top of page

Suora eksymä pyöräalalle – EmiliaSport sai uuden omistajan

Kun teollisuuden parista ei tahtonut löytyä Riku Tuppuraiselle kotoisaa paikkaa, päätti hän ryhtyä polkupyöräyrittäjäksi puolisonsa kanssa. Kuva: Pekka Ohtokangas

Kaukajärvellä sijaitseva EmiliaSport vaihtoi hiljattain omistajaa. Uudella omistajalla Riku Tuppuraisella on suuria suunnitelmia kaupan suhteen.

Pekka Ohtokangas

8.3.2023

Pyöräily on vienyt Riku Tuppuraisen mukanaan jo nuorena. Tekniikkaan ja teknologiaan rakastunut Tuppurainen löytää usein mielenrauhan pyörien rassaamisesta, huoltamisesta ja varsinkin ajamisesta.
– Pyörällä ajaessa ei voi oikein miettiä muuta, siihen täytyy keskittyä. Kaikki se tekeminen on terapeuttista.
Kuopiosta Hervannan TTY:lle opiskelemaan muuttanut ja – pienen muutoksen jälkeen – Tampereen yliopistolta valmistunut Tuppurainen ei oikein löytänyt paikkaansa teollisuuden parista. Näinpä Tuppurainen tarttui puolisonsa kanssa tilaisuuteen, kun EmiliaSport tuli myyntiin.
– Puolisoni on myös innostunut pyöräilystä, joten ostimme puolisoni perheyhtiön kanssa EmiliaSportin. Tehtiin aika suora eksyminen alalle.
Liiketoiminta on kunnossa, markkinat ovat kuumat ja kehitysideoita on takataskussa. Tuore toimitusjohtaja on valmis mitä tulevan pitää.
– Kyllä kuitenkin jännittää oma yrittäjyys, Tuppurainen myöntää.



Tukikohta pyöräilijöille

Nyt Tuppuraisella on 2100 neliömetriä liiketilaa, josta noin 700 neliötä tulee myymälän käyttöön. Loppu tilasta tulee huollon, kasauksen ja varaston käyttöön. Osa tilasta saattaa mennä vuokrallekin.
Tiloissa on käynnissä remontti. Huhtikuussa juhlitaan kauden avajaisia, jolloin EmiliaSportin tiloihin tulee suuria toimijoita, kuten Trek, Giant, Helkama, ja Shimano esittelemään tuotteitaan. Samalla putsataan varastoja, arvotaan tuotteita ja jaetaan ilmaista tavaraa. Remontin on tarkoitus valmistua kauden avajaisiin mennessä.
Tuppuraisella on myös aikeissa tehdä EmiliaSportista pyöräilijöiden yhteisön tukikohta.
– Tänne tulee tee-se-itse -huoltamo, jossa on työkalut ilmaiseksi käytettävissä perushuoltoja varten. Myymälään tulee myös pieni lounge-alue ja asiakkaiden käyttöön annetaan myös sisäpyöräilykoppi, jossa voidaan myös tehdä pyörämitoitusta.

Palvelut pelaa

EmiliaSportista on tarkoitus tulla Suomen kattavin pyörävarusteiden kauppa. Tällä hetkellä parhaiten kaupaksi menevät perus sähköpyörät ja maastopyörät, sähköavustuksen kanssa sekä ilman. Nousussa ovat maantiepyörän ja maastopyörän yhdistävä gravel-pyörät. Pyörien myynti on kasvanut huimasti koronavuosien aikana.
– Kaikki haluavat ulos. Viime vuonna moni teki ennätysvuotensa, mutta nyt jo alkuvuosi on ollut parempi kuin viime vuonna.
– Meillä on laaja tietämys pyöristä, kaikilta osa-alueilta löytyy osaamista. Löydämme asiakkaalle kuin asiakkaalle pyörän, tietämyksestä ei kaupat ainakaan jää kiinni.
Palvelut ovatkin valttikortti alati digitalisoituvassa maailmassa. EmiliaSport’kin löytyy netistä ja panostaa nettikauppaan, mutta samalla tahdilla Tuppurainen kehittää myymälän palveluita.
– Pyörämitoitus on sellainen palvelu, jota ei paljoa Suomessa tarjota. Meillä jokainen asiakas voi käyttää sitä palvelua.
Pyörämitoituksessa katsotaan pyöräilijän fysiologiaa, anatomiaa sekä mieltymyksiä. Tuppurainen tarjoaa itsensä esimerkiksi:
– Minulla on normaalia lyhyemmät käsivarret, joten kaikkien pyörien sarvet ovat minulle automaattisesti liian kaukana. Pyörämitoituksessa otetaan tällaiset seikat huomioon, jolloin pyörän mittasuhteet voidaan räätälöidä asiakkaalle sopiviksi. Pyöräilyn pitäisi olla kivutonta puuhaa, Tuppurainen sanoo.

bottom of page