Tampereen Ratikan yhdeksäs vaunu saapuu torstai-iltana

Tampereelle saadaan yhdeksäs raitiovaunu myöhään torstai-iltana 25.3. Vaunun purku raiteelle tehdään perjantaiaamuna.

Hervannan Sanomat

23.3.2021

Ratikka on jo tuttu näky Tampereen katukuvassa. Koe- ja koulutusajot ovat käynnissä arkisin, ja ensi viikosta alkaen koeajopäivät pitenevät siten, että vaunut liikkuvat aamukahdeksasta iltakuuteen nykyisen klo 16 sijasta. Viime viikolla Ratikan reviiri laajeni, kun raitiotiejärjestelmän koeajot päästiin aloittamaan myös Taysin ja Etelä-Hervannan alueilla.
Uusien Tampereen Ratikoiden tuotanto on Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla täydessä vauhdissa. Vaunuja valmistuu enimmillään kolme kuukaudessa. Torstaina Tampereelle saadaan jälleen uusi Ratikka.