Nuorisokeskus on yhdessä olemisen keskus
Seitsemäsluokkalaisten kaveriporukka viihtyy ja viettää yhteistä aikaa Kupolissa.
Luulisi, että nuorisokeskukset ovat kuin toistensa kopioita, onhan niillä sama isäntä eli Tampereen kaupunki ja myös samat tavoitteet ja säännöt.
Nuorisokeskuksissa onkin paljon samaa, mutta myös selkeää omaleimaisuutta. Paikan henkeä luo talon henkilökunta, ympärillä oleva asujaimisto ja kävijät, jotka eri kaupunginosissa ovat erilaisia.
Nuorisokeskus on alueen nuorten yhdessä olemisen keskus. Syntyy kaveruuksia, opitaan toisilta ja eri kulttuureista.
Sirpa Koivu
2.3.2022
Kaakkoisella alueella on nykyään kolme nuorisokeskusta. Annalassa tilat ovat koulun yhteydessä, Helapuisto on Etelä-Hervannassa ja Kupoli sijaitsee aivan Hervannan keskustassa. Annalaa luotsaa Kati Tuppurainen, Kupolia Aleksandr ”Santtu” Lihatsov ja Helapuistoa Petri Koskinen, jota kutsutaan Peteksi.
- Avoin, vapaa oleilu, toisaalta yhteiset pelit ja tapahtumat on malli, joka on osoittautunut toimivaksi. On runsaasti vakikävijöitä, jotka taas tuovat mukanaan kavereita, Santtu kuvaa. - Jos lisätään ohjattua toimintaa, osa jättäytyy pois.
Annalassa äänitysstudio
Annalan nuorisokeskus sijaitsee sen verran kaukana Kaukajärven keskustasta, että sen kävijät ovat pääosin keskuksen lähiympäristöstä. Pääosa nuorista on maahanmuuttajaperheistä.
- Kaukajärvellä olisi suuri tarve nuorten tiloille. Siellä on ollut haasteita. Teemmekin nyt yhteistyötä muun muassa seurakunnan ja Tredun kanssa ja jalkaudumme kirjastoon nuorten pariin viikoittain, Kati kertoo.
Kaukajärven koulun remontin yhteydessä nuorisotilat saadaan koulun yhteyteen. Ajankohta on kuitenkin muutaman vuoden päässä
Annalakin on tyypillinen nuorisotila pelimahdollisuuksineen ja hengailuineen.
– Nyt on puhuttu Ukrainan tilanteesta ja koetettu saada nuoret ymmärtämään, että somekanavilla leviää valheellisia videoita ja tietoja, Kati kuvaa.
Annalan oma vetonaula on oikea äänitysstudio, muissa nuorisokeskuksissa sellaista ei ole.
- Meillä on pitkä perinne räppäämisessä. Vastikään autoimme nuorta, joka oli tehnyt itse sanoitukset. Autoimme häntä löytämään niihin sopivan biitin. Lopuksi siitä tehtiin demo. Studiossa harjoittelee välillä myös paikallinen hevibändi.
Ratikalla Helapuistoon
Nuorisokeskuksissa voitiin koronan aikana järjestää toimintaa jotakuinkin normaalisti. Täysin suljettuna ne olivat keväällä 2020 ja saman vuoden syksyllä marraskuusta kevääseen. Muina aikoina rajoitukset koskivat lähinnä tiloissa olevien henkilöiden määriä.
Uusia kävijöitä Helapuistoon on saatu nyt pohjoisemmasta Hervannasta, kun Kupolissa lopetettiin nuorempien ajat, ja ratikka kulkee melko läheltä ohi. Keskimäärin nuoria käy päivittäin jopa 30.
Helapuiston erikoisuus on bänditilat, joissa tällä hetkellä käy harjoittelemassa neljä bändia. Pete kehuu kahdeksasluokkaisten hevimeininkiä. Metallica sujuu jo mahtavasti.
- Meillä on pieni kuntosali, jota voi käyttää ohjatusti. Tytöt harjoittelevat siellä tanssiliikkeitä isojen peilien edessä ja tekevät TikTok-videoita, Pete myhäilee.
Tärkeintä helapuistolaisille on kaverien tapaaminen ja kun voi pelata, jutella ja olla vaan.
- Korona sulkujen aikana osa kävijöistä kadotettiin. Pienryhmätoimintaa oli tarjolla, mutta se ei vetänyt. Vaikka jalkauduimme Helan ympäristöön, silloinkaan ei nuoria juurikaan nähnyt, Pete kuvailee. – Somen käyttöä piti sitten opetella. Meillä vaan ei ollut riittävän hyviä välineitä, mutta lopulta saatiin tehtyä esimerkiksi videoita jakoon Instagramin ja Whatsupin kautta.
Rehellistä ja reilua keskustelua
Nuoria Kupolin tiloissa saattaa viikonloppuisin parhaimmillaan olla jopa 120. Poikia on Santun mukaan noin kolme kertaa enemmän kuin tyttöjä.
Kupolissa nuorimpien vuorot poistettiin, kun huomattiin, että isoimmille ei jäänyt juuri aikaa. Nyt talossa käyvät ovat seitsemäsluokkalaisia ja sitä vanhempia. Vanhimmat kävijät ovat jo täysi-ikäisiä, mutta eivät ole katkaisseet yhteyttä omaan nuorisokeskukseensa.
- Nyt ehtii jutella enemmän, ohjata ja tukea. Nuorille on yritetty saada esimerkiksi harjoittelu- tai työkokeilupaikkoja, Santtu kertoo. - Me puhumme rehellisesti nuorten kanssa heitä kiinnostavista asioista, kuten parisuhteesta tai alkoholin ja nuuskan käytöstä, toisten kulttuureista.
- Kun on reilu ja rehellinen, myös nuoret ovat sitä takaisin päin. Meillä on hyvä, avoin keskusteluyhteys hyvässä ja pahassa
Discojen järjestämiseen Kupolin nuoret osallistuvat innokkaasti. He haluavat olla mukana järjestämässä niitä pienille, vapaaehtoisia on jopa niin paljon, että on vaikea keksiä kaikille tekemistä.
Hervanta-kanava Youtubeen
Kupolin nuorisokeskus on tutkittu ja sen nuoret haastateltu monet kerrat. Kupolin nuoret myös pitävät osallistumisesta, ovat myös sanavalmiita.
Vastikään Sanataide Yöstäjien Paula Tanner ja Simo Nieminen tekivät nuorten kanssa lyhyitä äänitarinoita esimerkiksi ystävyydestä, mitä jalkapallo on merkinnyt ja mitä pilaa kaverille on tehnyt.
Nyt Tanner ja Nieminen perustavat Hervanta-kanavan YouTubeen. Tarkoitus on suunnitella sitä nuorten kanssa. Nuoret saavat kertoa, mitä Hervanta merkitse ja nuorten paikoista, missä viettää aikaa.
- Nuoret ovat ylpeitä Hervannasta. Nuorisotilalla ei kukaan ole yksin eikä nuorilla ole tylsää, Santtu tiivistää.
Nuoret ovat kovasti Santun hengenheimolaisia, sillä hänkin tunnustautuu Hervanta-faniksi. Ja nuorisotyötä hän aikoo tehdä eläkeikään asti.