Reetta Hurske valmistautuu kisakauteen
Aituri Reetta Hurske kertoi kuulumisiaan Hervannan Sanomille.
Satu Lepistö
14.4.2021
Reetta Hurske on tamperelainen pika-aitajuoksija, joka edustaa Tampereen Pyrintöä. 25-vuotias ammattiurheilija harjoittelee tällä hetkellä ensi kesän kilpailuihin ja suunnitelmissa on jatkaa uraa ainakin Pariisin olympialaisiin vuonna 2024, mahdollisesti pidemmällekin.
Hurskeen urheilu-ura sai sytykkeen lapsena tv:stä katseltujen urheilukisojen myötä ja lajivalintaa ohjasi valinnan lisäksi myös sattuma.
Urheilu on antanut paljon
Reetta Hurskeen koko kilpailu-uran kertaaminen haastattelussa ei enää onnistu, sillä takana on jo pitkästi matkaa urheilijana.
Hurskeen ennätys 100 metrin aitajuoksussa on heinäkuussa 2019 Joensuussa juostu 12, 78 sekuntia. Sisäradoilla hänen ennätyksensä 60 metrin aitajuoksussa on 7,97 sekuntia, joka sivuaa myös Suomen ennätystä. Pituushypyssä Hurske on hypännyt ulkona 590 cm ja hallissa tasan kuusi metriä.
Hurske aloitti urheilun Pyrinnön yleisurheilukoulussa. Yläasteiässä sattui loukkaantuminen, joka vaikutti juuri aitajuoksun valikoitumiseen omaksi lajiksi, vaikka Hurske oli vähällä päätyä 7-ottelijaksi.
- Loukkaantumisen jälkeen ei voinut heti lähteä tekemään kaikkea harjoitellessa. Ehkä sitä kautta minusta tuli aitajuoksija, Hurske pohtii.
Jo nyt urheilu on antanut paljon. Joensuussa juostun olympiarajan ylityksen lisäksi esimerkiksi hallikausi 2019 on jäänyt mieleen tärkeänä onnistumisena. Kausi päättyi suomenmestaruuteen. Juniorivuosilta mieleen ovat jääneet kaikki nuorten arvokisat, joiden myötä Hurske on päässyt näkemään maailmaa.
Kisakausi alkaa kesäkuun alussa
Tällä hetkellä Hurskeella, kuten muillakin yleisurheilijoilla, on menossa treenikausi. Kisakausi alkaa kesäkuun alussa ja siihen Hurske valmistautuu rauhallisin mielin.
- Minulla on viikossa yksi lepopäivä, muutoin harjoittelen joka päivä. Harjoitukset ovat pääasiallisesti Pirkkahallissa. Tällä hetkellä harjoittelussa painotetaan nopeutta, viime jaksossa taas voimaominaisuuksia, Hurske kertoo.
Palautuminen on ammattiurheilijalle tärkeää. Hurske sanoo osaavansa irrottautua harjoittelusta treenien välillä hyvin ja esimerkiksi kotona oleminen ja tv:n katselu toimivat aktiivisen harjoittelun vastapainona. Myös henkinen puoli ja lihashuolto ovat tärkeitä asioita, joten esimerkiksi urheilupsykologin tapaaminen säännöllisesti ja hieronta kuuluvat osaksi harjoittelun arkea.
- Mitä lähemmäksi kisakausi tulee, sitä enemmän mietin myös sitä, että olen henkisesti valmis kisakauteen, Hurske pohtii. – Nyt treenikaudella on hyvä muistaa, että seuraavana päivänä on taas uusi päivä, jos treeni ei jostain syystä ole sujunut.
Valmentajasuhde on tärkeä
Valmentajasuhde on urheilijalle tärkeä. Tällä hetkellä Hursketta valmentaa Marjukka Suihko, jonka kanssa yhteistyö sujuu todella hyvin. Takana on jo viitisentoista vuotta valmennussuhdetta. Sponsorit ovat toinen tärkeä asia, sillä ne mahdollistavat urheilijalle täysipainotteisen keskittymisen harjoitteluun.
- Olen sponsoreilleni kiitollinen siitä, että he mahdollistavat harjoittelun täyspainoisesti. Ilman heitä en pystyisi harjoittelemaan tällä tasolla ollenkaan.
Hurskeen urheilu-ura jatkuu vielä vuosia, mikäli vakavia loukkaantumisia ei tule. Se, mitä sen jälkeen on luvassa, on vielä auki. Hurske toivoo löytävänsä työn, jossa luvassa olisi samalla tapaa uusia kokemuksia edessä kuin urheilussa. Unelmissa siintää myös perhe ja haaveita omasta kodista ja tasapainoisesta arjesta.