top of page

Rottien torjunnassa kannattaa panostaa ennaltaehkäisyyn

Kuvituskuva.

Hervantalaisasukas pisti merkille, että Pohjois-Hervannan alueella on jonkin verran rotta-ansoja taloyhtiöiden pihoissa. Miia Heikka Tampereen Infra Oy:stä kertoi Hervannan Sanomille, etteivät kyseiset torjuntatoimenpiteet ole kaupungin tilaamia.

Satu Lepistö

27.10.2021

Kyseessä saattaa olla yksittäisten taloyhtiöiden tilaama torjuntatoimenpide. Heikka ei ole saanut rottiin liittyviä palautteita Hervannasta kaupungin järjestämän torjunnan päätyttyä.

Huhtikuussa loukutettiin rottia Hervannan keskustassa

Hervannan keskustassa aloitettiin rottien loukutus huhtikuun puolenvälin tienoilla tänä vuonna. Torjuntoja tehtiin vapaa-aikakeskuksen lähettyvillä Lindforsinkadun ja Valtaraitin varrella, Lintupuistossa sekä Ahvenispuiston itäpäässä Ahvenisjärven läheisyydessä. Kaupungilta informoitiin tuolloin, ettei lapsia ja lemmikkejä tule päästää syöttiasemien lähelle.
Rottia vastaan taisteltiin Hervannassa jo edellisenä talvena. Silloin torjunta keskittyi Hervannan vapaa-aikakeskuksen ympäristöön. Rottia on jokaisessa kaupungissa, mutta jos havaintoja alkaa olla paljon, rottakannat ovat silloin lisääntyneet. Esimerkiksi lintujen ruokkimista kannattaa tuolloin välttää.

Miksi rottia tulee torjua

Rotat tekevät monenlaista vahinkoa. Ne tuhoavat paikkoja, järsivät kaapeleita, putkia ja talon muita rakenteita. Ne sotkevat ja levittävät erilaisia tauteja. Rotta on älykäs eläin, ja se löytää helposti tiensä sinne, missä ravintoa on tarjolla. Siksi rottien torjunnassa kannattaa keskittyä alusta alkaen ennaltaehkäisyyn ja huolehtia mm. siitä, että jäteastioiden kannet pysyvät tiukasti kiinni.
Rakennukset, joissa on tarjolla rotille suojaisia paikkoja, houkuttelevat rottia. Joskus ongelma syntyy, kun rottien asumuksena käyttämä rakennus puretaan, minkä jälkeen rotat alkavat etsiä uutta asuinpaikkaa.

Älä torju itse myrkyllä

Ilmoita rottahavainnoista isännöitsijälle, taloyhtiön hallitukselle ja kaupunkialueella myös kaupungille. Terveydensuojelunlain mukaan kiinteistön haltija on tarvittaessa velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin rottien, hiirien ja muiden haittaeläinten hävittämiseksi kiinteistöltä. Rotantorjuntaan tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myynti yksityishenkilöille päättyi vuonna 2018.
Tarvittaessa torjuntaan kannattaa käyttää ammattilaisen apua. Loukkuja voi toki hankkia itsekin. Myrkytys on nykyään luvanvaraista ja kuuluu asiantuntijan tehtäväksi. Rotanmyrkky on haitallista ihmisille, mutta niiden käytössä pitää olla varovainen myös siksi, että se on vaarallista lemmikkieläimille.
Torjuntatoimiin ryhtyessään on syytä tiedottaa asiasta kaikkia asukkaita. Tehokkain tapa pitää epätoivotut rotat poissa on huolehtia siitä, ettei pihalla ole ruokaa tai sopivia pesäpaikkoja tarjolla.
Ennaltaehkäisy on rottien torjunnassa kaikista tärkein toimenpide: Jäteastiat suljetaan, lintujen ruokkiminen lopetetaan, pudonneet omenat ja muut hedelmät kerätään ja piha pidetään siistinä.

bottom of page