top of page

Leena Kostiainen: “Kaukajärven terveysasema ei voisi mitenkään nykyisellään lakata”

Aluevaltuutetut ottivat adressin vastaan Frenckellin aukiolla. Paikalla oli myös adressin parissa työskennelleitä henkilöitä sekä kaukajärveläisten yhdistysten toimijoita.

Adressi Kaukajärven terveysaseman säilyttämisen puolesta luovutettiin aluevaltuutetuille maanantaina 17.6. Frenckellin aukiolla kello 18:15. Paikalla olivat aluevaltuutetuista Olga Haapa-aho (vihr.), Lassi Kaleva (ps.), Leena Kostiainen (kok.) ja Jouni Siren (vas.). Jokainen valtuutetuista suhtautui positiivisesti Kaukajärven terveysaseman säilyttämiseen.

Milla Zuev

19.6.2024

Paikalla oli myös adressin parissa työskennellyt kaupunginvaltuutettu Mahmoud Machaal (sd.).

– Itse koen, että olemme äärimmäisen tärkeällä asialla ja asiamme otetaan nyt oikeasti tosissaan. Tämä on hyvin tärkeää, ja pitää ottaa huomioon, että meillä on todella paljon ikäihmisiä, jotka tarvitsevat kipeästi apua lähellä. Jos palveluita viedään kauemmas, se hankaloittaa ihmisten elämää. Meidän ensimmäinen tärkeä velvollisuutemme on helpottaa asukkaiden ja ihmisten elämää, ei hankaloittaa. Minusta jokainen ihminen on tärkeä ja meidän on pidettävä huoli siitä, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon, Machaal sanoo.

Kaukajärviseuran puheenjohtaja Pia Vastamäki kommentoi tilaisuutta seuraavasti:

– On todella kiva, että saimme mukaan eri valtuustoryhmien edustajia. Nyt on sellainen tunne, että he ottavat tämän asiakseen ja vievät tätä ryhmissään eteenpäin. Saimmekin jo vakuuttavaa tietoa siitä, että aivan heti asemaa ei olla lakkauttamassa. Varmasti valtuutetut ymmärsivät asian ja ehkä jatkossakin puolustavat meitä.
”Lähipalveluna saatava toimiva perusterveydenhoito ja ennaltaehkäisevä hoito ylläpitää asukkaiden hyvää elämänlaatua ja vähentää tarvetta kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Siksi vaadimme, että terveysasema säilyy Kaukajärvellä”, adressissa sanotaan.

Ihailtava kansalaisaktiivisuus

Jokainen paikalla olleista valtuutetuista kiitti adressin tekijöitä aktiivisesta osallistumisesta.

– Tällä hetkellä sote-puolella tapahtuu niin paljon joka suunnasta, että minusta on todella hyvä, että ihmiset ovat itse aktiivisia ja tuovat käytännön asioita esiin. Muuten voi käydä niin, että päätöksenteossa ei ole tietämystä ihmisten arjesta ja siitä, mitä milläkin alueella todella tarvitaan, Olga Haapa-aho sanoo.

–  Adressin tekeminen on äärettömän hyvä asia, koska asia tulee näin käsinkosketeltavaksi. Tässä vuorovaikutus toimii todella hyvin ja syntyy keskustelua siitä, miksi asia on tärkeä. Kaukajärven terveysasema kuitenkin palvelee 17 000 henkilöä. Mielestäni sote-palvelut tulee pyrkiä järjestämään lähipalveluna aina kuin mahdollista. Itse en kyllä näe mitään syytä siihen, miksi asema ei voisi Kaukajärvellä olla. Meidän tulee valtuustossa pyrkiä siihen, että näin tulee tapahtumaan. Neuvon Kaukajärviseuraa siten, että kun uusi aluevaltuusto ensi keväänä aluevaaleissa valitaan, niin adressista kannattaa ottaa kopio ja viedä se seuraavaan valtuustoon. He kuitenkin tulevat asiasta jossain kohtaa päättämään, Lassi Kaleva kommentoi.
Myös Leena Kostiainen kiittää Kaukajärviseuran aktiivisuutta.

– Seuran toiminta on esimerkillistä. Se ei sinänsä yllätä, sillä olen itsekin pitkään Kaukajärvellä asunut ja tiedän, että siellä on jo vuosikymmenten perinteet tällaiselle vaikuttamiselle. Seuran jäsenet perehtyvät asioihin ja seuraavat aktiivisesti, mitä kaupungissa tapahtuu, Kostiainen kommentoi.

– Minusta on erittäin hienoa, että tällainen adressi on koottu ja meihin otetaan näin aktiivisesti yhteyttä, koska tämä on kuitenkin kaukajärveläisten lähipalveluja heille todella tärkeä. Meille kerrottiin tänään aluehallituksen kokouksessa lähiasemia käsiteltäessä, että Kaukajärven asema palvelee yli 17 000 ihmistä. Jo tämä määrä oikeuttaa jonkinlaiseen omaan asemaan, ja se on enemmän kuin monessa suomalaisessa kunnassa, kommentoi Jouni Siren.

Mitä seuraavaksi?

Valtuutettujen mukaan Kaukajärven terveysaseman kohtalo on lopulta sidottu Kauppiin mahdollisesti tulevan uuden sote-aseman valmistumiseen.

– Kaukajärven terveysasema ei ole missään nimessä ensimmäisenä liipasimella. Asia tulee ajankohtaiseksi vasta vuosien päästä. En osaa tarkemmin sanoa, minkälaisten vuosien päästä, koska Kaupin sote-aseman valmistumisesta ei olla päätetty. Jos pitäisi arvata, niin 5–10 vuoden kuluttua, Kostiainen sanoo.

Kostiaisen mukaan tilanteessa on paljon liikkuvia osia, mutta nykyisellään Kaukajärven terveysasemaa ei voisi lakkauttaa. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että kulkuyhteydet korvaaville asemille Linnainmaalle ja Hervantaan ovat huonot, eivätkä nämäkään asemat kykene vastaanottamaan 17 000 uutta asiakasta.

– Alustavan suunnitelman mukaan korvaava asema olisi Linnainmaa, joka Kaukajärveltä katsottuna on todella hankalasti saavutettavissa. Täytyisi matkustaa keskustan kautta, jos aikoo julkisilla tulla. Hervannassa puolestaan on paljon asukkaita, ja jos sinne siirrettäisiin 17 000 uutta asiakasta, ei se kuulosta järin toimivalta. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole aivan tämän hetken asia. Itse lähtisin siitä, että Kaukajärvellä on jonkinlainen piste oltava, Siren kommentoi.

Kaisa Juva Kaukajärven Martoista kommentoi asiaa seuraavasti:

– Meillä ikääntyminen jatkuu. Monta kertaa on todettu se, että jos paikalle pitäisi mennä omalla autolla tai julkisilla, niin esimerkiksi julkiset liikennevälineet on ainakin Hikivuoren alueelta karsittu siten, ettei sieltä pääse liikkumaan. Olisi todella hyvä, jos viesti menisi aluevaltuustoon perille.

bottom of page