Näkövammaiset pulassa Hervannassa
Kuva: Suomen Kuurosokeat ry:n järjestöohjaaja Milla Lindh. Kuva: Suvi Roselli
Hervannassa tehdään parhaillaan tietöitä vähän siellä sun täällä, mikä on sinänsä hyvä asia, sillä se tarkoittaa pidemmällä aikavälillä parannusta liikennejärjestelyihin. Näkövammaisten liikkumiseen tietyöt kuitenkin tuovat runsaasti lisähaasteita.
– Esimerkiksi Arkkitehdinkadulla on koko kävelytien katkaiseva aita. Kyljessä on nuoli, joka opastaa siirtymään tien toiselle puolelle. Näkövammainen erottaa sen todella huonosti, Suomen Kuurosokeat ry:n järjestöohjaaja Milla Lindh kertoo.
Hän on itsekin näkövammainen ja asuu Arkkitehdinkadulla, joten hän puhuu omasta kokemuksestaan.
– Onneksi hervantalaiset ovat ihania. Eräskin rouva tuli ja auttoi minut turvallisesti kadun toiselle puolelle. Vastaan tuli kuitenkin toinen aita, joka taas katkaisi kävelytien. Siinä ei ollut ketään auttamassa, joten jouduin menemään yksin autotielle. Minua tuli bussi ja auto vastaan. Liikkuminen tällä tavalla on näkövammaiselle valtavan hankalaa, kun esteet tulevat eteen yllättäen.
Myös esteen materiaalilla ja värillä on merkitystä näkövammaiselle.
– Valkoiset aidat, joissa on punakeltainen huomiotarra yläosassa ovat parhaita näkyvyyden kannalta. Metalliverkosta tehdyt aidat eivät erotu läheskään yhtä hyvin. Esimerkiksi Etelä-Hervannan koulun koko alue on ympäröity sellaisella.
Kaikkein parasta Lindhin mukaan olisi, jos näkövammaiset saisivat ennakkoon tietoa tämän kaltaisista tietöistä Hervannan alueella ja varsinkin Suomen Kuurosokeat ry:n tontin lähistöllä.
– Se olisi myös todella hyvä juttu, että poikkeuksellisiin tien ylityskohtiin laitettaisiin huomiopylväs autoilijoita varten.
Suvi Roselli
21.9.2022
Murheenkryyninä sähköpotkulaudat ja pyörät
Ratikkapysäkeille on tehty näkövammaisten kulkemista helpottamaan ohjauslistat maahan.
– Pysäkeillä on kahdenlaisia ohjauslistoja. Toisia sanon legopalikoiksi. Ne ovat neliöitä, jonka päällä on näppylöitä. Ne tuntee kepillä ja ne tuntuvat myös jalan alla. Toiset ohjauslistat ovat suoria uria. Kun näkövammainen kuljettaa keppiä uraa pitkin ja vastaan tulee sivusuuntaan kulkeva ura, niin siitä näkövammainen tietää, että ratikan oven pitäisi pysähtyä siihen kohtaan.
Aina se ei osu kohdilleen, mikä tuottaa vaikeutta näkövammaiselle. Usein hänen pitää kokeilla kepillä ratikan ulkoseinää oven löytääkseen.
Illalla pimeän aikaan oven reunoissa on valojuovat, jotka auttavat näkövammaista erottamaan oven paremmin.
Vielä isompi ongelma muodostuu kuitenkin sähköpotkulaudoista, joita jotkut jättävät ohjausraidan päälle. Silloin näkövammaisen täytyy tunnustella, että mitä kautta se on kierrettävissä.
– Toivoisin, että käytössä olisi sellainen järjestelmä, että skuutit voisivat pysäköidä vain niille tarkoitetuille paikoille, jotta niistä saa ajan katkaistua. Ainakaan ohjauslistan päälle ei saisi koskaan jättää yhtään mitään.
Yksi murheenkryyni näkövammaisille liikenteessä ovat nopeasti liikkuvat kohteet eli käytännössä ohi suhahtelevat sähköpotkulaudat ja pyörät.
– Minulla on näkökenttä tosi pieni enkä näe sivulle enkä alas tai ylös, joten vaikka käännän päätä kohti, en silti pysty näkemään nopeasti liikkuvaa kohdetta. Muutaman kerran minulle on tullut valtava säikähdys, kun skuutti tai pyörä on osunut keppiini. Se on hengenvaarallista myös pyöräilijälle, jos keppi menee pinnojen väliin.
– Pyörällä tai skuutilla kulkevan pitäisi huomioida näkövammainen eikä toiste päin. Voi esimerkiksi soittaa kelloa. Toivon mukaan kuulen, kun pyörä on mennyt ohi, mutta jos niitä tuleekin kolme peräkkäin, niin siinä tilanteessa pyöräilijöiden pitäisi mielestäni pysähtyä. Se olisi kaikille turvallisempaa. Kuurosokeiden tontilla asuu paljon myös kuuroja eivätkä he voi kyllä äänimerkkejä.
Kaikki näkövammaiset eivät ole sokeita
Yksi iso haaste näkövammaisille on myös keskustassa ne pysäkit, missä kulkee molemmat ratikat, 1 ja 3. Näkövammainen joutuu kysymään muilta pysäkillä olevilta, että kumpi ratikka sieltä on tulossa.
– Tallinnassa on pysäkkikuulutukset. Toivoisin sellaisia kaikille pysäkeille myös tänne.
Kun puhutaan näkövammaisista, niin sillä ei tarkoiteta useinkaan sokeaa ihmistä, vaan pikemminkin ihmistä, jolla on heikko näkö. Tampereella liikkuu jonkin verran myös täysin sokeita ihmisiä, jotka kulkevat koirien kanssa. Heillä on omat haasteensa ratikalla kulkemisessa.
– Koira opastaa sokean kyllä ratikan ovelle, mutta sen jälkeen sokea ei näe, että missä on vapaa istumapaikka. Paikan tarjoaminen hänelle siinä tilanteessa on ihana teko. Myös koira pitää saada sellaiseen kohtaan, ettei kukaan tallo sen varpaita.
Siksi ratikassa onkin lattiassa kapea metallinen ohjauslista. Sitä seuraamalla sokea pääsee maksupäätteen vieressä olevalle paikalle, jossa on turvallista niin sokealle kuin koirallekin.
– Valitettavasti tuo paikka on kuitenkin yleensä varattu, varsinkin ruuhka-aikana, Lindh sanoo.
