Kortteliravintola Groove sai uuden ilmeen Hallilassa
Petri Löppönen aikoo laajentaa Grooven toimintaa sopivien tilojen löydyttyä.
Ravintola on sisustettu punaisen sävyissä. Asiakkaat istuvat vanhoista ravintoloista perityillä tuoleilla ja looseissa. Ravintolasta tulee mieleen vanhan, Aleksanterinkadulla 14 vuoden ajan toimineen, vuonna 2015 suljetun Grooven yläkerta. Ainoa, mikä puuttuu, on alakerran yökerho-osio.
Milla Zuev
25.10.2023
– Tämä ravintolatila oli vapaana heti koronan jälkeen, joten päätimme aloittaa uudelleen täältä Salen takapihalta. Samalla vaihtui konsepti: täällä on keittiö täydessä valmiudessa ja painotus ruokapuolella, kertoo ravintoloitsija Petri Löppönen Hallilan Groovesta.
Löppönen käyttää Groovesta mielellään nimitystä kortteliravintola.
– Monella ihmisellä on edelleen mielikuva siitä, että lähiöravintolat olisivat pelkkiä keskiolutpaikkoja. Niitäkin toki löytyy, mutta me emme halua olla sellainen – vaikka laajaa asiakaskuntaa haluammekin palvella. Joka tapauksessa pyrimme siihen, että meillä on laaja ja riittävä tuotevalikoima.
– Valikoimamme on asiakkaille sopiva ja asiakkaiden toiveet huomioon ottava: perustuotteiden lisäksi mukana on laatua. Ruokamme on tällä hetkellä barbeque- ruokaa, eli pitkään kypsytettyä. Keittiömme kuitenkin antaa mahdollisuuden tehdä mitä vain – koneet ja laitteet mahdollistavat paljon, Löppönen kertoo.
Löppönen toivoo, että ihmiset kävisivät rohkeasti tutustumassa lähiöpaikkoihin, sillä ne pystyvät tarjoamaan kaiken saman kuin keskustan paikatkin, ja enemmänkin. Tässä ajassa paikallisuuden tukeminen olisi Löppösen mukaan hyvin tärkeää.
– Eräs meillä syntymäpäiviään viettänyt asiakas kertoi valinneensa meidät siksi, että keskustan kohteissa ihmiset aina hajaantuvat – kaveria täytyy mennä näkemään sinne ja tuonne. Täällä kaikki pysyivät koko illan yhdessä paikassa.
Groovella on mahdollisuus myös pidentää aukioloaikoja, jos juhlissa viihdytään pidempään.
Olutta, ruokaa ja viihdettä
Tosiaan, Groovessa on mahdollista järjestää myös yksityistilaisuuksia, ilman tilavuokraakin.
– Yksityistilaisuudet ovat hyvä lisä normaaliin toimintaamme. Juuri hiljattain meillä oli 50 hengen istuva illallinen, johon teimme neljän ruokalajin menuun. Pyrimme tekemään kaiken mahdollisimman tyylillä ja hyvin, ja hyvää palautetta saimmekin.
– Jos meillä haluaa järjestää vaikka 30 hengen synttärit, niin kunhan porukkaa riittää ja he nauttivat palveluista, emme välttämättä peri tilavuokraa lainkaan. Harvalla on kotona esimerkiksi astiastoja näin suurelle porukalle, Löppönen mainitsee.
Grooven perusmeiningiksi Löppönen kertoo oluen, ruoan ja viihteen. Groovessa näytetään mahdollisuuksien mukaan urheilua, ja lisäksi ravintolassa esiintyy kerran kuukaudessa bändi. Silloin, kun bändiä ei ole, on perjantaisin ja lauantaisin karaokea. Keittiö puolestaan on joka päivä auki kahdeksaan, mutta tämänkin aukioloaikoja on tarkoitus laajentaa uuden ruokalistan tulemisen myötä.
– Jonkin verran meillä on myös catering-palvelua. Nyt esimerkiksi yksi taloyhtiö haluaa pitää pikkujoulut omassa kerhotilassaan, ja me teemme heille ruoat, Löppönen kertoo.
Groove aikoo myös laajentua Tampereella keskustassa tai ympäristölähiöissä, kun vaan sopivat tilat toiminnalle löytyvät.