Kaakkoisella alueella rakennetaan ja peruskorjataan paljon

Tampereen kaakkoisella alueella tapahtuu rakentamisen ja peruskorjaamisen saralla paljon vuosina 2021-2024.

Satu Lepistö

21.4.2021

Sisäilmaongelmista kärsineen Etelä-Hervannan koulun tilalle rakennettavan uuden koulun rakentaminen alkaa huhtikuussa ja se on kaupungin tämänhetkisistä hankkeista suurin. Etelä-Hervannan koulun rakentaminen valmistuu toukokuussa 2023, minkä jälkeen on vuorossa Pohjois-Hervannassa sijaitsevan Ahvenisjärven koulun peruskorjaus tai uuden koulun rakentaminen, jonka olisi määrä valmistua vuonna 2025.
- Päätöstä siitä, remontoidaanko Ahvenisjärven koulu vai rakennetaanko sinne täysin uusi koulu ei ole vielä tehty, kertoo hankeinsinööri Panu Hirvonen Tampereen Tilapalvelut Oy:sta. – Työn yhteydessä varaudutaan oppilasmäärien kasvuun.
Ahvenisjärven koululla parannukset ovat tarpeen, sillä 70-luvulla rakennettu koulu ei enää vastaa tämän päivän oppimisympäristön vaatimuksia.

Mittavia hankkeita myös lähivuosina

Muita kaakkoisen alueen lähivuosina valmistuvia kaupungin hankkeita ovat Isokuusen päiväkoti ja koulu (valmistumisvuosi 2021), Messukylän koulu (2023), Hervannan vapaa-aikakeskuksen perusparannus (2024), Kisapuiston päiväkoti vanhan Kisapuiston koulun ja päiväkodin paikalle. Hanke mahdollisesti toteutetaan lähivuosina käyttöoikeushankkeena.
Messukylän päiväkodin uudisrakennus rakennetaan Messukylän koulun välittömään läheisyyteen. Päiväkoti mitoitetaan 160 lapselle. Lisäksi viereinen Messukylän koulu voi käyttää tiloja, mikäli alueen palveluntarve sitä vaatii. Messukylässä perusparannetaan myös koulu vuosina 2021-2023.
Myös Hervannan toimintakeskus on tullut tiensä päähän. Talotekniikka on siinäkin vanhentunut ja monet tilat eivät toiminnallisesti tai teknisesti vastaa käyttäjien tarpeita. K-rakennuksessa sijaitsevat kirjaston ja nuorisokeskuksen tilat on suunniteltu korjattavaksi vuosina 2023-2024. E-rakennus, jossa sijaitsee elokuvateatteri Cinola on aikataulussa vuonna 2024.
Etelä-Hervannan koulu mittavimpana hankkeena kiinnostaa asukkaita. Koulurakennus korvataan uudella 1300 oppilaan koulun ja 160 lapsen päiväkodin rakennuksella ja lisäksi rakennukseen keskitetään eteläisen alueen hammashoidon tilat.
- Uudisrakennuksessa kiinnostavaa on rakennustaide, jossa kuvataitelija Erika Kallasmaa on tehnyt julkisivuun eläin- ja kasvihahmoja. Myös lapsia on osallistettu rakennuksen sisälle tulevaan maalaustaiteeseen, jolla koristellaan seiniä ja lattioita, Hirvonen kertoo.

Päiväkoteja uudistetaan

Päiväkotitiloissa uudistetaan vanhaa tekniikkaa ja parannetaan olosuhteita. Vuonna 2020 on käynnistetty Helapuiston päiväkodin esiselvitystyö. Hankkeen toteutus pyritään ajoittamaan siten, että päiväkodin toiminta siirtyy pääosin olemassa oleviin vapaisiin väistötiloihin.
Isokuusen päiväkodin ja koulun rakentaminen Vuoreksessa valmistuu tänä vuonna.
Uimahalli on valmistumassa ja avataan syksyllä
Hervannan uimahallin peruskorjaus etenee.
- Uimahalli valmistuu toukokuussa 2021 ja sen jälkeen alkaa käyttöönotto ja varustelu, Hirvonen sanoo. – Halli avautuu syksyllä 2021.
Hervannan uimahallin avautumista on alueella ehditty odottaa jo tovi. Siksi sen avautuminen syksyllä on monelle odotettu uutinen.

Voimian Padan rakentaminen alkaa

Tampereen Lahdesjärvelle nousee Pirkanmaan Voimia Oy:n uusi tuotantokeittiö Voimian Pata. Rakentaminen alkoi joulukuun aikana ja valmistuessaan syksyllä 2022 Voimian Pata tulee olemaan Suomen nykyaikaisin tuotantokeittiö, jossa valmistetaan päivittäin 33 000 maukasta ateriaa päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin.
Voimian Padan rakentaminen alkoi joulukuussa 2020 Lahdesjärven Kaavarinkadulla. Pirkanmaan Voimian rakennuttajakumppanina toimii Tampereen Tilapalvelut Oy. Rahoittaja on SEB. Hankkeen arkkitehteja ovat Juhani Takkinen ja Eeva Rekola, RE-Suunnittelu Oy:stä. Pääurakoitsija on Lujatalo Oy. Kustannusarvio on n. 16,3 miljoonaa. Voimian Pata on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön asteittain syksyllä 2022. Voimian keittiö on viime vuosina toiminut Hervannassa sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa.

Kokoelmakeskus remonttiin

Tampereen museoiden kokoelmien säilytys on keskitetty Ruskossa sijaitsevaan Kokoelmakeskukseen. Perusparannuksessa korjataan toimimattomat rakenteet ja uusitaan talotekniset järjestelmät niiltä osin kuin niitä ei ole uusittu edellisessä peruskorjauksessa. Hanke toteutetaan vuosina 2022-2023.