Irja Kylälä kirjoitti kirjan lemmikeistään
Irja Kylälä julkaisi ensimmäisen kirjansa 77-vuotiaana. Monet ovat pyytäneet jo kirjalle jatkoa.
Irja Kylälä, 77, Hervannasta, on julkaissut elämänsä ensimmäisen kirjan ”Koiruuksien koiruuksia” (Mediapinta Oy, 2023).
Milla Zuev
4.10.2023
Kirjassa Kylälä kertoo nimen mukaisesti hänen elämänsä aikana omistamiensa koirien hauskoista ja hulluista edesottamuksista, mutta myös jokaisen koiran kuolemasta erikseen.
– Monet ovat minulle sanoneet, että kirjaa lukiessa vuorotellen nauravat ja vuorotellen itkevät, Kylälä kertoo.
Kylälä kertoo olleensa aina eläinrakas.
– Jo lapsena toin kotiin kodittomia kissoja. Jos äitini ei olisi antanut niitä pois, meillä olisi ollut aikamoinen eläintarha.
Kylälän kirja alkoi itse asiassa muotoutua jo hänen ensimmäisen koiransa Nooran aikaan.
– Ensin minulla oli kilpikonna, sitten kissa. Tämän jälkeen vaihdoin koiriin. Ensimmäisen koiran aikana aloin kirjoittaa. Koiran kuollessa juttu jäi kesken. Hiljattain sain ystävältäni yllättäen postissa hänen kirjoittamansa kirjan. Muistin tällöin tekstin, jonka olin aikaa sitten kirjoittanut. Otin tekstin esiin ja aloin kirjoittaa.
Kirjan tekeminen oli Kylälälle sikäli helppoa, että hän oli kirjoittanut ystävilleen jokaisena jouluna joulukirjeen. Nopeasti ystävät pyysivät saada kuulla eläinten kuulumisia. Näitä kirjeitä oli tallessa, ja ne antoivat kirjalle hyvän alun.
Kylälällä on elämänsä aikana ollut monenlaisia koiria.
– Koirat, jotka ovat olleet pentuina niin sanotusti kaikkein hankalimpia, ovat olleet täysikasvuisina kaikkein ihanimpia. Pentuina ne olivat täysriiviöitä – joskus tuntuu, että ne osaavat Riiviön käsikirjan ulkoa, kun aina sattui jotain, Kylälä kuvailee nauraen.
Kauhistunut yhteisvastuukerääjä
Elämä kuuden koiran kanssa on ollut monipuolista ja kaikenlaisia yllätyksiä on tullut vastaan – kahta samanlaista päivää sen sijaan ei. Kirjassa Kylälä kuvaa näitä hetkiä.
– Asuessani Vaasassa naapurusto oli hyvin auttavaista ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Yhden pariskunnan rouva oli jäänyt työttömäksi – he asuivat samassa kerroksessa. Tämä tilanne kehittyi siitä, että rouva piti kovasti ensimmäisestä koirastani. Lähtiessäni asioille kaupungille, hän halusi ottaa Nooran aina hoitoon. Kerran minulla oli meno johonkin ja kysyin puhelimitse lupaa tuoda koiran hoitoon. Kummassakin käytävän päässä avattiin yhtä aikaa ovi ja koira juoksi suoraan sisään naapuriin, Kylälä muistelee.
– Toisella kertaa olin jälleen lähdössä jonnekin. Rouva oli tullut juuri kaupungilta kotiin ja oli vaihtamassa vaatteita. Hän tiesi, että Noora oli tulossa. Ovikello soi. Rouva huusi postiluukusta, että ”’äidin kulta on tulossa, Marjatan oma kulta, Marjatta tulee avaamaan oven.” Kun rouva avasi oven, sen takana olikin yhteisvastuukerääjä – tietysti mieshenkilö.
– Eikä tässä vielä kaikki. Kun ovi pamahti kiinni, naapuri meidän välissämme kuuli oven käyvän. Yhteisvastuukerääjä soitti tämän naapurin ovikelloa. Naapuri piti selviönä, että naapurin rouva oli tulossa. Myös hän oli alusvaatteisillaan, mutta kääriytyneenä huopaan.
– Jos olisin tiennyt, kuka tämä yhteisvastuukerääjä oli, olisin kysynyt häneltä, uskalsiko käydä talossamme enää koskaan, Kylälä naurahtaa.
Kissan koiruuksia
Kylälä kertoo kirjassaan myös kissansa edesottamuksista.
– Alkuun minulla oli kissa. Asuimme sellaisessa kerrostalossa, jossa noin 20 sentin paksuinen kaide kulki ympäri koko talon. Kesä kun oli, kissa lähti kävelemään pitkin kaidetta. Ihmisillä oli tuolloin parvekkeen ovet auki. Kissa eksyi kylään yhteen asuntoon ja kävi asioillaan kylpyhuoneen lattiakaivolla, minkä jälkeen palasi takaisin kotiin tyytyväisenä.
– Onneksi naapuri oli sellainen, jolla myös oli kissa, Kylälä kertoo.
Ei koira käskien laula
Kaksi Kylälän koirista, nykyinen koira Inna ja edesmennyt Iita, osaavat laulaa. Tosin eivät milloinkaan pyydettäessä.
– Kaksi koiraani on käyttäytynyt aivan samalla tavalla. Ne ovat kadulla alkaneet laulaa kokonaan tuntemattomille ihmisille. Ne ovat katsoneet ihmisiä silmiin ja laulaneet. Sitten elämä on taas jatkunut normaalisti. Jotkut ovat pitäneet tätä hyvänä vitsinä, mutta toiset taas hieman säikähtäneet.
– Olen miettinyt, miten koirat valitsevat nämä ihmiset. Ovatko he mahdollisesti surullisia tai onko heidän mielialassaan jotain sellaista, mikä herättää koiran huomion, Kylälä pohtii. Toistaiseksi laulu ja sen syy on säilynyt mysteerinä.