top of page

Pelastuskoiralta vaaditaan rohkeutta ja ystävällisyyttä

Vuoreksessa asuva Pia Richardson on yksi Vapepan vapaaehtoisista. Hän myös kouluttaa pelastuskoiria. Richardsonilla on itsellään kaksi koiraa, kuusivuotias border collier Tina ja kaksivuotias labradorinnoutaja Angus.

Kun ihminen katoaa, viranomaiset hälyttävät tavallisesti pikimmiten Vapepan eli vapaaehtoisen pelastuspalvelun paikan päälle. Etsintään osallistuvat yleensä myös pelastuskoirat, toiselta nimeltään etsintäkoirat, ohjaajineen.
Vuoreksessa asuva Pia Richardson on yksi Vapepan vapaaehtoisista. Hän myös kouluttaa pelastuskoiria. Richardsonilla on itsellään kaksi koiraa, kuusivuotias border collier Tina ja kaksivuotias labradorinnoutaja Angus.
– Tina on pitkälle koulutettu, mutta sillä on voimakas riistavietti, eikä sitä sen vuoksi voi käyttää etsinnöissä. Ei käy päinsä, että koira ryhtyy kesken etsinnän jahtaamaan eläimiä. Anguksella puolestaan on vielä koulutus kesken. Sen pitää oppia vielä jäljellä kulkemaan rauhallisesti, että pysyn sen perässä. Sen on myös pysyttävä hyvällä etäisyydellä minusta, jotta näen koiran reaktiot koko ajan ja jos sanon seis, niin sen on pysähdyttävä, Richardson sanoo.
Hänen mukaan periaatteessa mistä tahansa rodusta voi kouluttaa pelastuskoiran, mutta käytännössä keskikokoinen koira on tehtävään soveltuvin.
– Koiran siis tulee olla rakenteeltaan sellainen, että se pystyy liikkumaan vaivatta vaikeassa maastossa. Etsintä voi kestää tuntikausia.
Luonnollisesti koiralta edellytetään muitakin ominaisuuksia kuin sopiva koko.
– Sen pitää olla tietysti terve ja sellainen, että sitä pystyy kouluttamaan. Koiran pitää olla sosiaalinen ja ystävällinen ihmisille. Agressiiviset koirat putoavat koulutuksesta heti pois. Sillä ei saa myöskään olla voimakasta riistaviettiä. Koulutuksella se useimmiten saadaan pois, mutta joillakin koirilla se on erityisen voimakas.
– Koira ei saa olla myöskään paukkuarka. Sen on kestettävä ääniä ja erilaisia alustoja.
Kaikkein helpoin koulutettava on ahne koira, sillä se tekee namien toivossa mitä vain.
– Koiraa voi palkata joko lelulla tai ruoalla tai vaan kehumalla.
Koirien kouluttaminen aloitetaan jo ihan pennusta lähtien. Kaikista koulutettavista ei kuitenkaan tule pelastuskoiria.
– Kymmenestä koulutettavasta koirasta ehkä yhdestä tai kahdesta tulee pelastuskoira. Koulutus kestää kahdesta neljään vuotta. Itse olen aloittanut koirieni kouluttamisen jo 8-9 -viikkoisena pentuna. Olen muun muassa vienyt niitä erilasiin paikkoihin jotta niistä tulee sosiaalisia.

Suvi Roselli

10.8.2022

Osasta tehdään rullakoiria

Ennen kuin koira voi toimia pelastuskoirana, sen tulee läpäistä tasotestit, jonka jälkeen koira suorittaa VIRTA- eli Viranomaistarkastuksen ja voi osallistua etsintöihin virallisena Pelastuskoirana ohjaajansa kanssa.
– Koiran pitää osata jäljestää ihmisten jälkiä ja osata ilmaista, kun se on löytänyt jäljen. Tasotesteissä jälki on tasosta riippuen 700 - 1500m.
Tina ja Angus ilmaisevat löytyneen henkilön haukkumalla, mutta koira voi myös olla opettu rullailmaisulle. Kun koira saa ilmavainun se juoksee ihmisen luokse ja joko jää haukkumaan sinne, kunnes ohjaaja tulee tai ottaa rullan suuhunsa merkiksi löydöstä ja palaa ohjaajan luokse, jonka jälkeen koira johdattaa ohjaajan kadonneen luokse.
– Koira voi myös kesken jäljestyksen saada vainun jäljestämästään ihmisestä ja edetä suorinta tietä ilmavainulla kadonneen luokse. Ihminenhän voi helposti kulkea vaikka ympyrää metsässä, Richardson sanoo.
Koiran lisäksi täytyy kouluttaa myös koiran ohjaaja.
– Hänen on osattava kouluttaa koiransa etsimään ihmistä jäljestäen ja ilmavainulla. Ohjaajan pitää suorittaa esimerkiksi Vapepan etsintäkurssit, koiranohjaajakurssi, ensiapu- ja suunnistuskurssit. Lisäksi hänen tulee pitää yllä taitojansa koko ajan harjoittelemalla.

Etsintä vaatii hyvää kuntoa

Kun sitten kutsu käy etsintään, pitää Vapepaan kuuluvalla olla monenlaista mukana.
– Meillä täytyy olla repussa ensiapupakkaus, lämpöpeitto, taskulamppu ja kaikki linkkuveitsestä lähtien. Meillä on myös yllä liivit, joissa lukee takana Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja liivissä on Vapepan merkki.
Etsintäpaikalla poliisi on ylin viranomainen ja hän kutsuu etsinnän paikan päälle. Vapepa organisoi etsintää poliisin apuna. Siihen osallistuvat vain hälytysryhmään kuuluvat.
Etsinnöissä marssijärjestys menee niin, että koiran ohjaaja tekee ratkaisut etsintään liittyen. Koska Richardsonilla ei ole tällä hetkellä hälytyskelpoista koiraa, hän toimii koiran ohjaajan apuna. Hänen tehtävänsä on huolehtia suunnistuksesta eli käyttää karttaa ja kompassia samalla, kun koiran ohjaaja keskittyy koiraan.
Vapaaehtoinen etsintätyö vaatii hyvää kuntoa, niin koiralta kuin sen omistajaltakin.
– Voi olla, että kadonnutta etsitään kahden tai kolmen tunnin ajan. Välissä syödään ja levätään ja sitten otetaan uusi alue. Itse pidän kuntoa yllä leikkeilemällä ja pyöräilemällä niin, että koira juoksee pyörän rinnalla. Käyn myös uimassa teen pitkiä vaelluksia koiran kanssa.
Vapepa ei sovellu arkajaloille.
– Kuljemme usein pimeässä metsässä. Siellä ei saa alkaa pelätä.
Etsinnöissä tarvitaan myös hienovaraisuutta.
– Siellä voi olla esimerkiksi vanhempi ihminen kadonnut ja paikalla on omaisia. Silloin on oltava tarkkana siinä, mitä siellä puhuu ja kyselee. Käytöksen pitää olla asiallista.
Richardson on ollut Vapepan toiminnassa mukana nyt seitsemän vuotta.
– Kyllä se on se auttamisenhalu, joka on saanut minut tätä tekemään, hän sanoo.

bottom of page