Suurin kipu

Pastori Hannele Juutiselle luonto ja liikkuminen ovat tärkeitä asioita. Kuntosalilla, lenkkipoluilla ja työyhteisössä Juutisen rakkaana ystävänä ja työkaverina on viime aikoihin asti toiminut opaskoira labradorinnoutaja Heni, joka on mahdollistanut sokealle Juutiselle itsenäisen liikkumisen. Helmikuun ensimmäisenä päivänä Juutisen elämä muuttui. Hän jäi koiransa kanssa liikennelaitoksen bussin alle kotikulmillaan, Arkkitehdinkadun ja Ahvenisraitin risteyksessä.

Maailma pimeni yhtäkkiä

Hannele Juutinen on aiemmin työskennellyt Messukylän seurakunnan pastorina. Tammikuun alussa hän aloitti työt seurakuntayhtymällä määräaikaisena yhteiskunnallisen työn pastorina. Hän ehti työskennellä uusien haasteiden parissa vain kuukauden, ennen kuin loukkaantuminen vei hänet pitkälle sairaslomalle.
- Olin palaamassa opaskoirani Henin kanssa kotiin ja pysähdyin suojatien reunaan Arkkitehdinkadulla. Pysähdyin suojatien reunaan ja kuuntelin, ettei autoja tule, Juutinen sanoo.
Juutisen viimeiset muistikuvat liittyvät suojatielle astumiseen. Sitten pimeni. Seuraavat muistikuvat Juutisella on tehohoidosta kaksi päivää myöhemmin. Näiden päivien väliin Juutiselle on jäänyt hataria muistikuvia siitä, kuinka hän makaa kadulla ja kipu on valtava. Kuinka hän on huolissaan koirastaan, joka on hädissään lähtenyt kotiinpäin- ehkä apua hakemaan, miettii Hannele Juutinen nyt.
Hän muistaa myös kaksi silminnäkijää, jotka tulevat ulos häneen osuneesta bussista. Toinen heistä jää Juutisen luo, kun toinen lähtee tavoittelemaan Juutisen koiraa. Bussinkuljettaja ei tule ulos autosta katsomaan Juutista. Sen silminnäkijä kertoo myöhemmin Juutiselle, joka kiittää auttajiaan.

Vakavat vammat

Juutinen vietiin sairaalaan ambulanssilla. Onnettomuuspaikan ja Juutisen kodin väliltä tavoitettu koira on hänen vierellään, niin kuin se on ollut viiden vuoden ajan. Juutisella on kallonmurtuma, kaksi aivoverenvuotoa ja vatsassa aggressiivinen sisäinen verenvuoto, murtuneita kylkiluita ja solisluu. Hänen pernansa joudutaan poistamaan. Suurin haava tulee kuitenkin mieleen, mutta sitä Juutinen ei vielä ambulanssissa tiedä. Onnettomuudesta jää pelko, kipu koirasta ja vaikeus uskaltaa liikkua itsenäisesti.
- Poliisit veivät Henin Veteriin, Hannele Juutinen sanoo. – Viimeiset yhteiset hetkemme vietimme ambulanssissa. Heniltä murtui lonkka ja sen keuhkoihin tuli repeämä, jonka vuoksi leikkauksen vaatima anestesia ei ollut mahdollinen. Jäi ainoaksi mahdollisuudeksi antaa Henin mennä.
Juutinen sanoo, että hän ymmärtää, kuinka tilanne on ollut myös bussinkuljettajalle traumaattinen. Hänellä ei ole tarvetta ajaa kuljettajaa yhtään ahtaammalle kuin hän jo on. Se ei silti tarkoita, etteivät poliisilta kuullut bussinkuljettajan sanat olisi satuttaneet. Ettei hän muka olisi ollut suojatien kohdalla. Että kuljettaja oli luullut, että Juutinen näkee bussin. Että hän oli luullut, että kyseessä on tavallinen koiranulkoiluttaja.
- Me olimme koulutetun opaskoiran kanssa sille tutulla reitillä. Koulutettu opaskoira ohjaa kyllä suojatien kohdalle. Henillä oli yllään valjaat, joissa luki isolla opaskoira, Juutinen pohtii. – Miten kuljettaja saattoi tehdä sellaisen tulkinnan, ettemme olleet tulossa yli? Bussinkuljettaja oli myös ihmetellyt, kun koira tuli suojatielle ensin ja sitten vasta minä, vaikka niinhän opaskoirakko aina kulkee.
Lisäksi kuljettaja oli kertonut nähneensä, että Juutinen oli lähtenyt ikään kuin juoksuaskeleella ylittämään tietä.
- En yleensä juokse kadun yli vaan kuljen rauhallisesti, luottaen siihen, että olen kuulonvaraisesti turvallisesti ylittämässä katuja, ilman vaaraa jäädä yli ajetuksi. Mutta juoksuaskelhavainto selittyy minulle vain siitä käsin,että olenkin yhtäkkiä kuullut että bussi lähestyy hurjaa vauhtia ja yrittänyt pelastautua äkkiä turvaan, Juutinen sanoo. - Puolisoni mielestä ei ole mahdollista seistä sivussa suojatiestä, koska kävelytie tulee suoraan samalle linjalle suojatien kanssa. On toki mahdollista pysähtyä kauemmas ajoradan reunasta, ikään kuin jalkakäytävän kävelytien puolelle. Eli on mahdollista, että olen jäänyt kauemmas ajoradan reunasta odottamaan turvallista ylityshetkeä, ja siitä kuljettaja olisi tehnyt johtopäätöksen, että en ole tulossa kadun yli. Erikoinen johtopäätös.
Juutinen sanoo, ettei ole esittänyt kuljettajaa kohtaan rangaistusvaateita. Hän sanoo, että autoihin painottuvan liikennekulttuurin olisi jo aika muuttua. Arkkitehdinkadulle tarvitaan hidasteet, auratulle lumelle tarvitaan jokin muu paikka kuin korkea kasa suojatien vieressä. Sellainenkin onnettomuuspaikalla oli.
- Me, joilla on heikompi asema liikenteessä, olemme helposti uhreja, Juutinen sanoo.

Maailman empaattisin koira

Juutinen kuvaa menettämäänsä Heniä ”maailman empaattisimmaksi koiraksi”. On mahdollista, että Heni jäi Juutisen ja bussin väliin ja blokkasi osan iskusta. Vaikka Heni oli nimenomaan Hannele Juutisen opaskoira, suru on koko perheen yhteinen. Myös Juutisen puoliso ja 2,5-vuotias Taimi-tytär surevat koiraa.
- Heni on koirien taikaassa, sanoo Taimi.
Palveluskoiratehtävänsä vuoksi Heni on ollut tärkeä monelle, sillä se on kulkenut Juutisen mukana kaikkialla. Siksi sillä on ollut tärkeä paikkansa esimerkiksi Juutisen työyhteisössä.
- Heni oli helposti lähestyttävä ja täynnä rakkautta vieraitakin ihmisiä kohtaan, Juutinen sanoo.
Nyt Juutisella on koirasta paljon muistoja ja elämässään valtava tyhjä paikka. Ensi kesänä perheeseen tulee opaskoira, mutta ensin sekä vammojen että sydämen on parannuttava.
- Suurin sydämen kipu liittyy Henin menetykseen, sanoo Juutinen ja liikuttuu. – Minun sydämeni riemuitsi aina, kun Heni pääsi vapaaksi. Sillä olisi ollut vielä hyviä vuosia jäljellä.