineliuoksella.

Mattahiottu kivipinta imee helpommin likaa. Se puhdistetaan samalla tavalla kuin kiillotettu.
Sahatut, hiekkapuhalletut, poltetut ja hakatut pinnat puhdistetaan vedellä sekä harjalla. Painepesuriakin voi käyttää. Puhdistuksessa voi käyttää mäntysuopaa tai muuta luonnollista pesuainetta. Sammaleen poistamiseksi voi käyttää ruostumatonta teräsharjaa, minkä jälkeen pinta on huuhdottava ruostumisen ehkäisemiseksi. On olemassa myös pesuaineita vanhoille, tummuneille kiville.

Kivipinnoille sopivat neutraalit ja miedot pesuaineet.

Kultaukset ja kaiverruspinnat puhdistetaan varovasti vedellä ja pehmeällä sienellä tai harjalla, ei liian voimakkaasti harjaamalla. Painepesuri irrottaa kultaukset ja maalaukset kivestä. Maalatun kaiverruspinnan voi puhdistaa kevyesti pehmeällä harjalla. Tarvittaessa kultaukset ja maalaukset voi myös uusia ja kannattaakin, jotta rakkaan ihmisen muistokivi säilyy tuoreena ja kauniina.

bottom of page