Ratikkavarikolla riitti vilskettä

Jenni, Benny ja Liam Hasani kävivät tutustumassa ratikkavarikkoon. Kuva: Suvi Roselli

Tampereella vietettiin viikonloppuna kaupungin 243-vuotispäivää. Asiaa juhlistettiin lukuisin eri tapahtumin. Yleisö pääsi tutustumaan maksutta muun muassa näyttelyihin, museoihin ja rakennuksiin. Sille avautui myös ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Hervannan Ruskossa sijaitsevaan ratikkavarikkoon, missä yleisölle esiteltiin videoesitysten avulla ratikoiden säilytys- ja huoltohallien toimintaa. Paikalla oli myös Tampereen Ratikka -perheen työntekijöitä kertomassa varikosta, ratikasta ja sen kunnossapidosta sekä ratikan liikennöinnistä.
Väkeä olikin sankoin joukoin liikenteessä. Miesväen keskuudessa herätti eniten kiinnostusta esillä ollut ratikan teli, jossa on ratikan moottorit, jarrut, jousitus ja iskunvaimennus.
Perheiden ykkösjuttu oli puolestaan toimintapiste, jossa sai lyödä itselleen ratikkakolikon. Sinne oli pitkä jono kaiken aikaa. Tapahtumassa jaettiin yleisölle myös ratikan kuvalla varustettuja heijastimia.

Suvi Roselli

5.10.2022

Ylivoimaisesti paras

Hervantalaiset Stefan ja Sonja Plomp tulivat ratikkavarikolle viettämään mukavaa päivää kummiperheen kanssa.
– Minua kiinnostaa ammattimielessä ratikat, se millaisia kiskojen huoltokoneita ja laitteita täältä löytyy, Stefan sanoo.
– Tulimme myös katsomaan, että löytyykö täältä kolmevuotiaalle kummitytölle jotain mielenkiintoista nähtävää, Sonja lisää.
Ratikka on heille kulkuvälineenä varsin tuttu.
– Asumme aivan ratikkapysäkin vieressä. Ratikka on ylivoimaisesti paras joukkoliikenneväline meille, mutta kuljemme pääasiassa pyörillä. Ratikka on kakkosvaihtoehto, Stefan sanoo.
Järvensivulla asuvat Jenni, Benny ja viisivuotias Liam Hasani tulivat tutustumaan ratikkavarikkoon, koska ratikat kiinnostavat erityisesti Liamia.
– Tulimme tänne hyvin avoimin mielin katsomaan, mitä täältä löytyy. Menemme pikku miehen ehdoilla, Jenni sanoo.
Myös Hasaneille ratikka on arkinen kulkuväline.
– Käytän ratikkaa melkein viikoittain. Sillä pääsee nopeasti keskustaan ja välttää pysäköintimaksut. Jos pitää valita, niin valitsen mieluummin ratikan kuin bussin, jos se on vaihtoehto. Ratikalla on mukava matkustaa ja se on siisti, Jenni sanoo.

Kiinnostavaa tietoa

Hervantalainen Mariliis Saar tuli ratikkavarikolle perheensä kanssa.
– Vanhempani ovat käymässä Suomessa ja oli kiva näyttää heille tällainen paikka. Myös lapsilla on kivaa täällä.
Jonna Seppälä edusti ratikkavarikolla henkilökuntaa ja oli vastaamassa ihmisten kysymyksiin. Hän on Skodan palveluinsinööri. Tyypillisimmät kävijöiden hänelle esittämät kysymykset koskivat sorvia, koska hän seisoi sorvin lähellä. Ihmiset halusivat tietää, mikä se on ja mitä sillä tehdään.
– Ratikan pyörät kuluvat ajossa ja niitä joudutaan sorvaamaan, jotta niiden profiili säilyy mahdollisimman hyvänä. Sen ansiosta ratikka kulkee tasaisemmin. Pyöriin voi tulla myös tasoja äkkipysähdyksen seurauksena. Ne pitää sorvata pois. Pyörää voi sorvata enintään kuusi senttimetriä ennen kuin se pitää vaihtaa kokonaan.
Esittelyvideot välittivät paljon kiinnostavaa tietoa kävijöille. Säilytyshallin videoesityksessä esimerkiksi selvisi, että halli on 200 metriä pitkä ja sinne mahtuu jopa 26 ratikkaa. Siellä on aina vähintään yksi vararatikka paikalla, jos ratikkaa täytyy vaihtaa.
Säilytyshallissa säilytetään myös huoltokonetta, jonka avulla nurmikko kastellaan ja leikataan radan nurmiosuuksilta kesäisin.
Päivittäishuoltohallissa kerrottiin ratikan päivittäisestä siivouksesta. Jokainen ratikka siivotaan perusteellisesti joka päivä ja pestään ulkopuolelta.
Mainosteippaukset tehdään korjaamohallissa. Siellä tehdään myös suuret korjaukset ja aikaa vievät huollot. Siellä on siltanosturi, jota käytetään raskaiden tavaroiden siirtämiseen sekä pukkinosturit, joilla ratikka saadaan ilmaan.