top of page

Koronapassin käyttö laajenee Tampereen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluissa

Maanantaina 13.12.2021 voimaan astuneet aluehallintoviraston tiukentuneet rajoitukset vaikuttavat joihinkin Tampereen kaupungin palveluihin ja laajentavat koronapassin käyttöä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaan asiakas- ja yleisötilat on järjestettävä siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden tartuntariskiä voidaan ehkäistä. Avin päätös on voimassa näillä näkymin vuoden loppuun saakka.

14.12.2022

Kaupungin toiminnoissa tämä tarkoittaa joidenkin tilojen asiakasmäärien rajoittamista tai koronapassin käyttöönottoa, esimerkiksi palvelupiste Frenckellin asiakasmäärä rajoitetaan 25 asiakkaaseen kerrallaan, Frenckellissä toimii kaupungin palvelupisteiden lisäksi muun muassa Nyssen asiakaspalvelu sekä koronapassin tulostuspiste.
Lakisääteisiin kaupungin palveluihin päätöksellä ei ole vaikutusta, mutta merkittävässä osassa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita korona-passin käyttö laajenee. Korona-passin käyttö koskee vain yli 16-vuotiaita. Kasvomaskin käyttöä suositellaan 12 vuotta täyttäneille myös yleisissä tiloissa.
Tampereen kaupungin järjestämissä yleisötilaisuuksissa edellytetään koronapassin esittämistä. Tuoreet rajoitukset koskevat laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja kuten esimerkiksi urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita, myös näissä edellytetään koronapassia.

Koronapassia kysytään liikuntatiloissa, kuten uimahalleissa

Koronapassi vaaditaan uimahallien yleisövuorojen, kuntosalien, seura- ja ohjausryhmien 16 vuotta täyttäneiltä käyttäjiltä. Varauduthan todistamaan myös henkilöllisyytesi.
Sisäliikunta: Seuravuorojen vastuuhenkilöt huolehtivat siitä, että kaikilla yli 16-vuotiailla osallistujilla on koronapassi.
Uimahallit: Seuravuorojen vastuuhenkilöt huolehtivat siitä, että kaikilla yli 16-vuotiailla osallistujilla on koronapassi. Mikäli vuoro on uimahallin normaalina aukioloaikana, tarkistetaan koronapassi myös seurojen vuorolle tulevilta. Koronapassi tarkistetaan tarkastuspisteellä tai lippukassalla.

Rajoitusten vaikutukset kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin

Yleisötilaisuuksissa edellytetään koronapassin esittämistä sisäänpääsyssä vuoden loppuun saakka.
Museot: Vapriikissa, Milavidassa, Sara Hildénin -taidemuseossa ja Tampereen taidemuseossa ja Muumimuseossa museokäynneillä kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi.
Kulttuuritalot: Kulttuuritalo Laikussa, Lasten kulttuurikeskus Rullassa, Haiharan taidekeskuksessa ja Hiedanrannan kulttuuritapahtumissa kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi.
Tampere Filharmonia: Tampere Filharmonian konsertteihin sisäänpääsyssä noudatetaan Tampere-talon ohjeistuksia. Tampere-talossa sisäänpääsyssä koronapassia edellytetään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä.
Kirjastot: Tampereen kaupungin kirjastossa asioidessa lainaus- tai kokoelmapalveluissa ei tarvitse esittää koronapassia. Kirjaston tiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi.

Työväenopisto: Työväenopiston järjestämissä yleisötilaisuuksissa kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi.
Tulethan yleisötapahtumiin tai harrastuksiin vain terveenä ja pidät turvavälin muihin käyttäjiin, käytä käsidesiä ja pese kätesi. Muistathan myös kasvomaskin yleisissä tiloissa.
Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Todistuksen saa, kun molemmat rokotukset on otettu, koronatauti sairastettu tai kun tuoreen koronatestin tulos on negatiivinen. Koronapassin voi ladata puhelimelle tai tulostaa paperille etukäteen Omakannasta. Koronapassitulosteen voi myös noutaa Frenckellin palvelupisteeltä tai terveysasemalta.
Nämä linjaukset eivät koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.


bottom of page