Pia Viitanen on edistänyt lähiöiden asioita jo 30 vuotta

Pia Viitanen haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat tehneet mahdolliseksi Hervannan tytön 30-vuotisen uran eduskunnassa. Kuva: Pia Viitanen
Hervannan oma kansanedustaja ja valtuutettu Pia Viitanen juhlii tänä keväänä 30 vuotta kansanedustajan tehtävässä. Uran varrelle on ehtinyt mahtua monenlaisia luottamustehtäviä, Viitanen on muun muassa hoitanut kolmen ministerin: asunto-, viestintä- ja kulttuuriministerin tehtäviä. Silti lähinnä sydäntä ovat aina pysyneet lähiöiden asiat.
Haastattelua varten Viitanen on kaivanut esiin vanhan lehtileikkeen, Hervannan Sanomat vuodelta 1995. Siinä nuori, vastavalittu kansanedustaja toteaa, että hervantalaiset äänestivät minut eduskuntaan.
– Muistan hyvin tuon jännittävän illan. Olin pitkään ollut ensimmäinen varakansanedustaja, kun ääniä laskettiin, Viitanen muistelee.
– Sitten yhtäkkiä, kesken 957:n haastattelun minulle kerrottiin, että olen menossa läpi. Ison vaalialueen, Hervannan, ääniä oli alettu laskea.
Peloton nuori nainen myös totesi haastattelussa, ettei häntä jännitä lainkaan eduskuntaan lähtö.
– Nyt menen samaan paikkaan töihin kuin Esko Aho, Iiro Viinanen ja Paavo Väyrynen, Viitanen hehkutti.
Siitä kehkeytyikin pitkä rupeama, josta Viitanen on alati kiitollinen äänestäjilleen.
– Hienolta tuntuu, että olen saanut edustaa kansaa, ja vaikuttaa tärkeisiin asioihin. Erityisen suuri kunnia on ollut toimia ministerinä, Viitanen sanoo.
Tähtitalvikki Poikajärvi
14.4.2025
Lähiöt esillä
Politiikka on Viitasen mukaan rankka laji, mutta palkitseva.
– Kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja saan palautetta asioista. Aina päätöksenteko politiikassa ei myöskään ole helppoa, mutta se tuntuu mahtavalta, kun saa tehtyä hyvää, Viitanen toteaa.
– Oppositiossa voi vain tarjota vaihtoehtoja, mutta olen kuitenkin saanut vietyä esimerkiksi ministeriaikanani monia asioita eteenpäin tahtomallani tavalla.
Asunto- ja kulttuuriministerinä Viitanen halusi vaikuttaa etenkin lähiöihin. Hän kutsui koolle lähiöalueiden neuvottelukunnan, joka muun muassa teki lähiönuoria työllistävän pilottiprojektin. Hänet muistetaan myös ”Viitasen lähiöviitosista” eli viidestä näkökulmasta lähiöiden kehittämiseen. Lähiöviitosissa tarkasteltiin lähiöitä korjaamisen ja rakentamisen, palveluiden, eriytymisen estämisen, turvallisuuden ja tulevaisuudenvisioiden näkökulmasta.
Viitanen vaikutti myös kulttuuri- ja taidetapahtumien menestymiseen lähialueilla.
– Minusta on aina ollut tärkeää, että kulttuuri tulee ihmisten luokse, Viitanen toteaa.
– Ministeriaikanani sain muun muassa vaikutettua siihen, että paikallisille taiteilijoille myönnettiin rahoitus taideprojekteihin lähiöissä. Myöhemmin pääsin sitten leikkaamaan nauhaa Duossa, kun siellä avattiin hervantalaisten taiteilijoiden näyttely. Se on hienoa.
Kotihoidon tilanne huolestuttaa
Nykyisessä politiikassa Viitasta harmittaa hänelle tärkeiden asioiden, vanhusten ja lasten, palveluista karsiminen.
