Kaikki evakossa olleet eivät mahdu Ahvenisjärven uuteen koulutaloon
Opetus: Konetalon väistötiloihin jäävät 3-5-luokat

Ahvenisjärven uusi koulutalo avautuu koululaisille tämän vuoden elokuussa. Näkymä uudisrakennukselle Teinipolun suunnasta.
Kaikki Konetalossa evakossa olevat entisen Pohjois-Hervannan koulun eli Pohen luokat eivät monien asioiden summana pääse uuteen Ahvenisjärven kouluun ensi elokuussa, vaan vasta kahden ja puolen vuoden päästä.
Sirpa Koivu
20.1.2026
Konetalon väistötiloihin jäävät 3-5-luokkalaiset, eli noin 200 oppilasta.
Asia valkeni kevätlukukauden alkaessa. Monen oppilaan ja perheen odotuksissa häämötti uuden Ahvenisjärven koulun valmistumien ja Konetalon evakon päättyminen.
– Väistötilojen käyttöä oli jo suunniteltu ja oppilasmääriä laskettu syksystä alkaen. Esittelin vanhempainyhdistykselle tilanteen, eikä siellä tyytyväisiä oltu. Mutta kaupungilla on luokka- ja koulujärjestelyissä tietyt periaatteet, joita on noudatettava, rehtori Marika Korpinurmi selittää.
– Periaate on, että alkuopetus annetaan mahdollisimman lähellä. Joten Kanjonin väistöön lähtevä alkuopetus sekä pohelaisten alkuopetus siirtyvät uuteen kouluun, Korpinurmi jatkaa.
Oppilasmäärä kasvussa
Tilanne on huomattavasti muuttunut Hervannan alueella Pohen sulkemisen jälkeen. Lasten määrä alkuopetuksessa ja valmistavassa opetuksessa ovat kasvaneet. Alkuopetukseen on parin vuoden aikana tullut 150 oppilasta lisää.
Korpinurmi kertoo, että esiopetusryhmiä on nyt aiemman neljän sijaan seitsemän ja ykkösiä neljän sijaan viisi, Lisäksi on tullut lisää erityisluokkia, ja valmistavia luokkia on esimerkiksi tullut kuusi lisää. Ja kasvu jatkuu.
Myös Kanjonin kutoset menevät uuteen koulutaloon suoraan. Yläkoulumuutos on itsessään jo aika iso asia, joten ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena laittaa heitä vuodeksi Konetaloon.
Alueen yhteinen väistötila on Konetalo Hervannan kampuksella. Ensimmäisenä siellä olivat vuosina 2018-2023 evakossa Etelä-Hervannan koululaiset, nyt sitä käyttävät entisen Pohen oppilaat vuosina 2023-2026. Se on myös osoitettu Kanjonin koululaisten väistötilaksi 2026-2029 ja Kaukajärven koulun yläluokkien väistötilaksi 2026-2031.
Konetalo on puutteistaankin huolimatta toimiva koulutila, sen sijaan välituntien vietto on ikävää ja rajoitettua.
Ei kahta yläkoulua Konetaloon
Koska Kaukajärveltä lähtevät väistöön yläluokat, eivät Pohen yläkoululaiset voineet jäädä sinne. Aineopetus, kuten esimerkiksi fysiikan, kemian ja teknisen työn opettaminen, ei ole mahdollista samoissa tiloissa.
Alkuopetuksen jäämistä Konetaloon rajoittaa myös se, ettei siellä voi järjestää kerhoja, koska isompien oppilaiden päivät eivät lopu samaan aikaan kuin pienten.
Syyslukukauden 2026 alussa alkaa Kanjonin koulutalon purku, väistötiloihin siirtyy 300 oppilasta. Kaukajärvellä puretaan ensimmäisessä vaiheessa puolet koulutalosta niin, että yläluokat eli 600 oppilasta siirtyy väistötiloihin.
Kahden ja puolen vuoden päästä Hervannassa on taas hyvin tilaa, kun Kanjonin koulu valmistuu tammikuussa 2029. Koulusta tulee kolmesarjainen ja sen laskennallinen oppilasmäärä on 525 oppilasta.
Opetusjohtaja Simo Turtiainen kuvaa välitilaksi Hervannassa ja Kaukajärvellä käynnissä olevaa koulujen uudistamista ja siihen liittyvää väistötilojen käyttöä.
– Se, etteivät kaikki Konetalossa väistössä olleet luokat mahdu Ahvenisjärven kouluun, ymmärrettävästi harmittaa perheitä, mutta pyrimme nyt kokonaisuuden kannalta parhaimpaan ratkaisuun. Prioriteettihan on, että pienten oppilaiden opetus järjestetään lähellä, Turtiainen toteaa.
Turtiainen korostaa, että isossa kuvassa Hervannan tulevaisuus on koulutilojen osalta oikeinkin hyvä, kun Kanjonin koulu valmistuu.
– Positiivista on, että uusitaan ja tehdään uutta, mutta näissä väistövaiheissa, perusparantamisten ja uudisrakentamisten aikoina, joudutaan tekemään kompromisseja, hän sanoo.
– Hervannan oppilasmäärän kehitys on ratkaiseva. Nyt käyttöön tullut yksi oppilaaksiottoalue mahdollistaa järkevän suunnittelun. Se joustaa, saadaan parhaalla mahdollisella tavalla tilat käytettyä. On pedagogisesti järkevämpää, että oppilaat pääsevät sinne, missä on tilaa. Aiemmin rajat aiheuttivat sen, että jossain oli väljää ja jossain täyttä.


