Luonto- ja virkistyspalveluiden keskus Suolijärvelle

Meloja Hervantajärvellä. Myllyojan ja Suoliojan kunnostaminen melontakäyttöön on edellytys isommalle melontareitille.
Suolijärveä ja Särkijärveä yhdistävän Suoliojan kunnostaminen melontareitiksi on ollut useaan otteeseen kaupungin suunnitelmissa. Viimeksi vuonna 2021 siitä tehty myönteinen päätös tyssähti vesialueen omistajien huolenaiheisiin. Nyt on saatu uutta tuulta purjeisiin, kun melontareitti on kirjattu yhdeksi uusista Tampereen retkeilypalveluohjelman suunnitelmista.
Ohjelmaluonnos 2026-2035 on kommentoitavana marraskuun 3. päivään saakka. Melontareitin lisäksi kaupunki aikoo investoida muun muassa uusiin opastettuihin reitteihin, nuotio- ja taukopaikkoihin sekä varauslaavuihin palveluineen.
Alueita aiotaan myös yhdistää uusilla reitityksillä. Suunnitteilla on seutureitit Peltolammilta Pirkkalaan ja Hervantajärveltä Lempäälään. Lisäksi uusia taukopaikkoja palveluineen on tulossa esimerkiksi Västinginmäen ja Valkaman väliselle alueelle ja Lukonlahdentien eteläpuolele sekä Peltolammille. Solkimäkeen suunnitellaan teemametsää.
Sirpa Koivu
21.10.2025
Kolmen järven melontareitti
Hervantajärveä, Suolijärveä ja Särkijärveä yhdistävän melontareitin toteuttamisen keskeinen edellytys on edelleenkin järviä yhdistävien Myllyojan ja Suoliojan kunnostaminen melontakäyttöön. Tähän saakka melojat ovat kantaneet kanoottinsa kannaksien yli.
Kun ojien kunnostusta muutama vuosi suunniteltiin, Messukylän kalastuskunta ja Pirkkalan kalatalousalue epäilivät muun muassa rapuruton ja haittalajien, kuten hyytelösammaleläimen leviävän kanoottien ja kajakkien pohjissa.
Apulaispormestari Jaakko Mustakallion mukaan asiassa on oltu kevään puolella yhteydessä kalastuskuntaan ja kalatalousalueeseen
– Retkipalveluohjelmassa halutaan luoda uusi melontareitistö, joka yhdistää kolme samaan vesistöön kuuluvaa järveä. Raivaustöitä täytyy ojissa tehdä, Mustakallio toteaa.
– Tarkoitus on myös keskittää Suolijärvelle kanoottien ja kajakkien vuokraustoimintaa, joten haittojen leviämisen riskit ovat pienet, kun pysytään näiden järvien alueella, hän vakuuttaa.
Jatkossa keskusteluissa selvitetään myös alueella hulevesitorjuntaa, elinvoimaisuutta ja kalaistutuksia osana kokonaisuutta. Myös vesillä liikkumista koskevia määräyksiä tullaan tarkastelemaan.
Uusi ulkoilumaja suunnitteilla
Vuonna 1978 valmistuneesta ulkoilumajasta on tehty purkupäätös pari vuotta sitten. Rakennuksessa oli todettu sisäilmaongelmia. Purkaminen on kuitenkin siirtynyt, koska suunnitelmaa uudesta rakennuksesta ei ole tehty, mutta nyt tilanne on muuttunut.
– Parhaillaan selvitellään uuden majan rakentamista lähemmäksi rantaa. Se ei ole aivan yksinkertaista, sillä voimassa edellyttää olevasta kaavasta poikkeamista, Mustakallio kertoo.
Suunnitelmissa on myös tehdä uuden ulkoilumajan yhteyteen sauna.
Suolijärven ulkoilukeskusta on tarkasteltu myös kantakaupungin vaiheyleiskaavan laadinnan yhteydessä. Viherympäristöjä ja vapaa-ajan palveluita koskevassa osassa se on nostettu yhdeksi kehitettävistä kohteista.
Suolijärven ulkoilukeskus tarjoaa nykyiselläänkin jo runsaasti palveluita. Uimarannan lisäksi käytettävissä on laajat parkkialueet, pukuhuonetiloja, talviuintipaikka, latureittejä, ulkokuntoilupaikka, beach volley -kenttä, kioski ja talvisin palvelee kärrysaunayritys. Rannalta pääsee Suolijärven luontopolulle ja Mielenreitille, lisäksi sieltä on kätevät yhteydet uusille kuntoportaille ja Makkarajärven ja Viitastenperän poluille.
Lisää taukopaikkoja
Nykyisten reittien kehittäminen kuuluu myös ohjelmaan. Ekokumppanien retkeilypalvelupäällikkö Petri Mäkelän mukaan Makkarajärven ja Viitastenperän reiteillä liikkuu sen helpon saavutettavuuden ansiosta paljon retkeilijöitä. Erityisesti Makkarajärven taukopaikka on tällä hetkellä kovalla käytöllä.
– Levähdyspaikkojen tarve Makkarajärvellä on huomattava. Etsimme nyt sopivan matkan päästä alueen luontoarvot huomioiden uusia taukopaikkoja, hän kertoo.
Makkarajärven reitistöjen kehittämiseen liittyy myös luonnonsuojeluohjelma, jonka laatiminen alkoi keväällä.
Mustakallion mukaan siinä myös pohditaan Makkarajärven luonnonsuojelualueen laajentamista. Ohjelma tulee nähtäville tänä syksynä.
Turvallisia elämyksiä luonnossa
Retkeilypalveluohjelman visiona on nostaa Tampere kymmenessä vuodessa Suomen retkeilypääkaupungiksi. Yleisenä tavoitteena on kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä elämysten tuottaminen turvallisesti luonnossa liikkuessa.
Työ käynnistyy lähiretkeilyn palveluverkoston täydentämisellä, muun muassa reitityksiä ja taukopaikkoja lisätään lähelle asukkaita.
Koko ohjelman toteuttamisen kustannusarvio on yhteensä noin 7,7 miljoonaa euroa. Ohjelmakaudella kunnossapidon kustannukset olisivat keskimäärin 560 000 euroa vuodessa ja investointeja tehtäisiin noin 210 000 eurolla vuodessa.


