top of page

Joulumyynti Pikku Päivänpaisteessa

Ompelupuoti Pikku Päivänpaisteessa lähes kaikki joulumyyntituotteet on tehty kierrätysmateriaalista.

– Lähes kaikki täällä on kierrätysmateriaalista tehtyä. Materiaaleja olemme saaneet Nextiilistä ja kirpputoreilta, kuvailee Päivi Korteniemi Ompelupuoti Pikku Päivänpaisteen joulumyyntiä.

Milla Zuev

29.11.2023

Myynnissä on itse ommeltuja essuja, tonttulakkeja, pipoja, tyynynpäällisiä ja jopa koirankoulutusessuja. Valikoimassa on myös nukenvaatteita, erilaisia pussukoita, lastenvaatteita ja huiveja sekä sukkia, kaikki jouluisella kuosilla.

– Saimme työntekijäni kanssa idean järjestää joulumyynti melko spontaanisti. Tämä on auki jouluun saakka, ja myös kahtena viikonloppuna ennen joulua, jotta myös he pääsevät ostoksille, jotka eivät viikolla ehdi, Korteniemi kertoo.

– Lisäksi joulumyynnissä on paljon kysyttyjä, L-XXL –kokoisia housuja, joita isompia kokoja käyttävien on hankala löytää. Nämä toki on valmistettu uusista kankaista, Korteniemi lisää.

Ompelupuoti Pikku Päivänpaiste muutti nykyisiin tiloihinsa maaliskuussa. Korteniemen mukaan asiakasmäärä on muuton myötä lisääntynyt, sillä liike on hyvin näkyvällä paikalla Hervannan keskustassa.
Ompelupuodin pääasiallista toimintaa on korjausompelu. Lisäksi ompelupuodissa toimii Pesulaxin palvelupiste, johon voi tuoda pesuun aivan kaiken matoista lähtien.

– Minulla on myös kolmet kangaspuut odottamassa pystyttämistä. Onkin ollut jo jonoa mattoja kutomaan. Tällaista aloittelen todennäköisesti ensi vuoden puolella, Korteniemi päättää.

bottom of page