top of page

Silmien laserleikkauksissa riskit ovat vähäisiä

Laserleikkaukseen kannattaa varata aikaa pari, kolme tuntia. Kuva Silmäasema.

Monet suomalaiset haluavat nykyisin päästä eroon silmälaseistaan tai piilolaseistaan ja päättävät mennä silmien laserleikkaukseen tai linssileikkaukseen. Linssileikkaus on yli 45 vuotiaille soveltuva näönkorjaus, jolla voidaan korjata sekä kauko- että lähinäköä.
Valtaosa Suomen laserleikkauksista tehdään Silmäaseman silmäsairaaloissa, missä leikataan 25 000 silmää vuosittain, joista lähes 9 000 on laserleikkauksia. Hämeenkadun silmäsairaalan silmäkirurgi Anssi Poussun mukaan laserleikkaus voidaan tehdä tehdä suurimmalle osalle ihmisistä.
– Leikkauksen soveltuvuus tarkistetaan esitutkimuksessa. Asiakkaalta tutkitaan muun muassa sarveiskalvot, silmänpaineet ja silmänpohjat sekä selvitetään silmien korjaustarpeet. Jos laserleikkausta ei voida tehdä, on yleisin syy siihen sarveiskalvon rakenteellinen poikkeavuus tai hankala kuivasilmäisyys, Poussu sanoo.
– Myös taitteisuusarvo vaikuttaa asiaan. Jos laserleikkaus ei suuren taittovirheen vuoksi ole mahdollinen voidaan tehdä ICL-leikkaus, jossa laitetaan ”piilolinssi” silmän sisälle. Yleensä aina löytyy joku vaihtoehto, jos joku toinen ei sovi. Esitutkimuksessa selviää mikä leikkausmenetelmä soveltuu parhaiten asiakkaalle.
Asiakas voi keskustella leikkauskartoituksessa näkemisen asiantuntijan kanssa tilanteestaan sekä toiveistaan ja odotuksistaan silmäleikkauksen suhteen. Samalla hän voi esittää hänelle mieltään askarruttavia kysymyksiä leikkaukseen ja toipumiseen liittyen.
Ennen leikkausta asiakkaalle annetaan rentouttava lääke. Varsinaisessa laserleikkauksessa käytetään puuduttavia silmätippoja eikä se siksi satu.
Leikkaus on melko nopeasti ohi. Sen jälkeen asiakas jää silmäsairaalaan noin tunnin ajaksi, jotta tiedetään, että hän on täysin kunnossa. Ennen kotiinlähtöä lääkäri tarkistaa, että hän voi hyvin. Kaiken kaikkiaan käyntiin kannattaa varata aikaa pari, kolme tuntia. Pois lähtiessä asiakas saa mukaansa kotihoito-ohjeet.
– Lähinnä hänen pitää alussa välttää saunomista ja kylpylään menemistä. Silmiä ei saa myöskään hieroa. Muuten voi elää aivan normaalisti, esimerkiksi ulkoilla. Silmät toipuvat nopeasti. Aivan aluksi asiakkaan kannattaa kotona kuitenkin levätä silmät kiinni muutama tunti, kunnes hänen näkönsä alkaa terävöityä.
Laserleikkauksen jälkeen silmissä ei tavallisesti esiinny kipua kuin hyvin harvoin. Pientä roskan tunnetta voi sen sijaan ilmetä hieman.

Suvi Roselli

26.10.2022

Poliisikouluun tai lentäjäksi

Laserleikkaukseen tulevat asiakkaat ovat pääsääntöisesti alle 45-vuotiaita. Vähimmäisikä leikkauksen suorittamiselle on 18 vuotta.
– Nuorella täytyy olla taitteisuusarvo vakiintunut ennen kuin silmiä voidaan leikata, mielellään siten, että se on pysynyt samana vuoden tai kahden ajan.
Silmälaseista tai piilolaseista halutaan useimmiten eroon siksi, että ne häiritsevät harrastusta tai työtä.
– Voi olla, että asiakkaalla on esimerkiksi sellainen työ, että silmälasit likaantuvat vähän väliä tai ne ovat koko ajan tiellä. Pieni osa asiakkaista tulee laserleikkaukseen siksi, että he haluavat hakea poliisikouluun tai lentäjäksi. Osa on yksinkertaisesti vain kyllästynyt silmälaseihin.
Jotkut ihmiset pelkäävät silmäleikkauksen riskejä. Poussun mukaan ne ovat kuitenkin vähäisiä.
– Pysyvien ja vakavien ongelmien kohdalla riski on kovin pieni. Mitä näön menettämiseen tulee, niin siinä riski on olematon. En tiedä onko Suomessa yhtään tapausta, jossa asiakas olisi menettänyt näkönsä ja leikkauksia kuitenkin tehdään 9 000 vuodessa pelkästään Silmäasemalla.
– Riskit liittyvät pikemminkin näkemisen laatuun. Joissain tapauksissa voi esiintyä esimerkiksi kuivasilmäisyyttä, mutta suurimmalla osalla se väistyy leikkausta seuraavien viikkojen aikana.

bottom of page