top of page

K-Citymarket Turtolassa usean miljoonan euron jättiremontti

Marko ja Kati Vainikainen ovat toimineet K-Citymarket Turtolan kauppiaina vuodesta 2009 lähtien. Marko Vainikaisella on yli 30 vuoden kokemus työskentelystä ruokapuolella ja hän on nähnyt, miten valtavasti ruokakaupat ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä. -Laajalla remontilla saamme lisättyä valikoimaamme entisestään, hän kertoo. Kuva: Annika Pusa

K-Citymarket Turtola on aloittanut laajamittaisen remontin, jonka aikana muun muassa kaupan kaikki kylmä- ja lämminkalusteet uusitaan, kassat vaihdetaan ja kaupan ruokapuoli laajenee 600 neliöllä. Remontti alkoi jo lokakuussa ja jatkuu ensi kesän kynnykselle. Remontti on palasteltu osiin niin, että haitta asiakkaille on mahdollisimman pieni.

Annika Pusa

19.1.2022

- Saamme tänne entistä ympäristöystävällisemmät, uusinta teknologiaa olevat laitteet ja samalla pystymme laajentamaan valikoimaamme entisestään, kauppias Marko Vainikainen kertoo. -Myös itsepalvelukassojen määrää lisätään. Kauppamme on auki ympäri vuorokauden, mikä mahdollistaa asioinnin myös rauhallisena ajankohtana, jolloin remonttia ei edes tehdä.

Kesko toteuttaa koko Citymarketin tiloissa samaan aikaan talotekniikkaremonttia, jonka yhteydessä valaistus vaihdetaan led-valoihin ja ilmastointi, katto ja viemäröinti uusitaan. Kokonaishintaa remontille kertyy useampi miljoona.

-Tämä on kovin investointi, jonka olemme tässä kauppiasaikanamme vaimoni Katin kanssa tehneet, Vainikainen sanoo. -Mutta kaupan on jatkuvasti uudistuttava ja meille on tärkeää myös työntekijöiden hyvinvointi. Remontilla teemme asiakkaille ja työntekijöille entistä parempaa kauppaa.

R1 ihastuttaa

K-Citymarket Turtolan valikoima käsittää 30 000 erilaista artikkelia ja neliöitä ruokapuolella on jo entuudestaan huikeat 3600. Asiakaskäyntejä on päivittäin 5000-6000.

-Lisääntyvien neliöiden myötä pakaste-, juoma-, -vihannes- ja hedelmäosastot kasvavat, samoin palvelutiskipuolella lisäämme palveluja entisten rinnalle.

Remontin tuomista eduista pääsee jo nyt nauttimaan, sillä kauppaan on asennettu uusi R1-pullonpalautuskone, ensimmäisenä koko Tampereella.

-Pullot ja tölkit voi kaataa kassista suoraan laitteen kitaan, laite käsittelee ne ja antaa asiakkaalle kuitin palautuksista. Käsiään ei tarvitse liata. Kone pystyy vastaanottamaan 100 tölkkiä tai muovipulloa kahdessa minuutissa.

Kauppa, luonto ja urheilu yhdistävät koko perhettä

Vainikaisen vaimon lisäksi K-Citymarket Turtolassa työskentelevät kokopäiväisesti perheen neljä lasta.

-Olemme siis todellinen perheyritys, Vainikainen naurahtaa. -Myös nuorin lapsemme auttelee täällä viikonloppuisin, kun kerkiää. Hän opiskelee parhaillaan Ylöjärvellä lukion yrittäjälinjalla.

Perheen lapset ovat vanhempiensa tavoin aina tykänneet liikunnasta ja heistä jokainen on esimerkiksi pelannut jalkapalloa.

-Itsekin pelasin pitkään ja toimin myös valmennuspuolella. Kati taas on entinen lentopalloilija. Nykyisin juoksen useamman kerran viikossa 13 kilometrin lenkin ja käyn säännöllisesti aamukuuden aikaan Kalevan uimahallissa uimassa.

Vainikaisilla on kaksi kotia, joista toinen on kaupunkikoti, toinen taas sijaitsee maalla, jonne koko perhe kokoontuu viikonloppuisin syömään ja aikaa viettämään.

-Luonto ja luonnossa liikkuminen on meille tärkeää, samoin työn tekeminen ja itsestään huolehtiminen. Ensimmäinen lapsenlapsemme syntyi vuosi sitten ja hän tuottaa meille paljon iloa. Hän touhuilee muiden mukana maaseutukodissamme säännöllisesti.

Vahvuutena monipuolisuus ja asioinnin helppous

Ruokakauppojen valikoimat ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti ja nykyisin ruokakaupat tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia helpottaa kiireistä arkea.

-Meiltäkin saa muun muassa aasialaista ruokaa, pitsaa, lihamestareiden valmiiksi leikkaamia lihoja ja kalamestareiden valmistamia fileitä. Palveluja remontin myötä laajentamalla lisäämme entisestään myös asioinnin helppoutta ja vaivattomuutta, joten kyllä tämä remontti kannattaa tehdä, Vainikanen kiteyttää.

bottom of page