Sähköiset kirjaformaatit kasvattavat suosiotaan

E- ja äänikirjat kasvattavat suosiotaan. Suomen kusatannusyhdistyksen vuositilaston 2020 mukaan sähköisten julkaisujen osuus oli 28% euromääräisestä kokonaismyynnistä. Myös kirjastossa e-kirjojen suosio näkyy, sillä yhteensä e-kirjoja lainattiin PIKI-alueella vuonna 2020 186 566 kertaa, mikä oli 48 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Satu Lepistö

4.8.2021

Viime vuoden lopussa kokoelmissa oli yhteensä 6645 nimekettä ja 9177 lukuoikeutta. Myös lukuoikeuksissa näkyy kasvua, sillä niiden määrä oli jopa 56 prosenttia edellisvuotta suurempi. Äänikirjojen lainaus kasvoi edellisestä vuodesta peräti 71 prosenttia.

Sovellus helpottaa aineistojen lainaamista

Myös Hervannan kirjastossa on runsaasti tarjolla lainattavaa eri formaateissa. Kirjastonhoitaja Elina Perkiömäen mukaan ääni- ja e-kirjojen lainaaminen on helppoa ja kätevää, sillä toisin kuin fyysistä aineistoa näiden formaattien aineistoa voi helposti selata, valita ja lainata vaikkapa kotisohvalta käsin. Lainaus tapahtuu kirjastokortilla ja pin-koodilla.
- Lainausta varten voi ladata sovelluksen, jonka kautta voi lainata. Ellibs-sovelluksessa on suomenkielistä ja jonkin verran ruotsinkielistä aineistoa ja Libby-sovelluksessa englanninkielistä, Perkiömäki kertoo. – Sovellus ei kuitenkaan ole välttämätön, vaan myös Tampereen kaupungin kirjaston sivujen kautta myös pääsee lainaamaan.
Sähköisten aineistojen laina-aika päättyy automaattisesti, joten palauttamisesta ei tarvitse huolehtia. Aineiston voi kuitenkin palauttaa aiemminkin, jos ei sitä enää tarvitse.
Perkiömäki lukee itse paljon perinteisiä paperille painettuja kirjoja sekä kuuntelee äänikirjoja lenkillä ja esimerkiksi bussissa. Päivään tulee näyttöpäätetyötä tekevällä niin paljon tunteja tietokoneen ääressä, että kirjoja on kiva lukea perinteisellä tavalla. Mutta monille muille kirjan lukeminen sähköisellä laitteella voi olla luontevampi tapa. Pääasia, että oma tapa löytyy.

Celia palvelee lukemisesteisiä

Joskus lukemiselle on olemassa esteitä. Lukemisesteisille eli henkilöille, jotka eivät voi lukea tavallista painettua tekstiä, on tarjolla Celia-palvelu, jonka tunnukset niitä tarvitseva saa ilmaiseksi kirjastosta. Celia tuottaa ja välittää kauno-, tieto- ja oppikirjallisuutta äänikirjoina, pistekirjoina, e-kirjoina ja yhdistelmäkirjoina. Suurin osa Celian tuottamasta aineistosta on äänikirjoja.
Ilmaiset aineistot tukevat yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa.
- Me emme kirjastossa vaadi lääkärintodistusta, vaan oikeus käyttää palvelua selvitetään keskustelulla. Celia-palvelu on hieno palvelu, sanoo Perkiömäki.
Myös kaikille tarkoitettujen aineistojen puolella kiinnostus eri formaatteihin tuntuu kasvavan rajusti. Sähköisten laitteiden käyttöön tottuneelle e-kirjaan tarttumisessa saattaa olla pienempi kynnys. E-aineistojen valinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin muunkin aineiston valinnassa.
Suurimmat tämänhetkiset haasteet e-aineistojen hankinnassa ovat aineiston rajoittunut tarjonta, korkeat hinnat, erilaiset lisensointijärjestelmät ja tekniset toteutusmallit, joista jotkut eivät sovellu kirjaston toimintaan.