Paratiisiratikka tuo lisäväriä Hervannan katukuvaan

Paratiisiratikan kylkiä koristaa Juliana Hyrrin maalaamat amurintiikerit. Kuva: Pasi Tiitola / Tampereen Raitiotie Oy.
Tampereen taideratikka sai ylleen uuden taideteoksen. Keskiviikosta 25. toukokuuta alkaen vaunun kylkiä on koristanut kuvataitelija Juliana Hyrrin Paratiisiratikka-teos amurintiikereineen.
–Teoksessani amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Olen ajatellut värimaailman palvelevan hienovaraisesti Suomen kaikkien eri vuodenaikojen luonteita, Hyrri kuvailee.
– Koostin taideratikan teoksen kollaasinomaisesti useamman maalaukseni pohjalta. Maalausvaiheessa en olisi kuuna päivänä osannut kuvitella, että teokset saavat toisenkin elämän aivan uudenlaisessa muodossa, Tampereen raiteilla kiitävän Ratikan kyljissä. Mittakaava on moninkertainen originaaleihin nähden ja kokemus on ollut hieno ja opettavainen alusta loppuun saakka. On huippukiinnostavaa nähdä kuinka maalausjälkeni reagoi suhteessa ulkotilaan ja vaihtuvaan ympäristöön, Hyrri jatkaa.
Tampereen taideratikan teosten suunnitteluun järjestettiin kesällä 2021 avoin suunnittelukilpailu, johon osallistui sata ehdokasta. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta kymmenen teosta, jotka pääsivät yleisöäänestykseen. Äänestämällä yleisö pääsi valitsemaan viisi taideteosta toteutettavaksi taideratikan kylkiin.
Viikon ajan Tampereen Ratikan verkkosivuilla auki olleessa äänestyksessä saatiin peräti 17391 ääntä.
Hyrrin teosten lisäksi yleisö valitsi taideratikan ylle Mari Hyden pimeässä hehkuva The Glow-, Milla Vuorelan 151 matkustajaa-, Teemu Raudaskosken Värivirta- sekä Tomi Ivalon Matkalla järvien välissä -teokset.
– Ihmiset ovat vastaanottaneet taideratikan suurella mielenkiinnolla. Hyrrin Paratiisiratikka tuo raiteillemme uudenlaista tunnelmaa, joka sopii hienosti valoisaan vuodenaikaan. Olen vakuuttunut siitä, että kaikki valitut teokset tulevat olemaan katseenvangitsijoita, Tampereen Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkö Sari Mäkelä kertoo.
Tampereella on liikennöinyt taideratikka joulukuusta 2021 lähtien. Teokset vaihtuvat siinä puolen vuoden välein.
Ensimmäisenä taideratikan kyljissä nähtiin Mari Hyden pimeässä hehkuva The Glow -teos.
1.6.2022
Festivaalitunnelmaa Ratikkaan
Huhtikuusta lähtien taideratikassa on päässyt nauttimaan myös pop-up-esityksistä. Ratikan taide -ohjelmasta vastaava Tampereen Raitiotie Oy toteuttaa esitykset yhteistyössä Pirkanmaan Festivaalit ry:n kanssa.
Tähän mennessä taideratikassa on nähty esityksiä Tampere Biennalelta ja Annikin Runofestivaalilta. Myös Fest Afrika toi taideratikkaan rytmiä. Festivaalin esitys nähtiin maanantaina 30. toukokuuta. Taideratikka liikennöi esityspäivinä linjalla 3.
Pop-up-esityksistä pääsee nauttimaan 1–2 kertaa kuussa ainakin syksyyn asti. Taideratikassa tullaan näkemään esityksiä monilta eri taiteen aloilta.
Kesäkuussa taideratikassa esiintyvät Pispalan Sottiisi ja Vanhan kirjallisuuden päivät, heinäkuussa Pirkkalan Muinaismarkkinat, elokuussa Tampereen Teatterikesä ja Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali sekä syyskuussa Maailmantango-festivaali.
Esityksistä ja niiden ajankohdista tiedotetaan Tampereen Ratikan kanavissa. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.