– Eduskunnan päässä ollaan todella huolissaan näistä viimeaikaisista digipäätöksistä kotihoidossa. Digilaite ei korvaa ihmistä, se ei jakele lääkkeitä, käännä vuoteessa ja hoida jalkoja, Viitanen puuskahtaa.
– Tampereella huolestuttiin vanhusten iltapäivätoiminnan leikkauksista, siitä on tullut minulle paljon palautetta. Ja nyt on vielä nämä valtakunnan tason leikkaukset.
Sekin harmittaa, että viime kaudella SDP sai läpi tärkeän asian, hoitoon pääsyn kahdessa viikossa.
– Ja nyt hallitus romutti sen, 3kk hoitoon pääsyyn, Viitanen huokaa.
Helppo lähestyä
Viitaselle tullaan helposti juttelemaan ja kertomaan huolia.
– Usein ihmiset aloittavat että ”Hervannasta, terve!”, Viitanen naurahtaa.
Hervantalaisia on viime aikoina puhututtanut erityisesti huoli terveydenhuollon palveluista, sekä vaikeus päästä hammashoitoon.
– Kun palautetta tulee, nostan asioita esityslistoilleni. Monet tämän hetken huolet kuuluvat kuitenkin aluevaltuutetuille, ja niitä asioita kerron eteenpäin tuttavilleni siellä. Kaikkiin asioihin pyrin vaikuttamaan, Viitanen vakuuttaa.
Hervannassa halutaan myös pitää harrastuspaikat lähellä.
– Tänä talvena Hervannassa annettiin minulle paljon palautetta järviladuista. Nyt uskon, että asiaan ollaan ensi talvikaudelle saamassa parannusta, Viitanen sanoo.
– Lähiöiden pitää olla turvallisia, viihtyisiä, ja niissä pitää olla palvelut kuten lähikoulut.
Lasten asiat ovat aina inspiroineet Viitasta.
– Ministerinä kävin vierailulla Oulun lähiöissä. Siellä eräässä päiväkodissa lapset kertoivat minulle piirustusten avulla, millainen on heidän toivelähiönsä, Viitanen kertoo.
– Se jäi mieleen. Pidin sillä kaudella salkussani yhtä piirustusta inspiraation lähteenä, muistuttamassa, mikä on tärkeää, Viitanen sanoo.
Perspektiiviä Hervannasta
Missään kohtaa Viitanen ei ole harkinnut muuttoa Helsinkiin.
– Ehei, minä olen hervantalainen, en osaa kuvitella, että muualle muuttaisin! Asun tällä hetkellä Maijalankadulla ja viihdyn erinomaisesti, Viitanen sanoo.
Kotoa kävelee kahdessatoista minuutissa ratikalle, kun lähtee töihin. Siitä Viitanen saa virtaa aamuunsa.
– Olen silti sitä mieltä, että pussinperät pitää hoitaa kuntoon, esimerkiksi täällä Hervannassa Näyttelijänkadulla. Ihmisten pitää päästä helposti julkisilla kulkuneuvoilla kaupunkiin, muutenhan julkinen ei ole aidosti vaihtoehto.
Hervannassa Viitasta viehättää alueen henki, hyvät kulkuyhteydet sekä palvelut. Asuntotarjontaa on hyvin, ja alue kehittyy jatkuvasti.
Viitanen pitää myös yhteyttä vanhoihin opinahjoihinsa.
– Kävin Pohjois-Hervannan koulua, ja sieltä tulee edelleen joka kevät eduskuntaan vierailulle ysiluokka, Viitanen kertoo.
– Myös entinen lukioni, teknillinen lukio Hervannassa, kyseli minua juuri kylään.
Viitanen haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat tehneet mahdolliseksi Hervannan tytön matkan eduskuntaan.
– Lämpimät kiitokset! Ja aina saa tulla jutulle, Viitanen kehottaa hymyillen.