Pidempi ratikka vastaa kysyntään
Havainnekuva 47-metrisestä Tampereen Ratikasta Hämeensillalla. Kuva: Škoda Group Tampereen Raitiotie Oy:n kuvan pohjalta
Tampereen Raitiotie Oy ja Škoda Transtech Oy ovat allekirjoittaneet syyskuussa sopimuksen 10-metristen lisämoduulien tilaamisesta nykyisiin 37-metrisiin raitiovaunuihin.
Hervannan Sanomat
2.10.2024
Vaunun lisämoduulien hankkiminen on vaunutilauksen optio ja se toteutetaan kaksivaiheisena.
Raitiovaunujen pidennyksellä pyritään turvaamaan Tampereen Ratikan palvelutaso ja vastaamaan kasvavaan kysyntään.
– Tampereen Ratikan matkustajamäärät ovat kasvaneet suuriksi ennakoitua nopeammin. Vaunupidennyksen myötä vaunun matkustajakapasiteetti kasvaa yli 30 prosenttia 264 henkilöstä 345 henkilöön. Suurempi matkustajakapasiteetti mahdollistaa samalla sen, että Ratikkaa voidaan liikennöidä koko linjastolla optimaalisella 7,5 minuutin vuorovälillä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.
Ratikan vuoroväliä on tihennetty iltapäivän ruuhka-aikojen liikenteen helpottamiseksi, mikä on edellyttänyt lisäkalustoa linjalle.
Pitkille vaunuille tyyppikokeet
Tehtävä Ratikan lisämoduulien hankinta on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa Tampereelle saadaan lisämoduulista prototyyppi, jonka Škoda Transtech Oy valmistaa Otanmäen tehtaallaan vuoden 2025 aikana. Lisäosa tullaan liittämään vaunutehtaalla johonkin nykyisistä Tampereen Ratikoista.
– Pitkän vaunun asennus ja testaaminen tulee kestämään tehtaalla noin 2 kuukautta, minkä jälkeen vaunu kuljetetaan Tampereelle vuoden 2026 aikana tehtäviin tyyppikokeisiin. Kokeiden avulla todennetaan pitkän raitiovaunun toimivuus ja sopivuus raitiotiejärjestelmäämme ja sen osajärjestelmiin, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Mika Luutikivi selventää.
Lisämoduulit nykyisiin ratikoihin
Kun lisämoduulin prototyyppi on todennettu Tampereella kaikin puolin toimivaksi, Škoda Transtech Oy valmistaa sen lisäksi 10 lisämoduulia. Ne tullaan liittämään Tampereen Ratikan varikolla nykyisiin raitiovaunuihin. Lisäosilla varustettujen pitkien raitiovaunujen toimitukset alkavat kesällä 2027 ja koko yhdentoista vaunun sarja on liikenteessä kesällä 2028.
Prototyyppi ja myöhemmin hankittavat lisäosalla varustetut raitiovaunut vastaavat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään nykyisiä Tampereen Ratikoita. Myös niihin liittyvät materiaalit ja komponentit ovat yhteensopivia ja vaihtokelpoisia Tampereella nykyisin olevien raitiovaunujen kanssa. Tampereen raitiotieverkko on myös valmiiksi mitoitettu 47-metriselle vaunulle.
Koskipuiston pysäkille muutoksia
Pidempien vaunujen myötä merkittävin nykyiseen verkkoon tehtävä muutos tehdään Koskipuiston pysäkille, joka on rakennettu tilanpuutteen vuoksi 37-metriselle vaunulle. Pysäkille tehdään tarvittavat muutokset vuoteen 2027 mennessä.
Vaunujen pidentämisen kustannukset ovat noin 18 miljoonaa euroa.
Neuvottelut pidennysprojektista aloitettiin jo ennen Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien rakentamista koskevan päätöksen tekemistä, sillä pidentäminen on liikennöinnin kannalta järkevää myös nykyisellä raitotieverkolla.