Kuvantekijä

Vasta 16-vuotias Julia Kenttälä on taiteilija, yrittäjä, tanssija ja somevaikuttaja
Satu Lepistö
16-vuotias hervantalaisnuori Julia Kenttälä opiskelee Tredu Mediapoliksessa audiovisuaalista viestintää ja samalla ylioppilastutkintoa. Kenttälä on myös nuori yrittäjä ja vaikuttaja.
Julia Kenttälä saapuu haastatteluun ajoissa ja lukee odottaessaan romaania. Kohdattaessa Kenttälä tervehtii reippaasti ja esittelee itsensä. Kuten monet z-sukupolven edustajat, Kenttälä on jo kerryttänyt monenlaisia taitoja nuorena elämässään. Nuori taiteilija ja yrittäjä tunnistaa itsessään halua tehdä monenlaisia asioita.

Satu Lepistö

11.1.2022

Vahva kulttuuri-identiteetti syntyy tiedosta

Kenttälän kulttuuri-identiteetti on vahva. Hän oli vasta yksivuotias tullessaan adoptoiduksi Kiinasta Suomeen, eikä Kiinasta ole jäänyt muistikuvia.
- Minut adoptoitiin Kiinasta heinäkuussa 2006. Adoptiotausta on varmaan jollain tapaa vaikuttanut identiteetin muodostumiseen, uskoisin. Kotona on pidetty kiinalaista kulttuuria esillä. Äitini on ollut Suomi-Kiina -seuran puheenjohtaja ja siellä on esimerkiksi juhlittu kiinalaista uuttavuotta ja opeteltu tekemään kiinalaista ruokaa, Kenttälä sanoo.
Toisaalta Kenttälän suhtautuminen omaan taustaan on varsin mutkaton.
- Avoimia kysymyksiä ei tällä hetkellä ainakaan ole. Olen 10-vuotiaana käynyt juurimatkalla ja tavannut sijaisäitini, jolta sain vastauksia kysymyksiini, Kenttälä toteaa.

Vanhempien tuki on tärkeä

Omien vanhempien tuki elämässä on ollut paljon puuhaavalle Kenttälälle merkityksellistä. Hän on aloittanut opinnot media-alalla, jossa kiinnostaa kuvallinen kerronta, videoiden tekeminen ja katsojalle rakennettava illuusio. Opinnot ovat alkupäässä ja Kenttälä pyrkii valmistumaan keväällä 2024.
- Minulla on myös oma yritys, PaintArt by Julia. Maalaan ihmisille tauluja- myös tilaustöinä, Kenttälä sanoo.
Sosiaalinen media on Kenttälälle myös taiteilijana erottamaton osa elämää. Hänellä on Instagamissa taiteilijatili @paintart.by.jk, jossa hän esittelee teoksiaan. Elämään mahtuu koulun ja yrityksen lisäksi myös muuta. Kenttälä on intohimoinen street-tanssiharrastaja. Tanssiseurani nimi on Razzmatazz ja olen kisannut myös SM-tasoisissa ryhmissä.
- Se on todella rentoa, hän sanoo. – Streetissä saa kehittää oman tyylin ja tehdä asiat omalla tyylillään, Kenttälä lisää.
Elämään kuuluu myös musiikki. Suomalainen suurmenestys Noghtwish ja muuta metallirock-yhtyeet ovat esikuvia ja auttaneet oman tyylin muodostumisessa. Koulu vie tällä hetkellä nuoren opiskelijan elämästä suurimman osan, mutta aikaa jää lisäksi TikTok-videoiden tekemiseen Tredulle. Ne esittelevät Tredun toimintaa, mutta myös elämää opiskelijan näkökulmasta.
Kenttälä sanoo unelmoivansa onnellisesta perheestä, hyvästä työpaikasta ja vakaasta taloudellisesta tilanteesta. Elämän tärkeimmät ihmiset ovat omat vanhemmat, joiden Kenttälä sanoo olevan ”aivan tavallisia”, eli rakastavia ja tarpeeksi tiukkaa kuria pitäviä.
- Haluan sanoa heille, että kiitos kaikesta tuesta, jota olen saanut ja kaikesta, mitä olette tehneet hyväkseni, Kenttälä pohtii ääneen.
Kuvateksti: Julia Kenttälä, 16, asettuu luontevasti kameran eteen. Nuorella monitaiturilla on monenlaisia taitoja, joten tästä tytöstä kuullaan varmasti vielä.