top of page

Mitä kirkollisverovaroilla tehdään?

Kirkollisveron maksaminen on monelle yksi kirkosta eroamisen syistä. Mihin kirkollisvero menee ja mitä sillä saadaan aikaan?

Satu Lepistö

17.3.2021

Kirkkoon kuuluminen oli Suomessa pakollista vuodesta 1634 alkaen. Se merkitsi sitä, että jokaisen oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon tai lähdettävä maasta. Vuonna 1889 tuli voimaan eriuskolaislaki, joka salli eroamisen luterilaisesta kirkosta, jos samalla liittyi johonkin muuhun protestanttiseen ryhmään. Kirkosta eroaminen ja jääminen uskontokuntien ulkopuolelle ei ollut mahdollista.
Kirkosta eroaminen tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 1923. Suomalaiset ovat eronneet kirkosta runsaammin joukoin vasta vuoden 2003 jälkeen, jolloin kirkosta eroamista helpotettiin voimaan tulleella uskonnonvapauslailla: eroamiseen ei enää tarvittu henkilökohtaista käyntiä, määrämuotoista lomaketta tai aiempaa kuukauden harkinta-aikaa. Kirkosta voi erota vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella ja yleisin tapa erota on Vakaumusten tasa-arvo -yhdistyksen perustama verkkosivu eroakirkosta.fi .palvelu, joka laatii valmiin eroilmoituksen ja välittää sen Digi- ja väestötietovirastolle. Palvelun kautta kirkosta on 17 toimintavuoden aikana eronnut jo 750 000 suomalaista.
Yleisimmiksi kirkosta eroamisen syiksi suomalaiset ilmoittavat kirkon jäsenyyden kokemisen merkityksettömäksi, vähäisen tai puuttuvan uskon- ja kirkollisveron. Hervannan Sanomat selvitti, mihin kirkollisveroa käytetään. Kysymyksiin vastasi yhtymäjohtaja Tapani Rantala Tampereen seurakuntayhtymästä.
Rantala kertoo, että kirkollisverolla mahdollistetaan seurakuntien toiminta, kuten jumalanpalvelukset, kasteet, rippikoulut, vihkimiset, hautajaiset, kirkkomusiikkityö, laaja työ lasten, nuorten ja kaiken ikäisten parissa, diakoniatyö, perheneuvonta ja esimerkiksi sairaalasielunhoito.
- Verovaroin ylläpidetään myös kirkkorakennuksia, jotka ovat kaikille avoimia hiljentymispaikkoja ja puhuttelevia arkkitehtuuriluomuksia, pohtii Rantala.
Rantala perustelee seurakuntaan kuulumista toki myös uskonnollisin syin.
- Seurakunnan jäsen kuuluu maailmanlaajaan Kristuksen kirkkoon ja hän omalla elämällään ja toiminnallaan myös kannattelee tätä kirkkoa, ja kirkko häntä. Rakkauden viesti kulkee kirkossa ihmiseltä toiselle ja sukupolvelta toiselle. Seurakunnan jäsen on osallinen kirkon hengellisistä aarteista. Omalla jäsenyydellään hän tukee kirkon moninaista työtä kaikkien ihmisten parissa, Rantala perustelee. – Vaikka seurakunnan jäsen ei kovin aktiivisesti osallistuisi toimintaan, jäsen voi hyvillä mielin tukea kaikkea sitä hyvää, mitä seurakunnissa tehdään.
Diakoniatyö, rippikoulut ja hautajaiset ovat esimerkkejä sellaisesta seurakuntien toiminnasta, joka tavoittaa laajasti seurakunnan jäseniä. Rantanen sanoo esimerkiksi diakoniatyön olevan seurakuntien ydintoimintaa.
- Tuhansia ja taas tuhansia ruokakasseja on jaettu avuntarpeessa oleville ihmisille, ikääntyneiden luona vieraillaan ja heille järjestetään yhteisöllistä toimintaa ja esimerkiksi nuorten parissa toimitaan laajasti syrjäytymistä torjuen. Diakonian piiriin kuuluu myös mittava työ kehitysvammaisten, sairaiden, vankien, maahanmuuttajien ja työttömien parissa, Rantala sanoo. – Diakonia rakentaa tukiverkostoja ja täydentää yhteiskunnan sosiaalipalveluja.
Rantala huomauttaa, että vaikka kirkkoon kuuluvien osuus tamperelaisista on pudonnut noin prosenttiyksiköllä vuodessa, kirkkoon liittyjiäkin on. Heidän määränsä vastaa tällä hetkellä noin kolmannesta eroajien määrästä.
- Kirkon sanoma tulee osalle elämänvaiheiden myötä tärkeäksi. Kirkkoon saatetaan liittyä myös, kun huomataan kirkosta eroamisen tapahtuneen ehkä ajattelemattomasti. Kirkko on monelle inhimillisen yhteisön rakentaja ja arvokas kulttuurin kantaja. Kriittisesti ajatteleva voi ajatella, että kirkon linjauksia pystytään muuttamaan parhaiten sisältäpäin.

bottom of page