top of page

Komisario Koskinen lähtee maailmalle

Kirjailija Seppo Jokinen näyttelee muutamassa Koskinen-sarjan kohtauksessa itseään.

Tampereella kuvatun Koskinen-rikossarjan esitysoikeudet on jo myyty Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Latviaan.
Rikossarja kulkee maailmalla nimellä Lakeside Murders.
- Olympialähetyksissä usein taustalla soinut biisi on Mikko Harjun ”Anna mennä lennä” ja siinä erityisesti kertosäe ”joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa” kolautti minua. Se soi juuri samalla hetkellä televisiossa, kun sain tiedon Koskinen-sarja myynnistä maailmalle. Erityisesti Australia merkitsi minulle kaiken saavuttamista, Jokinen kertoo. - Vietin nuorena miehenä muutaman vuoden siellä, se oli minun elämänkouluni.

Sirpa Koivu

1.3.2022

”Olen vain halunnut kirjoittaa”

Tärkeintä Jokiselle on, että hän voi kirjoittaa ja että kirjoja luetaan.
- Se motivoi, ei palkinnot, menestys sinällään. Hienoahan on, että on tehty kuunnelmaa, teatteria, tv-sarja, mutta tärkeintä on kirjoittaminen ja lukijat.
Jokinen teki Koskinen-sarjassa muutaman cameoroolin, eli näyttäytyi itsenään joissain kohtauksissa.
- Tärkein minulle oli kohtaus, joka tehtiin Hervannan kirjastossa.
Kohtauksessa Jokinen on asiakkaana lainaustiskillä, jossa Petra Karjalaisen esittämä komisario Koskisen vaimo on töissä. Jokinen kysyy tältä jotain kirjaa ja poistuu, kun komisario tulee tapaamaan vaimoaan.
- Hervannan kirjaston ja Kirjan Ystävien yhdistyksen tuella oli aikanaan suuri merkitys kirjoittajan uralleni.
Jokisen mukaan sarja on parasta Hervanta-mainosta, koska se vie Hervannan hienoja näkymä eri puolille maailmaa.
Seuraava Seppo Jokisen Koskis-romaani Pahasti tehty ilmestyy huhtikuussa 2022.
Seppo Jokisen rikosromaaneihin perustuvaa Koskinen-rikossarjaa esitetään maksullisella Ruutu-kanavalla. Sarjan toista kautta kuvataan parhaillaan. Sarjan on tuottanut Aito Media yhdessä Nelonen Median ja Elisa Viihteen kanssa.
Kansainvälinen levitysyhtiö LS Distribution (Mediawan) neuvottelee parhaillaan sarjan levityksestä myös muihin maihin.

bottom of page