MeEsitämme pääsi Tapsan Tahteihin
Reppu ja reissumies -näytelmän esittäjät: Sirkka Mäntysaari (edessä vas.), Tarja Folland, Soile Iivonen, Päivi Abid, heidän takanaan Ylle Kärk, Kirsti Sala-Kallio, Olli Siltanen, Erkki Nokkonen. Kolmannessa rivissä Sinikka Erjavaara, Soili Mantila, Jyrki Kärk ja taaimpana Keijo Mäkinen ja Matti Taipale.
Hervannan yleisöille tuttu MeEsitämme ry pääsi viime kesänä Tapsan Tahtien suurelle näyttämölle, jossa julkkiksetkin esiintyvät.
Sirpa Koivu
11.9.2024
Lavalle vietiin Hervannassa moneen kertaan nähty ja suosittu Reppu ja reissumies, musiikillinen kertomus Tapsa Rautavaaran elämästä.
– Oltiin aika touhuissamme ja jännitettiinkin, mutta hyvin se meni. Lavalta oli kiva seurata, kuinka yleisö eli mukana. Jalka nappasi soiton tahdissa, väliaplodeja saatiin, yleisö lauloi kertosäkeitä mukana ja joitakin lauluja kokonaan. Ja saatiin me lopuksikin hyvät aplodit. Meidän jälkemme lavalle tuli Robin Packalen, ohjaaja Päivi Abid muistelee tyytyväisenä.
– Esityksemme oli ensimmäinen näytelmä koskaan Tapsan Tahdeilla.
Reppu ja reissumies on alun perin Venlantuvan näytelmäkerhon vetäjän Raijaliisa Halttusen 1990-luvulla kirjoittama.
Musiikki on pääasia
Hieman yli kymmenen vuotta sitten perustettu MeEsitämme ry on laulua ja näyttelemistä harrastavien tiivis kokoonpano. Monet ovat olleet mukana alusta alkaen.
Yhdistystä vetää Päivi Abid, hän on esitysten käsikirjoittaja, dramatisoija ja ohjaaja. Hän kirjoittanut on vuosien mittaan lukuisia teatterilla höystettyjä musiikkiesityksiä ja toisin päin.
– Musiikki on tärkein. Paljon olemme tehneet ihan pelkkiä konserttejakin. Koko porukka haluaa laulaa. Meillä on myös ollut lyhyitä vuoropuheluja, jonkun laulun ympärille koottuja musiikkitarinoita.
Ryhmän suosikkiesityksiä ovat olleet Maalaiselämää-näytelmät. Niissä kerrotaan samoista henkilöistä eri vuosikymmenillä 30-luvulta 50-luvulle. Päivin käsikirjoitus 60-luvun tarinaan on olemassa, mutta näyttämölle sitä ei ole tehty.
Koulunäytelmät innostivat
Päivi arvelee, että innostuksen teatteriharrastuksen hän on saanut omien kouluaikojensa näytelmistä.
– Ensimmäinen ohjaukseni oli lasten tanssiesitys Vesilahden Nuorisoseuran 90-vuotisjuhliin. Itse pyysin saada tehdä sen. Olen myös vetänyt Nekalassa koululaisille näytelmäkerhoa.
Päivi muistelee, että hän innostui menemään teatteritaiteen perusopintoihin, kun Hervannassa tehtiin musiikkinäytelmä Elämän pesää.
– Ajattelin, että voisinhan itsekin olla mukana jossain sellaisessa.
Musiikilla on teatteriryhmän esityksissä tärkeä rooli. Ohjelmistossa on enimmäkseen kaikille esiintyjille ja yleisölle rakkaita vanhoja iskelmiä ja vanhaa tanssimusiikkia. Päiville ne tulivat tutuiksi, koska heillä kotona kuunneltiin Metsäradiota.
Yhdessäolo ja hauskanpito
Päivi oli mukana Lystissä joitakin vuosia, mutta innostui siinä omien käsikirjoitusten tekemiseen ja ohjaamiseen.
– MeEsitämme syntyi, kun eräs ystäväni ehdotti, että säveltäjä ja musiikin Pentti Tynkkysestä tehtäisiin näytelmä. Porukkaan tuli mukaan samanhenkisiä teatterinharrastajia ja laulajia, Päivi kertoo.
Tynkkynen oli monipuolinen muusikko, säveltänyt useita tunnettuja kansanoopperoita, tunnettujen runoilijoiden runoja, ystäviensä tarinoita ja kirjoituksia. Tynkkynen myös sävelsi vuonna 2003 esitetyn Hervannan juhlavuoden musiikkinäytelmän, Elämän pesän laulut.
– Meillä on porukassa todella hauskaa. On kiva nähdä, puhutaan kuulumiset siinä harjoittelun ohessa. Yhteinen harrastus yhdistää, tehdään esityksiä, joista itse pidämme ja josta varttuneempi yleisömme tykkää. Nyt voidaan pitää harjoituksissa tauko ja lepäillä, Päivi iloitsee.