top of page

Perusterveydenhuollossa paljon ruohonjuuritason ongelmia – Siirtyminen hyvinvointialuemalliin ei mennyt kivutta

Hoitaja Josefina Rantalan mukaan siirtymä yhdessä yössä hyvinvointialueen alaisuuteen ei mennyt ihan ongelmitta. Kuva: Pekka Ohtokangas

Kun Suomi siirtyi hyvinvointialuemalliin sote-uudistuksen myötä tämän vuoden alussa käytännössä yhdessä yössä, ei kukaan osannut aavistaa mikä kaikki voi mennä pieleen, vaikka ongelmia saattoikin odottaa. Hervannan terveysasemalla tietotekniikka on takkuillut, ja kun tietokoneet eivät pelaa, jonot kasvavat.

Pekka Ohtokangas

11.1.2023

Kun Acuta-päivystyksen ylilääkäri Mikko Franssila kertoi hyvinvointialueen voimaan astumisen sujuneen rauhallisesti, tuhahdettiin Hervannan terveysasemalla epäuskoisina. Kuten monessa muussakin paikassa, siirtymä ei mennyt rauhallisesti, eikä ongelmista ole todennäköisesti näkynyt kuin vasta murto-osa.
– Perusterveydenhuollossa on niin paljon ruohonjuuritason asioita, jotka eivät toimi. Emme voineet oikein samaistua Franssilan lausuntoon rauhallisesta siirtymästä, hoitaja Josefina Rantala kertoo.
Ehkä suurin ongelma Rantalan mukaan on, ettei uusille työntekijöille ole työsopimuksia.
– Työsuhteiden hallintaan tarkoitettu HR-työpöytä ei toimi, mistään ei löydy tietoa eikä tukea, ja työaika menee jonottaessa.

Tuleeko palkka ajallaan

Toinen suuri ongelma on Rantalan mukaan palkka.
– En tarkoita nyt sen määrää, sen pienuuden tietävät kaiken, vaan palkkojen harmonisointia.
Hyvinvointialueilla on tarkoitus harmonisoida palkat samalle tasolle. Ongelma on kuitenkin se, ettei tiedossa ole milloin tämä harmonisoinnin olisi tarkoitus tapahtua.
– Harmonisointia ei myöskään toteuteta takautuvasti. Kun henkilökuntaa on tullut paikoista, joissa on maksettu isompaa palkkaa, niin nyt saman katon alla samasta tehtävästä maksetaan eri suuruisia palkkoja.
On myös epäselvää milloin palkat maksetaan vai maksetaanko ollenkaan. Asioista ”ilmoitetaan myöhemmin”.
– Jännityksellä odotamme. Saattaa hyvin olla, ettei tule palkka palkkapäivänä. Huolestuttaa ja mietityttää, miten tässä käy.

Ongelmat olivat odotettavissa

Kohtuutonta vaivaa on myös koitunut puuttuvista ja toimimattomista tunnuksista.
– Koska tunnuksemme eivät toimi, emme voi vastata puheluihin ja näin asiakasjonot kasvavat. Kun teknologia junnaa, niin myös potilashuolto junnaa.
Hyvinvointialueen IT-tuen tilanne yllätti niin sanotusti housut nilkoissa.
– Hassua, ettei muka osattu varautua. Oli odotettavissa, ettei aivan nikottelematta tapahdu tämä siirtymä.
– Koetimme itse varautua tähän etukäteen, otimme asioista selvää, mutta kukaan ei tiennyt mihin varautua.
Moni ei sitä ehkä hahmota, mutta tietokone on nykyään myös hoitajan tärkein työkalu.
– Kun palvelut ja tietokannat eivät toimi, olemme monessa asiassa kädettömiä. Se saattaa näyttäytyä potilaan näkökulmasta sellaisena, ettemme tee mitään. Ei täällä ole kenelläkään ollut aikaa nostaa jalkoja pöydälle, vaan kaikki me teemme parhaamme.

Yhdessä yössä

Rantala kehuu Hervannan terveysaseman työyhteisöä, joka puhaltaa yhteen hiileen, auttaa työkaveria ja pohtii ongelmia yhdessä. Samojen ongelmien edessä ollaan muillakin terveysasemilla. Etäpalavereiden kommenttikentät täyttyvät samoista huolista ja epätietoisuudesta.
– Muutos tapahtui yhdessä yössä. Sen jälkeen ei ole kukaan tullut tarkistamaan tietokoneita tai ohjelmistoja, nettisivujen tiedot ovat puutteellisia ja tiedottaminen olematonta. Meillä oli iso palaveri, jossa kerrottiin johtorakenteesta, mutta ei mitään käytännön asioista.
Rantalan mukaan ongelmaa pitäisi lähteä ratkaisemaan IT-tuen suunnasta.
– Jos työtä on triplaten työntekijäresursseihin nähden, niin tuntuu, että se olisi loogisin paikka ratkaista ensimmäisenä. Sovellus- ja tunnusasiat pitäisi saada kuntoon pian.
Murrosvaihe yllätti, kun tärkein työväline ei toiminutkaan tai toimi kehnosti. Hoitajan selaimessa saa olla monta välilehteä auki. Potilastietojärjestelmien kanssa sai joulukuussa kikkailla.
– Välillä piti mennä potilastietojärjestelmään toisen organisaation kautta, jotta saattoi varata aikoja. Välillä sai tarjota ”ei oota” ja välillä kehottaa soittamaan uudestaan tammikuussa. Saimme tehdä tuplatyötä.

Kirsikka kakun päällä

Rantala itse on juuri irtisanoutunut työstään. Syy irtisanoutumiseen ei ole kuitenkaan hyvinvointialueen ongelmat.
– Tampereen kaupunki työnantajana on aika hankala. En koe, että pystyisin tekemään laadukasta ja hyvää hoitotyötä sellaisella tasolla, kuin itse haluaisin. Nämä ongelmat ovat kirsikkana kakun päällä, vauhdittamassa päätöstä, hän sanoo.
Hoitotyötä ovat hoitajat sentään pystyneet tekemään myllerryksen ja junnauksen keskellä.
– Hoitotyötä ja päivystystä olemme pystyneet toteuttamaan. Puhelutkin olemme saaneet hoidettua yllättävän hyvin ja kaikki täällä jonottaneet potilaat olemme hoitaneet. Kukaan ei ole jäänyt ilman hoitoa.

bottom of page