Syksy kutsuu sieneen

Tuomas Lilleberg järjestää sieniretkiä Hervannan ja Lukonmäen alueilla, esimerkiksi 16.9. klo 12 - 14.45.
Syksy kutsuu katselemaan kaunista, värit päällensä pukevaa luontoa vaikkapa kävelylle lähimetsään. Syksyn alussa myös metsäsienet alkavat olla parhaimmillaan. Kävelyretkelle voikin lähteä sienikorin kanssa. Mutta mitä sienestyksestä kannattaa tietää? Sieniä ei nimittäin kannata poimia, ellei ole varma siitä, että tunnistaa ne.
Milla Zuev
30.8.2023
Tuomas Lilleberg on järjestänyt sieniretkiä jo muutaman vuoden ajan Hervannan ja Lukonmäen seudulla. Lillebergin mukaan sienten tunnistamisessa tärkeää on moniaistillisuus.
– Turvaudumme usein ainoastaan näköaistiin sienten tunnistamisessa. On hyvä huomioida, että näköaistissakin on monta tasoa: ei kannata katsoa vain sienen lakkia ja sientä pintapuolisesti, vaan katsoa myös sen lakin alapinta. Lisäksi kannattaa käyttää tunto- ja hajuaistia. Hajuaisti on vielä tuntoaistiakin tärkeämpi. Makuaistiakin voi käyttää siinä tapauksessa, että on riittävän edistynyt tietääkseen, miten se tehdään turvallisesti, Lilleberg kuvailee.
Sienimetsään lähtijän ei kannata unohtaa kotiin myöskään tiettyjä tärkeitä tarvikkeita.
– Aivan ehdottomasti sienestämään mennessä riippumatta siitä, onko metsä tuttu vai ei, kannattaa ottaa mukaan puhelin, kartta, kompassi tai joku muu tapa, jolla navigoida. Lisäksi mukana on hyvä olla vesipullo ja pientä evästä – siltä varalta, että sieniä löytyy niin paljon, että metsässä tulee vietettyä ennakoitua enemmän aikaa, Lilleberg neuvoo.
Myös sillä, mihin sienet kerää, on merkitystä. Esimerkiksi muovipussissa kerätyt sienet pilaantuvat, menevät sekaisin ja muussaantuvat helposti.
– Ilmava kori on paras, jonka retkelle voi mukaan ottaa, Lilleberg kertoo.
Hanki oma sienimentori
Mikäli sienestysharrastuksen aloittaminen kiinnostaa, mutta osaamista ei vielä ole kovin paljon, on hyvä ajatus hankkia itselleen oma sienimentori.
– Kannattaa hakeutua Suomen Sieniseuran tai Marttaliiton sivuille. Nämä tarjoavat sienineuvontaa. Suomen Sieniseuralla on myös paikallisyhdistyksiä, jotka järjestävät silloin tällöin tapaamisia. Tätä kautta voit päästä tutustumaan paikallisiin sieniasiantuntijoihin, jotka mielellään kertovat osaamisestaan. Se, että sinulla on elävä mentori tai asiantuntija elämässäsi, helpottaa todella paljon, Lilleberg neuvoo.
Sienen tunnistuksesta on tärkeää olla varma muun muassa siksi, että useat lajit menevät keskenään helposti sekaisin.
– Klassikkoja sekaisin menevistä sienistä ovat muun muassa valkokärpässieni ja kuusiherkkutatti sekä sappitatti ja herkkutatti.
Valkokärpässieni on erittäin myrkyllinen, kun taas kuusiherkkutatti on hyvä ruokasieni. Sappitatti puolestaan ei ole varsinaisesti myrkyllinen, mutta maistuu erittäin pahalta.
– Muita helposti sekaisin meneviä sieniä ovat kuusilahokka ja kitkerälahokka, myrkkynääpikkä ja koivunkantosieni, joillekin jopa kehnäsieni ja valkovillaseitikki. Monet sekoittavat suippomyrkkyseitikin ja kangasrouskun, sekä rustonupikan ja suppilovahveron, Lilleberg kertoo.
”Biofiilinen sieni-intoilija”
Lilleberg kuvaa olevansa biofiilinen, sieniin hurahtanut sieni-intoilija. Hän kuvaa opastustyyliänsä mukaansatempaavaksi.
– Jo opastukselleni tuleminen voi olla elämys. Otan mielelläni mukaan myös heitä, jotka eivät tiedä vielä sienistä mitään. On mukavaa viettää aikaa luonnossa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta.
Lillebergin järjestämiä sieniretkiä on tulossa syksyn mittaan useampia Hervannan ja Lukonmäen alueella. Hän järjestää myös kursseja Ahjolan opiston kautta.
– Ahjolan opistolla on esimerkiksi poimijakoulutus, jonka kautta voi oppia ammattimaiseksi sienten poimijaksi, Lilleberg mainitsee.
Lillebergin omia suosikkisieniä ovat tuoksunsa vuoksi vihertuoksumalikka, sekä useat myrkylliset sienet.
– Myrkylliset sienet ovat kunnioitusta herättäviä. Ne asettavat rajat sille, miten niiden kanssa kuuluu toimia. Yksi suosikkini on myös sikurirousku, joka tuoksuu kuivattuna currylta.
– Itse pidän yksinkertaisista sieniresepteistä, esimerkiksi pannulla sipulin kanssa paistetuista sienistä leivän päällä. Teen myös erilaisia munakkaita ja satokausisoppaa, johon laitan suolattuja sieniä ja kauden muita aineksia. Sienisalaatti on myös uskomattoman hyvää, Lilleberg päättää.