top of page

Laki kieltää kännykät koulupäivän aikana

Ahvenisjärven koulun oppilaat toimivat väistötiloissa Hervannan konetalossa, uuden koulun rakentamisen aikana. Kuva: Niko Kettunen.

Peruskoululaiset aloittavat koulunkäynnin jälleen keskiviikkona 6. elokuuta. Uuden lukuvuoden lisäksi kouluissa astuu voimaan uusi sääntö. 1. elokuuta alkaen perusopetuslain muutos kieltää mobiililaitteiden käytön koulun sisätiloissa.

Niko Kettunen

30.7.2025

Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi puhelinta ei saa käyttää koulupäivän aikana oppitunneilla tai sisävälitunneilla, ellei siihen ole opettajan tai rehtorin antamaa lupaa tai terveydellistä syytä.
Ahvenisjärven koulussa alakoulun oppilaat eivät ole aiemminkaan saaneet käyttää puhelimia oppitunneilla. Oppilaat ovat vieneet itse puhelimet ”kännykkäparkki”-laatikoihin oppituntien ajaksi.
Yläkoulun oppilaat ovat aiemmin saaneet käyttää puhelimia välitunneilla. Nyt koulussa keskustellaan siitä, onko jokainen välitunti jatkossa ulkovälitunti, vai saako oppilas halutessaan jäädä myös sisälle.
– Meidän täytyy nyt yhdessä opettajien kanssa pohtia, saako puhelinta käyttää edelleen ulkona. Myös oppilaiden kanssa keskustellaan siitä, mitä muuta pihalla voisi tehdä puhelimen käytön sijaan. Aiemmin oppilaskunta on järjestänyt välituntiohjelmaa, ja vastaavaa toimintaa voisi olla enemmänkin, kertoo Ahvenisjärven koulun rehtori Marika Korpinurmi.

Lukujärjestykset paperille

Uuden kännykkäkiellon myötä oppilaiden on opeteltava lukujärjestykset ulkoa, koska niitä ei voi tarkistaa kännykästä kesken koulupäivän.
– Aluksi tämä voi tuottaa hankaluuksia. Erityisesti siirtymävälitunneilla ei enää voi vilkaista lukujärjestystä puhelimesta. Oppilaat täydentävät paperisen lukujärjestyksen ensimmäisenä koulupäivänä, Korpinurmi sanoo.
Opettajien kanssa käydään elokuun alussa läpi, miten uusi sääntö käytännössä toteutetaan.
Opetuksessa käytetään edelleen digilaitteita. Tampereella 6.–7.-luokkalaisilla on käytössä omat henkilökohtaiset tietokoneet, mikä vähentää tarvetta kännyköiden käyttöön koulupäivän aikana.
– Luulen, että tietokoneiden käyttö poistaa tarpeen kännykälle. Digimateriaalia käytetään edelleen, mutta myös paperikirjat säilyvät rinnalla, Korpinurmi kertoo.
Koulu seuraa tarkasti, että kännykkäkieltoa noudatetaan. Mikäli sääntöä rikotaan, asiasta keskustellaan oppilaan kanssa.
– On tärkeää, että asioista keskustellaan rauhallisesti. Opettajat ohjeistavat myös aina tunnin päätteeksi, mihin oppilaat siirtyvät seuraavaksi, Korpinurmi korostaa.

Uusia ekaluokkalaisia liikenteessä

Ensimmäisen luokan oppilaat aloittavat koulunsa myös Hervannassa. Ahvenisjärven koulussa koulutaipaleensa aloittaa noin sata oppilasta, ja Etelä-Hervannan koulussa hieman yli sata.
Rehtori Marika Korpinurmi muistuttaa autoilijoita olemaan tarkkaavaisia liikenteessä.
–  Toivon, että ihmiset ottavat huomioon uudet koululaiset liikenteessä. Hervannassa on onneksi hyvät kevyen liikenteen reitit ja alikulkutunnelit, joiden kautta voi turvallisesti liikkua. Liikenne on kuitenkin aina pieni lapselle vaaran paikka, ja aikuisten täytyy ottaa se vakavasti, Korpinurmi painottaa.

bottom of page